Patriarkka Kirill on paavimme. Pyhä Venäjä on kotimme. Vihaamme länttä. Olemme ortodokseja.
Tällä palstalla ortodoksit tuntuvat aina vetoavan kirkkonsa oppiin ja siihen mitä kirkonisät sanovat. Mutta jokaisella tulee olla henkilökohtainen suhde Jumalaan. Ja siihen on ainoastaan yksi välimies. Jeesus sanoi: "Mi…
Suomessa on alkanut nk."Tukholman profetian herätys",syyskuussa 2023 ja tarinan mukaan päättyisi kuusi vuotta myöhemmin,eli vuonna 2029? Kuka tietää kertoa tästä?
Lieksassa jaettiin mitaleja eilen vapaaehtoistyöntekijöille. Kirsi Jaskanen ansaitsi mitalin. Joskan veljekset olisi pitänyt jättää mitaleitta.
Voisitteko kertoa katolilaiselle miksi seuraavat henkilöt ovat pyhiä: Tsaariperhe Aleksanteri Nevski
Ortodoksinen kirkko on vastuussa Navalnyin murhasta. Putin ja Kirill ovat ortodokseja. Pyhä Venäjä käy Pyhää sotaa Ukrainassa.
Putin, Lenin ja Stalin ovat pyhittyneet Venäjän patriarkan pyhittäminä ja siten heistä voi maalata ikonin. Joko on luonnoksia nähtävillä?
Venäjän arkkipiispa Kirill antoi synnin päästön kuolleille. Eikö synnin päästö pitäisi antaa vain syntejään katuville eläville ihmisille.Miten on ortodoksinen oppi ?
Älä tee jumalan kuvia äläkä kumarra niitä, vaikka kumartaisit Jeesuksen kuvaa se on epäjumala , koska raamattu kieltää sen. Ja varsinkin niinsanotun jumalanäidin kuva on kauheaa rienausta, sillä Jumalalla ei ole äitiä, …
kirkolla verrattuna venäläiseen`? Miksi venäjän kirkolla tai siis ortodoksisuudella ei näytä olevan mitään vaikutusta lopettaa sotaa Ukrainassa? Kukaanko ei kuuntele?
Joko Venäjän ortodoksinen kirkko on tuominnut Putinin toimet? Jos ei, kyseessä ei ole kristillinen kirkko.
Valukuvista päätellen näytää siltä että luostarin rakennukset ovat säilyneet ehjinä sodista huolimatta. Eikö Hitler niitä pommittanut. Eivätkö ottomaanit sinne hyökänneet.
Mitäpä uudelleenkastajille kuuluu? Vieläkö ovat Moskovaan päin kallellaan?
Onko Suomen ortodoksisella kirkolla avustustiliä jolla voi auttaa ukrainalaisia?
MP Kirill ei voi enää matkustaa EU:n alueelle. Myös miljardiomaisuus jäädytetään. Vähän noloa...:p Lisäksi KP voittaa Ukrainassa. MP menettää Ukrainan!
KKS on ns. lirissä, tietää Suomen Kuvalehti kertoa. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/arkkipiispa-leon-karjala-seurassa-vakavia-vaarinkaytoksia-ministerio-vaatii-palauttamaan-lahes-300-000-euroa-avustuksia/
Piispat Leo ja Arseni ovat olleet vuosia niin huonoissa väleissä, että riitoja on ratkottu Istanbulissa asti. Oulun hiippakunnan piispa Elia on joutunut konfliktin kolmanneksi pyöräksi. Alkujaan muutaman vuoden käräjöin…
Kävi niin, että eräs läheinen kuoli, joka oli ortodoksi ja näinollen "jouduin" ortodoksi-hautajaisiin. Itse olen luterilainen. Kokemus oli minulle KAMMOTTAVA. En ollut aiemmin edes käynyt ortodoksikirkossa ja koin tilan…
Mieleen miten pappi määritteleepi rippilapsensa hengellisyyden? Entäs omansa? Onko ortodoksinen hengellisyys suorittamiskeskeistä jotenkin ulkoistettua maallisesta elämästä? Minusta tuntuu että oma rippi-isä vain on ole…
käymään ORTODOKSISEN SATEEKAARISEURAN kotisivuilla!!! Jippiii!!! Meillä on oma sateenkaariseura!!! Nyt ei puutu enää juurikaan mitään meidän kirkostamme!!!