Unessa menin siis töihin johonkin yritykseen, Sieltä tultiin näyttämään minulle mitä kasveja minun tulee kerätä ja niitä sanottiin hunaja kasveiksi. Mitenkään sitä ei selitetty, miksi niitä nimitettiin noin. Eivät ne ed…
Näin unta että kävelin Oulun silloilla ja aina vähän väliä oli puomeja. Pääsin alkuun puomin päästä toiselle puolelle kohti Tuuraa mutta väli pieneni puomi puolilta ja jäin lopulta jumiin puomin ja seinän väliin. Muutin…
Mitä tarkoittaa, kun menen peilin toisella puolella maailmaa ja maailma esiintyy surrealistisella tavalla?
Viime yönä näin pelottavaa unta. Olin linja-autossa matkalla ja ihmettelin miksi kuljettaja ajaa tietä joka oli erittäin huonossa kunnossa. Sitten kävi niin,että linja-auto suistui järveen ja oli puoliksi veden alla. Mi…
Näin unta, että koulujen kesälomat olivat juuri päättyneet ja syyslukukausi alkanut. Olin unessa luokanopettaja yläasteella. Jostain syystä kaikki luokan tytöt olivat tulleet kouluun tiukoissa, valkoisissa paidoissa, jo…
Näin tosi outoa unta. Naapurin rouva oli nukkumassa kotini yläkerrassa ja oli laulanut itsekseen siellä. Tyynyssä oli painauma jälki unessa. Ja sitten eräs toinen kylän asukas vaan käveli kotiini ja oli huolissaan onko …
Viime yön uni oli outo. Olin vanhassa peruskoulussani a minulla oli aika hammaslääkäriin hampaiden tarkastukseen. Hammaslääkäriin menoa varten menin odottamaan taksia. Taksia ei näkynyt. Etsin koulurakennuksen takaa. Et…
Näin ahdistavan unen. Olin lapsuuden kaverin talossa ja piilouduin vihollista. Helikopteri pyöri talon päällä ja tiesin että etsii minua. Valonheitin osoitettiin kopterista suoraan keittiön ikkunaan ja menin matalaksi e…
Ei vaan ole aavistustakaan, että missä se on. Jätän siis menemättä. Aika yleinen uni.
Kauan sitten kuollut isä oli unessa. Hänen kanssa tehtiin samoja kivoja asioita, kun hän eli. Hän oli unessa nuori ja terve. Hänen kanssa saunoin ja olin apukuskina kuorma-autossa. Isä oli iloinen kun suostuin apukuskik…
Viikonloppuna näin unta,että olin uimahallissa. Altaan reunalla oli joku nainen kuvaamassa videota. Sitten näin hänen kasvot. Hän oli YouTube kanavan beez asmr nainen. Tänään Tiistaina päiväunilla näin unen,että olin jo…
Nuorempana oli pitkä kausi, jolloin näin unia, jotka eivät tapahdu unimaailmassa vaan asunnossa, jossa nukun. Kun muutin uuteen asuntoon, niin tällaisia unia näin tässä uudessa asunnossa. Viimeisin näistä oli (onneksi t…
Jalkapöydässä oli joku loinen jonka vedin ihon sisältä se oli pitkä ja väkisin sen naamassa,sain kiskottua sen pois kokonaan. Mitä voisi meinata. Viime viikolla kiskoin unessa ällön vihreän mönjän nenästä. Onko jotain j…
Oletko koskaan nähnyt unta, joka jatkuu uudelleen, kun olet välillä ollut hereillä. Sama uni siis jatkuu. Itseni lisäksi tiedän vain yhden sellaisen ihmisen. Aika erikoista. Tuo toinen, jolla on sama kokemus on käynyt a…
Unessani lepakko pyristeli katonrajassa ja yritti päästä pois sieltä. Se oli jotenkin jumissa. Katossa oli rakoja ja rakennus oli vanha. Alapuolella nuori nainen ja mies seurasi sen pyristelyä. Sitten se viimein pääsi v…
Unessa kaveri neuvoi,mistä löytyy edullinen parturi(minulla on oikeastikin huono rahatilanne ja luottohäiriömerkintä). Ystävän kanssa mentiin parturiin ja parturi leikkasi hiukset. Työn jälki oli erittäin huonoa. Häpesi…
15v ei ole ollut rakkaudentunnetta , koska se on minulle mahdotonta . ensimmäinen kerta ikinä että unessa joku on oikeasti minuun rakastunut eli koin ilmeisesti vastarakkautta , kun heräsin niin vau mikä olotila
Olen ihmetellyt, miksi unessa minun romaanien käsikirjoitukset menevät solmuun unessa. Jotkut hahmojen luonteet menevät sekavalla tavalla, kuten kiltimmästä itsekkääksi ja päinvastoin. Myös muut voivat käyttäytyä agress…
Kun ei-toivottu unet iskivät, heräsin väsyneenä yön aikana ja huusin vihaisesti unimaailmalle näin; "Te kuulutte menneisyyteen! Ettekö vielä tajua? Ette voi pidättää minua... (herättyään) UNESSA!" Heräämisen jälkeen jou…
seko uni,et huh huijaa!!olin jossain uskonnollisessa kokouksessa/kokoontumisessa. muutama nuori uskonnollinen nainen,ja muutama muu!yksi nainen esitteli siveysvyötä katseli minua!että odotas vain!! pyöritteli avainta ja…