Enemmistön tyrannia on Suomessa edelleen voimissaan.
Miksei koskaan jossain suuressa projektissa mainita työntekijöiden nimiä tai oteta heidän kuvia lehteen kun kätellään asiakasta? Siellä on aina joku suunnittelija ja arkkitehti ja muut vastaavat mutta jätetään ne pois j…
Luvut eivät valehtele. Afganistan ei ole myöskään saanut yhtään huomautusta sosiaalituvan tasosta.
vuoden lopussa kirjoittajat saavat aitoa hallinnollista palautetta sanomisilleen
Tule mukaan marssimaan naistenpäivänä tasa-arvon ja kaikkien naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta! Naistenpäivän marssi järjestetään Helsingin keskustassa kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Marssin kokoon…
Olin lähinnä henkisen väkivallan uhri koulussa koko ajan,joka päivä.Kerran joku pappi tuli luokan eteen ja hän puhui siitä että ei kannata kiusata muita.Yhden päivän ajan lapset olivat kiltimpiä ja taas seuraavana päivä…
Missä miehet https://unwomen.fi/tietoa-meista/ota-yhteytta/ Olin tekemässä lahjoituksen mutta ei ainuttakaan miestä. Eikös naiset aja sitä että puolet olisi naisia joka paikassa mutta miehiä ei sitten kai tarvitse olla?…
Piippolan vaarilla oli sentään ympärivuotiseen asumiseen sopiva talo, kun taas mummolla pelkkä tilapäiseen oleskeluun kelpaava mökki.
Jokaisella ihmisellä on ongelmia,vaikeuksia mutta miten löytää ratkaisuja ongelmiin? Jos ihmiset haluavat tasa-arvoisemman yhteiskunnan niin pienille lapsille pitää opettaa tasa-arvoa ja pitää kertoa että muita kohtaan …
Toki ymmärrän, että turvallinen taksi on ihan järkevä, mutta en ymmärrä, miksi ne taksit ei voi ottaa muita kuin naisia kyytiin. Ideana on taksi, jonka kuljettaja ei ole vaarallinen. Eihän se tarkoita sitä että pitää jä…
Asuntosijoittajien verovähennys oikeus pois, kuten Ay maksujen vähennys poistettiin. Lisäksi on varmana totta että asuntosijoittat lähes kaikki ostavat kodinkoneita ym. Vuokra asuntoon ja kalliita koneita mutta halvat m…
https://www.satakunnankansa.fi/talous/art-2000011815287.html Kaikki alle 60 v. miehet todella, siis todella syvässä eläkekuopassa kun pääsevät eläkkeelle.
Normaaleja ihmisiähän ne on ,halut ne on niilläkin ! Eihän ne voi kotona eikä naapurissa eikä edes koti maassa seikakkailla ! Mikä oikeus meillä on vaatia niiltä selibaattia tai penkoa niiden juttuja ! Eihän tavallisten…
En seuraa urheilua paitsi kun käyn vaimoni isoisän luona koska hän ei muuta teekään. Oikein ihmettelen että vieläkin tällä vuosituhannella miehet ja naiset kilpailee erillään. Miksei heitä saada samaan sarjaan? Ei sukup…
"Naiset ja miehet samaan uimahallin suihkutilaan ja pukuhuoneeseen – Näin kaupunki perustelee Lohjan liikuntakeskuksen toimitusjohtajan mukaan ratkaisulla tavoitellaan kustannussäästöjä, tasa-arvoa sekä pukukaappikapasi…
Kauhea mussutus heti kun rehtoreista vain 44 prosenttia on naisia. Tai että yliopistoissa 80 prosenttis professoreista on miehiä. Kuinka monta prosenttia rekkakuskeista on naisia? Tai sähköasentajista? Onko nämä niin hu…
Tampereella ajetaan käyttöön esim. empatiataulu nimellä kulkevaa listaa jossa kaikki ovat tasa-arvoisia eikä ketään syrjitä. Ei syrjitä mutta osalle järjestetään ns. positiivinen syrjintä niin kenenkään ei tarvitse jout…
Onko Bosslady jonkin sortin hellittelynimi prostituoidulle? Kysyn tätä, koska joissain yhteyksissä on kerrottu kuinka Bossladyksi pääsee tatuointiliikkeen ja OnlyFansin kautta. Myöskin se, ettei samassa yhteydessä maini…
Ilmoita Naapurieni toimesta olen joutunut tähän jamaan. Ovat ilman kontaktia minuun rakentaneet profiilin minusta niin perusteelisen valheellisen kuvan ja vakuuttavan, niin että lapsenikin ovat näiden puolella Kulttuuri…
Voisiko tasaarvon nimissä naisen laittaa siihen virkaa vuorostaan. Stupin tyttö olisi hyvä siihen virkaan. Se on aivan sama kuka siellä on kun eihän meillä ole markkaakaan enää.... Eihän Kelassakaan ole johtajaa ja palj…