Holtiton velkaantuminen tuhoaa koko velkamaailman. Palaamme takaisin kivikaudelle . Kiina joutuu karhuamaan USAn n 10 triljoonan velat ja siinä sivussa myös EUn velat koska myös Kiina on rakentanut kaiken velkojen varaa…
näin lauantaiaamusta kuuluu?
Se on EUn määräys lopettaa Suomen yhteiskunta. Valtion ja ihmisten omaisuus joudutaan myymään keinottelijoille pilkkahintaan koska valtion omaisuus on niin arvokasta ettei köyhät pysty ostamaan. Näin keinottelijat ovat …
Timo Isosaari kirjoittaa: "Suomen seuraava pääministeri piakkoin syrjäytettävän Sipilän tilalle on joko Timo Soini tai hänen huolella käsin poimittu seuraajansa. Sipilään kohdistuvan ajojahdin syy on hänen vetämänsä age…
IPUn varapuheenjohtaja Ilkka Luoma on aivoleikkauksessa, jossa aivokirurgi yritti poistaa putinismin saastuttamaa osaa aivoista. Kallon sisälle kurkistanut lääkäri löysikin jotain punaista, mutta ne olivatkin ylisuuret …
IPU on vain ja ainoastaan venäläistrolli. Varapuheenjohtaja Luoma osaa vain herjata USAa, tässä hän propagandoi FB:ssä: "USA on jatkuvasti maailman suurin asekauppias, eniten maailmassa rahaa hyökkäysvoimaan käyttävä va…
EU on kuin uhkapeluri joka on hävittänyt koko perheen rahat pelissä jota ei osaa. Näin huijarit ovat rikastuneet ja kansat Euroopassa köyhtyneet rutiköyhiksi. Tämän osoittaa valtioiden velat ja kokonaisvelat joiden suur…
1. Puoluerekisteri - Kansalaispuolue puoluerekisterissä. Ipu ei puoluerekisterissä. 2. Puheenjohtaja - Kansalaispuolueen puheenjohtaja ministeri monelta vuosikymmeneltä, nykyinen eruoparlamentaarikko, kirjailija ja ääni…
Suomen puoluekentässä toimivat eduskuntapuolueet ovat saaneet aikaiseksi vain ongelmia toistensa päälle. Senhän huomaa niiden avustajien jutuista joita ne levittävät IPUa mustamaalatakseen. Kaikki mahdollinen moska on o…
Oletteko tekin todellisuudessa samaa paskasakkia kuin nykyinen hallitus? Miksi poistitte aloitukseni? Oletteko Sipilän ohjauksessa? Jotta Suomeenkin saataisiin työtä. Lopettakaa vanhan systeemin paikkaileminen. Ymmärrän…
Jörn Donner on samaa mieltä kanssani. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa elämässäni.Hän ei vietä itsenäisyysjuhlia. Syynä saattaa olla seuran puute .Minulla kyllä se ettei Suomen valtiota ole enää olemassa eikä kovin moni …
Eurohurmoslaisuus on pahimman lajin todellisuudentajuttomuutta osoittava idealismin ilmentymä. Miksi jotkut palvovat Euroneuvostoliittoa ja Brysseliä fanaattisemmin kuin me muut edes omaa maatamme ja isiemme uskoa? Varm…
Korttikeräys onnistui. Se on kova paikka poliittisille vastustajillemme. Suurimmat onnittelut kuuluvat organisaattoreille eli Pesoselle ja muulle johtoryhmälle. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Moitteillekin on sija…
Ei todellakaan ole, meno on sairasta, irvokasta ja haiskahtaa sangen huonolta.
Suomen kansallinen herääminen syntyi 1700-1800-luvulla, kun maan ensimmäinen kotimaisen historian tutkija Henrik Gabriel Porthan oli kasvattanut sen sukupolven, joka lopulta aloitti maan itsenäistymiseen johtaneen työn.…
Vaikka tälläkin palstalla on todisteltu euron vahvuutta ,niin siitä huolimatta suurin osa suomen ekonomisteista ovat selkeästi sitä mieltä ,että eurosta on ollut suomelle voittopuolisesti haittaa ? Ja vielä väittävät ,e…
Tässäpä ansioluettelo Sipilälle: -lupasi ja kutsui turvapaikanhakijoita kotiinsa (Suomeen saapuneista, yli 33 000!!! kukaan ei päässyt Sipilän kotiin, AlJazeera ja muut arabikanavat levittivät innolla pääministerin kuts…
Pakkohan tässä jo on nousta kun on 20 vuotta maattu toimettomana. Taas kaikille jaettujen veronpalautusten jälkeen kyseltiin kuluttajilta joko päivä paistaa? Heikoiksi on johdolta menneet eväät kun pitää ensin lahjoa ko…
Neljännesvuisisata integraatiokeskustelua; miten ovat käsityksenne muuttuneet, vai ovatko pysyneet ennallaan? Sitä, millaiseksi EU muodostui ja mihin kaikkeen vallanpitäjät olivat Suomen vievä, ei voinut alussa olla ken…
Voi kun pääsisi edes kärpäsenä katosta näkemään. Siitä ei kuulopuheiden mukaan puutu mitään. Tyhjä nauru raikaa välipäivätkin. Samalla moni ipuvanhus rääkyy nälkäänsä. Pahvilautasellinen kylmää kaurapuuroa on monen "juh…