Suomen KeskustaVastattu 29 pv

Hillitön on palstatrollien päivystystahti.

Miksi kaikki, mikä heikentää työntekijöiden oikeuksia, on persutrollille tärkeäö? Onko niin, että persuista kukaan ei käy töissä ollenkaan, ja kaikki työtätekevät ovat "kommunsiteja" ja "vasemsitolaisia"?
Suomen KeskustaEi vastauksia

Onko Paniikki päällä?

YLE:n tämän aamuiseen gallup-tutkimukseen viitaten. Se toinen vasemmistopuolue menee kohta Saarikon-Kaikkosen ohjaamaan keskustan ohitse, eikä ne vihreätkään kaukana ole. Kannattiko hypätä ääri- ja vihervasemmistolaiste…
Suomen KeskustaEi vastauksia

Toivossa on hyvä elää

Trump sanoo, että Iranin konflikti päättyy 'pian', mikä saa öljyn hinnat romahtamaan Iranissa ei enää ole ydinaseuhkaa, Yhdysvaltain johtaja korosti. Venäjä nyt pärjää korkeasta öljyn hinnasta,heillä tarkoitus pitkittää…
Suomen KeskustaVastattu 29 pv

Jo oli aikakin purkaa

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona äänin 108–53 työneuvoston ja yt-asiamiehen toimistojen lakkauttamisen. Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kansanedustajat ovat tyrmistyneitä päätöksestä. -keskusta kannatti hallituksen mu…
Suomen KeskustaVastattu 1 kk

Suomen Maalaisliitto

Syrjäytetään hallitusneuvotteluista. Pääministeriksi Lindtman. Valtiovarainministeriksi Valtonen. Häkkänen jatkaa puolustusministerinä ja Purralle ulkoministerin salkku. Rantanen jatkaa sisäministerinä ja RKP:lle joku j…
Suomen KeskustaVastattu 1 kk

Antti Kaikkonen LUE TÄMÄ, muutkin

Nyt Antti ? muut keskustassa, on aika jämäköityä, ja tuoda oma malli esille, ilman vasemmistoa, jonka talutusnuorassa oltu huonolla menestyksellä. Otan yhteyttä myöhemmin, niin nippeliasiat selviää paremmin. Jos meinaat…