Itse olen valmis miltei uskomaan, että koko juttu kertoo IPU:n ah niin aktiivisesta ja mukaansatempaavasta kirjoittajasta. Mutta muuten KVP:tä on IPukerhossa kyllä viljelty, varsinkin unissa ja pikkupiirien puheissa.. M…
Onko IPUlla omaa keskustelupalstaa jossain netissä johon nämä häirikköpoitsut eivät pääse käsiksi?
Soininvaara luulee että ihmisten talletukset pankeissa makaavat huvikseen eikä niitä käytetä muka mihinkään.Ne ovat säästäjien omia rahoja joihin Soininvaaralla ei ole asiaa koskea tikullakaan .Todellisessa elämässä pan…
Hyvää vapahtajamme syntymäjuhlaa itsenäisyyspuolueelle. "Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa".
Valtapuolueet ovat pestanneet vuodesta toiseen ekonomisteja jotka puhuvat puolueiden mantran puolesta,oli se miten pahasti väärää tahansa.Nytkin Korkman ja Vartiainen kehuvat taas hallituksen aikaansaannoksia.Heidän sad…
Äänestykset ja asioiden hoitaminen, kuten myös opetus, oppiminen ja päätöksen teko sijoittuvat päiväswaikaan, myös energiataloudellisesti luonnon valon käyttö on perusteltua, ja ihan tutkitusti unet ja kaikenlainen harh…
Onkohan IPU koskaan puolustanut jäseniään missään yhteyksissä? Se on kuitenkin jokaisen puolueen menestyksen avain.
Siihen on vissit syyt. IPU ei kerjää yrityksiltä eikä pörssihuijareilta ikinä rahaa. IPU ei tarvitse ikinä rahaa toimintansa pyörittämiseen kute muut puolueet. Korruptio on kallista muille puolueille ja siten myös kansa…
Jopa IPU on hyväksynyt maailman suurimman petkutuksen jolla keinottelijat tekevät omaisuuksia ihmisten hyväuskoisuudella. Jo vuosia on tehty turhaan öljyn korvikkeita ihmisten tuilla. Nyt pakotetaan ostamaan sähköautoja…
Suomen tilanne on lohduton: https://youtu.be/XsVoZEZ_Nsk?t=43
Niin tarjolla on nyt taas uusi sirpalekerho öyhöttäjineen, tämäkin ajaa suomea irti EU:sta ja on selkeästi Venäjämielinen popula. Erona IPU:un on selkeästi tiukempi muukalaisvastainen linja ja kovastikin oikeistolaisemp…
IPU:n rahioiituskanavat ovat tiukalla. Mahdollisia rahoituslähteitä on vain muutamia, ensimmäisenä tulee mieleen Veikkauksen rahapelit jotka eivät katso mihin rikolliseen tai myyräntyöhön rahya menee. Muita mahdollisia …
Kaikki muut puolueet ovat saaneet. Ovatko sanomalehdet ja muu media mainostaneet IPUa sivuillaan? Onhan IPU itsenäisyyttä kannattava puolue kuten muutkin itsenäisyyspäivää viettävät puolueet. Vai onko vaalirahoilla joki…
Hyvä jos maksaa mukisematta jäsenmaksunsa ja tuomitsee Kekkosen, Paasikiven, Tannerin, Karjalaisen, Virolaisen, mutta ostaa kauhtuneen Svinhuvudin kirjeet koska ne on uudelleen julkaissut VS-kustannus, kuitenkin välttäe…
Noh huonostihan siinä kävi, melkein kuin kaffipannu casessa, joku loruutteli motin piripintaan vettä. Niin ja tuokin lystin maksaja on vielä hiukan hakusessa.
KMS-hallitus hehkuttaa luoneensa 60000 työpaikkaa kiky-sopimuksella.En usko. Nuo valetyöpaikat on luotu säästäjien säästöillä joita EKP on bittielvytyksellään rotsinut ihmisten tileiltä Suomessa n 20 miljardia vuosittai…
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/saarnaaja-johnin-27-elämä-päättyi-nuolisateeseen-maailman-suljetuimmalla-saarella-–-perheeltä-koskettava-kirjoitus-annamme-anteeksi-niille-jotka-tappoivat-hänet/ar-BBPZbIT?ocid…
Autoja ostamalla loppuu ilmastonmuutos? Totta kai. Miksei IPU keksinyt tätä?
Tarkoin puntaroituani ja pohdittuani en ole löytänyt yhtäkään pointtia tai asiaa, miksi epäonnistumista nimeltään Itsenäisyypuolue pitäisi enää jatkaa tai elätellä edes minkäänlaisia visioita, että se onnistuisi narraam…
Se on hyvä asia ja sillä voimme ylpeillä. Poliittiset vastustajat ylpeilevät rahoillaan mutta se kääntyy heitä vastaan kuin luonnon laki. EKP on törsännyt eurooppalaisten rahat jättielvykseen josta hyötyivät yritykset j…