ja varsinkin oikeistolaisesta näkee suoraan poliittisen rikollisen.
Lee H. Oswald ei ampunut laukaustakaan, kun presidentti Kennedy murhattiin Dallasissa. Lähde: Warrenin komission raportti Kannattaa tutustua tuohon asiakirjaan. Oswald oli todistetusti toisen kerroksen sosiaalitiloissa …
Pojan täytyy muuttua, poika tietää että tuho kohtaa teitä, sillä ette ole totuudesta. Totuus oli valhe. Kun selvitätte valhetta paljastui että TE todella valehtelitte eikä ollut edes yhteistä kuntaa chattipalveluilla ko…
Niin sanoi sosialismikin itse itsestään, ja samoin tekee demokratia, joten mitäs eroa muka ??!!!?? Arvelenpa että ei tasapelin päälle paljoa mitään eroa. Että vaaleissa paperilappuun kirjotat jonkun numeron, ja sen sano…
On joskus saanut kuulla radiosta ja teeveestä ja vaikka mistä medioista kaiken maailman muka tutkimuksia ja tutkimustuloksia että vähäisesti koulutetut ja köyhät ne sitä ja tätä huonoa ja pahaa, ja niin edelleen. Mutta …
"tee niin kuin me sanotaan tai kuten Jumala sanoo tai muuten olet eksynyt".
vaaja vuosi sitten on päätynyt teroilutuomioihin neljää miestä kohtaan. https://www.sverigesradio.se/artikel/fyra-man-doms-for-terrorbrott-efter-sapos-tillslag-i-tyreso
Sivu 17. "Vaikka esimerkiksi Euroopan neuvosto luokittelee Hamasin terroristijärjestöksi, kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty ei puhu terrorismista tai terroristeista (Kokkonen 13.10.2023). Amnestyn Suomen-osasto…
https://www.mtvuutiset.fi/aihe/supo/7085700 Ei mikään uhka vai?
Niillä Teroristeilla meni paska housuun kun se sanoi että on helvetti irti jos ne ei ole vapaana kun se astuu virkaan ! 6 päivää jäi vielä aikaa ! ON SE MELKO ISÄNTÄ SE DONALTTI !
NYT: Ukrainan sota vaatinut lähes puoli miljoonaa uhria Ukrainan sodassa on kuollut tai haavoittunut jo lähes puoli miljoonaa sotilasta, kertoo The New York Times -lehti. Lehden tiedot perustuvat nimettöminä pysyttelevi…
Kerääntyykö tuohon Suomenlahdelle laivoja parkkiin tarkoituksella? Siinä näyttäisi menevän kaapeleita alapuolella. Laivoja jotka ehkä onkivat kun ei muka päästä satamaan. Ken tietää... tai Barbie.
Lahtelainen terroristijärjestö IPOB on YK:n maailmanlaajuisen terrorismi-indeksin mukaan maailman kymmenenneksi tappavin terroristijärjestö (Al-Qaidaa sijan edellä). IPOB oli vuonna 2022 suorittanut 40 iskua ja surmannu…
Mutta mitä on jäänyt kertomatta: https://allisrael.com/idf-soldiers-trapped-and-killed-106-hamas-terrorists-in-two-hours-in-northern-gaza
Kun muslimi katkoo merikaapeleita, kyseessä on terrorismi. Kun Kiinan aluksilla katkotaan merikaapeleita, kyseessä on vahinko tai ilkivalta. Miksi Suomi nöyristelee Kiinan suuntaan? Pelkää Kiinaa! Suomen hallitus on läs…
Saksan tapahtumat (jälleen kerran) palauttavat meidät peruskysymysten äärelle: onko väärin sanoa, että ei halua kotimaahansa terrorismia? Entä onko taas toisen puolen (islam- ja maahanmuuttomyönteiset) mielestä mitään y…
Persujen kankaanpääläinen paikallisukko Teuvo Roskala sai huutia kolme vuotta sitten sanoessaan, että "vielä poikamme palaavat kotiin kuin leijonat Globenista", viitaten silloin alkaneeseen ja valtavaa kohua herättänees…
Onko oikein että Suomen Hallitus on alkamassa tukemaan viralllisesti Terroristeja Syyriassa ? (eilen jo uutisissa oli Hallitukksen äänitorvia lupailemassa Terroristien armahtamaista ja sitä kautta suoraa rahaa sinne) (S…
Sivulla 15 Ekpa Simon ja muutama muu ihminen. Seuraavalla sivulla mm. Biafralaiset Suomessa ry. https://www.virallinenlehti.fi/fi/journal/pdf/2024094.pdf
Olen liki 80v. Romanit ovat alkaneet vainota minua.Yleensä siellä missä asun ja liikun.Tämä alkoi,kun jouduin soittamaan poliisit ,heidän törkeiden tekojensa takia,ei minulle vaan tutulleni. On pakko muuttaa kotoa,jatku…