Kaikkonen on kannustanut keskustalaisia sateenkaarenväreihin ja maaseudulla ei ole pulaa halukkaista miehistä, toisin kuin naisista. Moni isäntä on jo löytänyt isännän itselleen on saavuttanut hekuman ja onnen. Keskusta…
Jokaisella puolueella on oma palsta. Tähän kirjoitan keskustalaista asiaa. Se tämän nimeämisen tarkoitus, jokainen on omalla palstallaan. Keskusta suunnan asiaa olisi vaikka kuin, mutten nyt enää iltamyöhään ala avaamaa…
Ja tuleekin, puolueet nyt niin jakaantuneet. Ei tule selvää päämisteripuoluetta vaalissa, mennään blokin kautta, jossa keskusta-blokki suurin. Suhtautuminen blokkivaaleihin ja SDP:n sivuuttamiseen jakaa kokoomusta. Blok…
Vaikka tuossa alla punikki itkee, että on heidän palsta.
Kokoomus, persut ja kepu laittavat työttömät pian pakkotöihin. T yöttömyskorvauksia vastaan.
maitotilan isännyyden. Moni keskusta isäntä silloin älähti, mutta salassa oli kateellinen kuin riihipiru. Siihen aikaan Pride piti piilottaa hirviseuroihin, tieosuuskuntiin, maamiesseuraan ja kalastuskokouksiin. Kovin o…
Kaikki solvaukset, haukkumiset ja halveeraukset tuntuvat säilyvän, joten persutrolli, lisää kierroksia, kaikki on tänään sallittua. Mitä törkeämmin, sen parempi.
Pitääkö sen Kaikkosenkin ravat niissä pride-marsseilla sateenkaarenvärejä ihailemassa! Keskustalaiset miehet on miehiä Pohojamaalla, se on jämpti niin! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012232052.html
superjohtamista ja maailman arvostetuinta pääministeri. Orpo on kyllä lähelle Sannan tasoa päässyt, talouden sai kovan taistelun jälkeen käyntiin. Mutta Sannan johtajuus toi myös syrjäseudun ja pikkuisten kepukylien ihm…
Molemmat luuli jäävänsä yksin ja Aki yksinäiseksi tilan isännäksi loppuelämäkseen, sitten joku lähetti hänelle lehmän kuvia. Aki ja Niko astelivat kirkossa naimisiin ja muut isännät ja emännät on todella ylpeitä heistä.…
Tuskin Pride marssitkaan ja pääministeri Sannan kapakin pöydällä tanssi nytkytykset asiaa auttaa. Edes poliittiset lakot ei tepsi. Keskusta puolueet on hyvissä asemissa tätä mallia torjumaan. Nyt 84 kansanedustajaa pohj…
"SSDP aikoo nostaa alvia edelleen!" Keskusta sanoo jyrkän ein ! Kokemusta on hömppä hallituksesta, kapakka ja yökerholaisen vetämänä. Kyllähän SSDP hallituksessa saati PM puolueena, on PAHINTA MITÄ tässä tilanteessa Suo…
En ole viikkoihin tänne mitään laittanut, enkä viikonloppuisin juuri koskaan täällä käy, mutta nyt täytyy tehdä poikkeus, kun sille antoi hyvän aiheen puolue, jolle tämä palsta on nimetty. Tuon lähes sivun mittaisen jut…
Kansainvaellukset alkavat huomenna ja maamme saattaa olla kohteena sadoille miljoonille kun olemme mainostaneetkin maatamme Tuhansien turpeen ruskistamien maaksi. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012233388.html
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/442fdc81-ee1b-4f0b-a2d6-7e7ebe2983dd Yli 50 vuotta politiikassa vaikuttanut Paavo Väyrynen kertoo Savon Sanomissa, ettei hänelle tule yhtään virhettä mieleen koko uraltaan
-joissa vaikea ongelma palautetaan yhteen syyhyn. - yksi aikamme politiikan suurista houkutuksista on älyllinen yksinkertaistaminen. -populismin voima ei välttämättä perustu siihen, että esille nostetut ongelmat olisiva…
Tässä kuvassa tehtiin NATO. Niinistö ja Ruotsin pääministeri USA presidentin pakeilla. Sanon nyt senverran että olemme Ruotsissa jopa vaalien jälkeiseen aikaan 13 syyskuuta. JOS POISTATTE Toverit, ei nyt niin vahinkoa t…
Viittaavat myös yhteiseen rahajakomahdollisuuteemme keskustalaisten tulevien ministereitten kanssa. Salaa haluaisivat varmaan meitä taas apupuolueeksemme.
"Magdalena Anderssonin suuri päänsärky" Vaikka Magdalena Andersson voittaisi vaalit, hänellä voisi olla suuria vaikeuksia hallituksen muodostamisessa. Keskustapuolue uhkaa nyt vetää tukensa pois hänelle pääministerinä, …
Keskustaan lukeutuva Persut nyt vuorossa suurista puolueista olla pääministeripuolue. Keskusta-oikeisto kokoomus mukaan, kaikkien muiden keskustapuolueiden kanssa. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Punavihreät jää edellee…