En jaksa enään Neitsyt miestä. Olen ollut hänelle todella hyvä. Antanut rakkautta ja osoittanut kiinnostusta. En vain jaksa enään. Tapasimme muutama kuukausi sitten. Aluksi olimme niin rakastuneita. Soittelimme ja lähet…
onko neitsyt-naisen perusluonne niin järkky ylpee ettei voi koskaan mennä itteensä?eikä voi valheitansa tunnustaa?vaikka yhden illan ja yön aikana jää neljästäkin perusteesta valheestaan kiinni ?Selittää ja selittää jok…
Olen tapaillut noin 4 kk verran neitsyt miestä. Hän on todella ihana, tai ainakin OLI. Aluksi hän otti minuun paljon yhteyttä, ja halusi tavata usein. Kerroin hänelle ihan aluksi etten ole valmis mihinkään vakavaan, hän…
ei niiden kanssa muuten pärjää. Ja harva vissiin osaa tämän taidon.
On se kumma aina vain neitsytmiehiä,eikö niistä pääse eroon.onko mulla huono karma. Tänäänkin kaksi uutta tuttavuutta paljastui neitsyeiksi. En olisi arvannut mitenkään. Olen eronnut juuri neitsyestä. Ja nyt on kaksitta…
Nyt alkaa jo ihan totaalisesti mennä hermot tähän mieheen! Meillä on aina kemiat kohdanneet äärettömän hyvin hänen kanssaan ja välillämme on tosiaan ollut sähköä ilmassa ja erilaista vihjailua. Meillä on tavallaan aivan…
Hei. Olen 11 vuotias ja olen neitsyt ja olen ihastunut yhteen tyyppiin luokassani olen sanonut sille pojalle että tykkään siitä mutta en ole varma tykkääkö se minusta. En olen varma mitä pitäs tehdä kun en tiedä tykääkö…
Tässä se nyt on syyskuu, jota olen odottanut tammikuusta lähtien, koska nyt pitäisi tapahtua jotain erityistä ja järisyttävää. Koko elämän pitäisi nyt kääntyä toiseen suuntaan ja nyt pitäisi kuulemma tehdä niitä päätöks…
Kiinnostaisi mitä kyseisestä yhdistelmästä syntyisi. Joku joka on tätä kokeillut?
Neitsyistä usein sanotaan, että ovat kovia manipuloimaan. Niin mitä mieltä olette itse neitsyet ja te neitsyitä tuntevat? Mulla on ainakin tapana saada aina kaikki järjestymään niinkuin itse haluan. Eli kyllä olen hirvi…
NEITSYET ON IHAN HELVETIN TYLSIÄ! T: Vesimies mies.
Mikähän on siinä ettei neitsyt horoskooppimerkeillä usein ole lemmikkiä? Tai jos onkin se on jokin pieni koira tai kissa? Voisiko se olla tämä siivousinto ja puhtauden kaipuu? Lemmikithän tunnetusti tuovat sotkua mukana…
annoin neitsyt miehelle pakit en halunnut seurustella oli ns. seksi suhde joka kesti n. vuoden sen jälkeen neitsytmies löysikin uuden tyttöystävän ahaa ja ajelee autolla uusi pimu kydissä koko ajan mun työpaikan ohi!!!i…
neitsyt horoskooppomerkistä. mistä löytää huumori luonne horoskooppeja, ei mitään loukkaavia..
Sanotaan, että kissa valitsee omistajansa eikä omistaja voi valita kissaa. Onko neitsyt samanlainen? Siis valitseeko neitsyt seuransa eikä neitsyttä voi valita seurakseen? Tarkoitan nyt seurustelusuhteeseen. Itse olen k…
Ensimmäiseksi, miten te neitsytmiehet osoitatte kiinnostuksenne? Mitkä on heikkouksia, huonoja puolia? Entä vahvoja? Varmasti tässäkin on yksilöeroja, vaikka noita yleistyksiä monet tekeekin, jotka esim. mun ihastuksell…
pitäskö tämä haukkuminen kääntää näin päin että me olemme maailman kerma ja loput pohjasakkaa ? onhan se nyt hieman vääriin että meitä voidaan morkata ihan kybällä ja toiset kehuskella kuinka ihania komeita nuhteettomia…
oisko jollain neuvoja miten kannattais suhtautua ku tuntuu et painostan koko ajan näkemään ym.. ollaan tunnettu vasta joku kuukaus ja nähty monesti ja aina on ollu ihanaa, mut tuntuu etten saa mitään irti. yritän kysell…
Tapasin neitsytmiehen (itse oon vesimiesnainen) ja meillä oli vähän lomaromanssin tapaista siinä. Sovittiin että pidellään yhteyksiä ja näin päin pois. Välimatka erottaa. Laitoin viimeksi sms:n viikko sitten ja laitoin …
Millaisia neitsyt naiset teidän mielestänne ovat luonteeltaan? Itse olen neitsyt nainen ja 17 vuotta, mutta en saa hahmoteltua luonnettani kunnolla.. Sisko sanoi että minulla on kuulemma kaksi persoonaa.. Toinen on hype…