Yksi paha ihminen kiusaa minua. Kärsin henkisesti todella paljon. Asian keskustelusta muiden kanssa ei ollut apua, moni pelkäsivät vain ,että heilekin käy samoin. Mitä teen sille? Voisiko tehdä jotain taikoja ,jotta se …
Sanotaan, että meillä on vaikkapa parin kolmen lauseen mittainen ajatus. Joukko pieniä yhteenkasvaneita sanoja, kuin itsenäisesti toimivia organismeja, linqvistisiä "transformereita", eräänlaisessa "kielen maailman" cyb…
Kaverini sai jonkun loitsun jonka avulla se pystyy kuuntelemaan lähellä olevien ihmisten ajatuksia. Onko se vaarallista kaverilleni. itse olen kuullut vain muutamia sanoja mitä kaverini on sanonnut, Mutta miten minä pys…
Eilinen ketju poistettiin? Miksi?
Jotenkin viimeisen viikon ajan on tuntunut tosi oudolle. Ihan kuin tässä ois jotain "taikaa mukana." Tuntuu kuin leijailisi pilvissä ja olo on makea. Mulla on myös sellanen tunne että elämäni muuttuu kohta ja tulee suur…
mvoinko olla selvän näkijä koska tiesin päivää ennen kuin tämä espanjan bussi turma tapahtui :/ äitini puhui siitä tänä aamuna ja mietin että eikö se tapahtunut jo eilen ja hän sanoi että oli juusri kuullut siitä ? mite…
Koska kysymykseni koskettaa myös tämän palstan aihetta, niin kysyn samaa täältäkin! Olenko ainut tympiintynyt? Mitä mietteitä muilla? http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=150000000…
Olen nähnyt usein sellaista unta, menin tunnelissa ja olen pysähtynyt tunnelissa lepämään.Olin mato itse tai sen näköinen. Ajattelin silloin lepotilassa juuri sitä, että ihmiset eivät tiedä tästä paikasta, kun hyvää pai…
Mikä demoni on se, joka kerran kuukaudessa tempaisee rouvasväen valtaansa ja riepottaa koko perhehelvetin ylösalas ja alasylös?
taikoja, taikoja. Siksi teen, koska ei voi olla sattumaa, että taikani ovat niin monesti onnistuneet ja ilman valmiiksi kirjoitettuja loitsuja. Neuvo.... Taiat onnistuvat siksi, että uskon niiden onnistuvan ja olen tosi…
erästä outoa tapahtumaa. Nimittäin... kyse on siitä, että heräsin yks aamu, siis maanantaina 11.2.2008 (huom. oli tullut jo hieman valoisaa) TASAN klo '08:00'! Okei, kävin alakerran wc:ssä, laskin yhden kissoistani piha…
Remontoidessani vanhaa hirsimökkiä ja taloa huomasin useita outoja esineitä piilotettuna rakenteiden tai esineiden joukoon; Vanha ruostunut takorautainen naula,kolmikantainen puu,sormus tehtynä taipuisasta puusta,joka k…
Taitavasti teroittelen Letkeästi lerputtelen Kesäkukkia keltaisia ja rakeita rouskuttelen Opin vielä olemaan jotta voisin kadota Kotona yön pimeydessä sydän halkeaa riemuiten kahdeksalle matkalle manalan tunneleihin
Taitavasti teroittelen Letkeästi lerputtelen Kesäkukkia keltaisia ja rakeita rouskuttelen Opin vielä olemaan jotta voisin kadota Kotona yön pimeydessä sydän halkeaa riemuiten kahdeksalle matkalle manalan tunneleihin
Ilmiöt tulevat ja menevät, mutta kun loitsimme päämme päälle maagisen rauhan, se voi säilyä ehjänä epävakauden aikoinakin. Näkeehän omat kasvonsa särkyneestäkin peilistä. Rauha ja ilo eivät ole mielentiloja, vaan päätök…
Sheriffille pyyntö, Poistelisitko noita paskaposteja täältä.
Epäilen,että työnantajani (kansainvälinen yritys) on käyttänyt magiaa ja saanut minut uskomaan,että voin tehdä töitä naurettavan pienellä palkalla (kahvirahaa),vaikka oikeasti en pysty. Mikä avuksi?Kuinka vapautua lumou…
http://mv.lycaeum.org/anagrams/PARALINGUA.cgi
Hei! Haluaisin vähän tietoa, jäi mieleeni häiritsemään. Löysin erään esineen piilotettuna ja se esine oli laitettu davidin tähden muotoisen kuvion sisään. Mitä tarkoittaa? Osaako joku selittää? Kyseinen esine ei ole enä…
Voodota todella vaarallisen homma kun käytetään afrikassa yleisin.musta magia on pahasta tekoja mutta pitää osata oikein ettei johtaa vaaraliseen tai mokata tehtävään.jos ette tunne tai ensimmäinen tehdä niin ÄLÄ pidä k…