Tukholman profetiassa sanotaan näin: ”Länsi-Saksan asevoimat on lyöty”. Länsi-Saksa lakkasi olemasta 3. lokakuuta 1990. Pyhä Henki ei sekoile. Raamatun profetiat ovat kaikki tarkkoja. Tukholman profetia on soopaa.
Tukholman profetiasta - arviointia, kritiikkiä Suomessa on lähes 40 vuotta vallinnut n. Tukholamn profetian kristillis-historillinen traditiokausi! Tukholman profetia näet on monelle kuin Pyhä Postilla, jota ei saa sorm…
Raamattu varoittaa vääristä Kristuksista, joita ilmaantuu lopun aikoina. Entäpä, jos silloin ilmaantuisi myös vääriä ANTIkristuksia? Tällä palstalla vouhkattiin jokunen vuosi sitten hysteerisinä Antikristuksesta nimeltä…
Lähes jokainen isä kokee varmaan olevansa riittämätön isä eikä kyse ole vain ajan ja jaksamisen rajallisuudesta ja riittämättömyydestä. Vanhassa luterilaisuudessa on Raamattuun vedoten annettu isälle suuri vastuu hengel…
Tony Blairia pidetään nykyisin kaikkein vahvimpana ehdokkaana ensimmäiseksi europresidentiksi. Kuten me kaikki tiedämme, EU:n presidenttihän on sama kuin Antikristus. Nyt on kuitenkin niin, että Raamattu ei kerro, kuink…
On tulossa esille. Hän on jo Suomessamme ja Profeetan virassa,mutta karttaa toistaiseksi julkisuutta. Hän antoi Putinille Z symbolin,maaliskuussa 2006.
Sinun ei tarvitse olla nero tullaksesi päälliköksi, vaan aivan tavallin p-reikä. https://www.youtube.com/watch?v=T0vM4TfVn2M
The ULTIMATE controlling system is about to come – get MICROCHIPPED or DIE! Se TULEE! Obama on valmis MIKROSIRUTTAMAAN koko U.S.A.:n kansan alkaen 23.3.2013. Oletko valmis ottamaan PEDON MERKIN 23.3.2013 – vai valitsetk…
Tulevassa Kristuksen kuningaskunnassa Jerusalem on maailman kansojen kunnioitettu Israelin pääkaupunki, josta hallinnoidaan maailmaa. Myös koko luomakunta uudistuu ennen näkemättömällä tavalla, Jes. 60:1-3 ja 65:19-25.
Mm. Padre Pio, Fatiman profetia, ja lie muitakin, ilmoitelleet kolmen päivän pimeydestä, jonka jälkeen 'avautuu kevätpäivä'. Tuon mukaa kolmen päivän pimeys sijoittuisi helmikuun lopulle. Mahdollinen on siis kuluva vuos…
Useissa profetioissa on ollut tuo ilmoitus ja netissäkin on mainintoja nuista profetioista! "Pimeys kestää kolme päivää ja kun tuo loppuu on kaunis kevät päivä!" Eli tuo sijoittuisi helmikuun lopulle ja kevätpäivä olisi…
Julkaistu aikakausilehdessä Israel Today 21.11.2011 Yalkut Shimonin profetia Messiaan paluusta. Juutalainen ennustus ehdottaa että Messias voi olla pian tulossa. Keskiaikainen juutalainen profetia koskien Israelin Messi…
Jerusalemissa on julkistettu kolmannen temppelin rakennussuunnitelma. http://www.noticiacristiana.com/sociedad/2010/04/jerusalen-lanza-campana-publicitaria-para-la-construccion-del-tercer-templo.htm...
KESKUSTELU: HARRI VEIJOSEN PROFETIA Miksi ja mihin perustuen Harri Veijonen opettaa, että Jeesus ei voi tulla ennen kuin "VALERAUHA" on tehty? Mikä ihmeen valerauha? Olemme etsineet asiaa Raamatusta, mutta ei löydy. Ylö…
Mikä on se Victor Klimenkon pojan kuuluisa profetia??
ANTIKRISTUSEHDOKKAAT TOP 25 http://wwnet.fi/users/veijone Harri Veijonen 1. Donald Trump, Yhdysvallat. James Key, Aarno Valli, Jari A. Hyytiäinen, Daniel Elkama, ym. 2. Tuntematon. Antikristuksen nimeä ei tiedetä ennen …
Tervettä profetiaa - vai sairasta viihdettä? Pihot ja Sunit, ja... Voi täydellä todistuksella ihan julkisesti todeta, että Terve Raamatun - Uuden Testamentin mukainen opetus ja ohjeistus – on romutettu tiettyjen ns. ”pr…
Näin muutama vuosi siten erään näyn ja ajattelin sen nyt kirjoitella tähän palstalle. Se meni näin olin lapsuusmökissä pihalla ja kuulin sanan että ala töihin, sillä isäntä tulee pian. Aloin tekemään jotain, kun pian ka…
Tämä on vähän väärä palsta kysellä tällaista mutta minua pyydetty ensi heinäkuussa mukaan New Wine tapahtumaan, mutta en oikein tiedä mistä on kysymys. Olen kyllä nyttemin netistä vähän katsellut siitä mutta olisikos jo…
Endtimes playlist 5 Carrie Geren Water turning to blood red across globe Revelations 16:4 Googlesta Ilmestyskirja 16:4 Videoita punaiseksi muuttuneista joista, järvistä ja meristä.