Hallitus ei ole pitänyt kiinni mistään menokehyksistä, vaan kaikki budjetit on ylitetty niin että paukkuu. Lapsellista uhoa Marinilta.
paikalla ja valemedia, joka pettyi varmasti.
Valokuvaaja Koutaniemen kautta tehty Marinin muotokuva ihmetyttää, ensikerran kun näin uutisen tästä, jossa tämä kuva esitettiin, niin Marinilla oli 2-sarvea kuvassa, nyt kaikissa kuvissa vain yksi sarvi eli on kuvaa mu…
On esiintynyt tietoa pääministerin Oseanian matkasta molemmilla nimikkeillä. Kertokaa joku kumpi nimike on oikea. Kertokaa myös kuka on aloitteentekijä ja kuka on päättäjä. Lopulta on tärkeää tietää se, miten kustannuks…
Onko niin, että maailmoja syleilevät julkisuustavoitteet ja verkostojen rakentamiset vierottavat Marinin oman maan ja oman vastuualueensa realiteeteista. Kokematon, itsepäinen ja itsetietoinen Marin.
Suomella ei ole juuri mitään yhteistä tekemistä Uuden seelaannin kanssa. Ihmettelevät miksi pääministereiden piti tavata. Matkan ainoa muka-peruste on siinä että US:n pääministerikin on nuorehko nainen. Pelkkä huvimatka…
On todella törkeää rakentaa uraansa ulkonäöllä ja henkilökohtaisten tavoitteitten toteutumista muitten rahoilla. Esimerkkinä läpinäkyvä härski syötti medialle, matka Uuteen Seelantiin ja Australiaan. Onko tavoitteena sa…
Ilman jatkuvaa lisävelanottoa ei selvitä. Marin ei myönnä tehdyn virheitä talouden kanssa, kuin ei myönnetty Fortumissakaan. Suomen tilanteessa edes ennätyksellinen työllisyyskään ei riitä kompensoimaan vuotavaa taloutt…
Sanna käy nyt vääntöä toisen tumpelon kanssa. Tumpelo on Saarikko nimeltään. Ei ole olemassa Saarikolla voitovelkaan rahaa 700 miljoonaa. Onkos ne Sannukka jakanut turuille ja toreille kiertäessään maailmaa ja poskisuud…
5000 €/kk ei riitä selviytymiseen. Ruuanhinta on jo nyt nousut 30 %, vaateet saman verran puhumattakaan energian hinnoista, joita kaikkia ei ole edes viety kulutatjahintoihin. Pääministerillä on kyllä olemattomat taidot…
Pääministeri Sanna Marin lähtee taas bilettämään aurinkoon. Kukahan keksisi muutaman miljardin kaupat veronmaksajien maksettavaksi, kun Sanna taas bilettää. Olisiko jossain päin Eurooppaa jokin konkussi kypsä firma myyt…
23.11.202 MTV:n uutiset. Pääministerin asunto vaihtuu? Uusi asunto keskikaupungille. Keskustelun kysymys kuuluu: Onko jollakin kontrolli pettäyt ja nyt kun uusi virka-asunto halutaan valvovien silmien alle. Sunnitelmia …
Marinin ois syytä pitää turpansa kiinni kaikesta,mikä liittyy Venäjään. Kerjää verta nenästään ja me suomalaiset tulemme siitä vielä kärsimään. Tulee ikävä viisaampia ja kokeneempia politiikkoja,jotka ymmärtävät, että p…
hesarin päätoimittaja bilettää, niin joutuu väittömästi eroamaan, mutta päämisteri ei, vaikka pilvessä pölyttäisi.
Olen katsonut tuosta Marinista kymeniä tunteja eri fakta aineistoa ja nänyt omin silmin ja omalla kuulolla kuullut haastatteluja ja kuullut henkilön itsensä kertomuksia ja tunnustuksia ja tehnyt päätelmät, että tämä ihm…
Voiko tämä olla totta https://www.is.fi/digitoday/art-2000009208130.html Hävettää, että meillä on tällainen ihminen pääministerinä! Ei ihme, että Venäjä ilmoittaa rehellisesti tiedotusvälineissään Marinin taustan, homop…
Fortum tuotti jatkuvasti voittoa kunnes Marinin anti-midas -kosketus romutti kaiken.
Talouselämä-lehdessä Sipilää syyteteltiin Fortumin Uniper-kaupan takapiruksi. Minun mielestä syytös on ihan erityisen vakava, jos se ei pidä paikkaansa. Lähitulevaisuudessa nähdään lähteekö miljonamies Sipilä peräämään …
eurooppalaisiin lehtiin. Nimenomaan kehutaan kuinka hyvä bilettäjä tämä pääministeri oikein on. Onkohan tummoinen tiedonvälitys lainvastaista, kiinnostaa vain tietää?
Hän juopotteli virka-asunnolla virka-aikana. Hänen olisi pitänyt olla tavoitettavissa ja työkunnossa. Britannia heivasi Boris Johnsonin kun hän piti juhlat ystävilleen omassa kotonaan, vapaa-aikanaan koronarajoitusten a…