Tiede on onnistunut paljastamaan Jumalan ulkonäön https://seura.fi/asiat/tiede-ja-luonto/nayttaako-jumala-talta-kuva-yllattaa-varmasti/?shared=1800868-471945ff-500
Vaikuttaa että Jumala onkin ihmisessä oleva tunne koska ihmisen ulkopuolella olevasta Jumalasta on kovin vähän havaintoja. On kyseenalaista onko historiallista Jeesusta ollut olemassa vai onko hän vain taruolento. Tämä …
Ja TAAS olemme saaneet todistaa, KOKO Etelä-Suomessa, pääkaup.seudulla ainakin, KUINKA Jumalat KAATAVAT ja ylitsepääsemättömällä Voimalla AIHEUTTAVAT kaiken hyväkskäyttöasiat. Ovat JO KAiken Ton saaneet aikaan myös valk…
Ja samoista syyttömistä JUMALAT "huudellessaan" TELEPAATTISESTI VALEpaska-ilmiantoja, Herrat ovat KAIKEN lisäksi laittaneet Henkimaailmasa olennot "huuetelemaan" samalla lailla meidän suussamme, muka meidän sanomana tai…
Yksi kirjeviesti-rykelmä alkaa tästä eteenpäin. Tänne voi julkisesti, anonyymisti tuoda esiin sen kaiken, jota on ehkä kauan pitänyt sisällään ja joka ei ehkä päivänvaloa kovin kauaa kestä. Kuitenkin Totuuden ja Oikeude…
Jälleen kerran on viimeisin villitys Jumalien yms. Jeesustenkin, ETTÄ valehtelevat AIVAN kaiken liittyen ihmisten olemiseen ja asioihin. Esim. että minulla olisi harhoja, ihan siis kauhea meteli muka päässä. Ja tällaisi…
Mikä on jumala, ei näy, ei kuulu, ei pysty mihinkään, sellainen on jumala.
Järjen saa menetettyä, toimimalla täysin ihmisluonnon vastaisesti. Pimeään kellariin mumisemaan muutamaksi viikoksi, niin eiköhän ala jumalat juttelemaan.
Jeesus oli taikuri, heitti väripatruunan sinne veteen niin muuttu muka viiniksi hah Ja muut tapahtumat oli joukkoilluusiota, näkivät mitä uskoivat näkevänsä.. hmm.. sehän onkin nykykielellä psykoottisuutta.. Ja eiköhän …
Elikkä hei vaan kaikille ja siunausta! Mitä Raamatunkohtia siis vanhassa testamentissa on jotka puhuvat Jeesuksen Jumaluudesta? Kun haluaisin tutkia ihan mielenkiinnosta =). Tiedän kyllä esimerkiksi jesaja 9:5kohdan ja …
En keksi mitään järkevää käyttöä jumalalle.
Kerro mitä haluat sanoa Jumalalle. Ole nimetön tai nimellinen. Saat itse valita. Jos materiaalia on tarpeeksi ja se on mukavaa sekä huviksi ja hyödyksi kaikille muillekin kanssaihmisille, tehdään siitä kirja. Tämä on lä…
ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä. Ja Juma…
Jeremia: 31->"Siihen aikaan, sanoo Herra, minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani." Näin sanoo Herra: "Kansa, miekalta säästynyt, löysi erämaassa armon; minä menen saattamaan sen, Isr…
Sikhismi, moteistinen uskonto, syntyi 1500-luvulla Intian Punjabissa. Tuohon aikaan Punjabissa oli niin muslimeita kuin hindujakin. Moni muslimi ja moni hindu näki naiset ja vääräuskoiset alempiarvoisina. Monet heistä s…
Mitä Jumalasta voidaan tietää? Se, että Jumala on luonut kaiken, mitä on olemassa. Mitään muuta Jumalasta ei voida varmuudella tietää. https://kukaonjumala.wordpress.com/
Koraanin mukaan pyysi Jumala kaikkia enkeleitä kumartamaan Aadamia, mutta Iblis kieltäytyi. Silloin Jumala sanoi Iblisille: Sinä saat ylösnousemukseen asti aikaa ja pyytää maan asukkaita palvomaan sinua itseäsi. Minun p…
Ja NIIN Jumalat LOIVAT pahan, VIHAN, INHOTTAVAT asiat ja VALEET Maailmaan. Meidän ihmisten koettelemukseksi, kärsimykseksemme ja leimoiksemme, JOTTA olisimme alennetut ja erotellut esim. vaikka ihmisten keskuudessa. JOT…
Vihdoinkin olen ratkaissut kysymyksen, onko jumala olemassa. Vastaus on hämmästyttävän yksinkertainen ja lopettaa pohdinnat joko-tai kysymyksestä ollako vai eikö olla? Jumala on kaikkivoipa. Tämä lähtökohta on tosi. Nii…
Kiroan Jumalat ja Jeesukset, sillä He eivät ole mitään muuta kuin pahimmat valehtelija-petturit. Rikkovat Kymmentä Käskyä JOKAIKINEN jatkuvasti, ihan kaikelta osin. YHTÄKÄÄN Heissä EI ole Hyvää EIKÄ Oikeaa, VAIN pelkkiä…