Todella älykäs, fiksu, tyylikäs, vaatimaton ja upea edustaja EUlle. Onnea ja menestystä.
Nuoret kun saadaan äänestämään niin saadaan Persuja EU.n vaikuttajiksi.
Petteri O Brysselistä käsin otti kantaa, että hallituksen toimenpiteet eivät vaikuta työläisten ja vähäosaisten toimeentuloon. Kyllä kai Petteri nyt tietää mitä hallitus on päättänyt, vai onko se niin pihalla duunarin e…
Suomessa ja muiissa EU-valtioissa on voimassa, vain ja ainoastaan: kansainväliset lait, eli KV-lait.
EU:n pitäisi toimia Unkarin suhteen, kuten taloyhtiössä osakkaan kanssa, joka ei maksa vastikkeitaan. EU siis voisi miehittää Unkarin ja ottaa sen haltuunsa.
Unkari neuvottelee tällä hetkellä Venäjän valtuuttamana Europarlamentissa. Kuinka monen muun EU maan hallinnossa venäläiset istuvat ?
Rajatilanteemme kertoo miten YK ja EU ovat onnistuneet siivilöimään suuresta maailmanlaajuisesta väestömassasta seinähullut hölmöt idealistit laatimaan kansainvälisiä sopimuksia ja potentiaaliset lobotomian tarvisijat p…
Nyt jälkikäteen on huomattu, että €:oon liittyminen oli virhe.Harva Kerma-Perce sen tunnustaa
Suomen hallitus rikkoo oikeusvaltioperiaatetta sekä ihmisoikeuksia. Miksi?
Jo kymmenes kerta ,heinäkuusta lähtien. Kysynkin ,aikovatko Euroopan kansat hyväksyä tämän ? Milloin mitta täyttyy että lähdetään EUsta? Ja ,palataan Itsenäisiksi kansoiksi ? EU sulkee kaikki Venäjän rajat ! Emme voi va…
aloiteen takana todellisuudessa ovat suomalaiset kepuvihervasemmiston mepit. Näitä ei ole kosakaan kalastajien ongelmat kiinnostaneet. Ovathan kalastajat itsenäiä omilla aivoilla ajatelelevia yrittäjiä eikä ketjuruokitt…
No, mutta kuka siitä alueesta vastaakaa? Jutta Urpilainen, tuo verkkosukkatyttönen, joka on SDPn presidenttiehdokas suraavissa vaaleissa. Eipä nolompaa ehdokasta SDP olisi voinut valitaa. EU-luuserikomisaarin. Oletteko …
Naton ja sen vasallijärjestön periaate ; jollet kumarra Washingtoniin päin, olet automaattisesti kiikaritähtäimessämme, ei tunne muuta kuin epäonnistuneen järjestön olemassaolotaistelun. logiikan .. Päättymättömän sodan…
Nämä otukset äänestäjät rajoitukset juurikin sellaisiksi, että ei oma työ ole vaarassa. Tarpeettomiksi käyvät sohlaajat nostavat palkkionsa edelleen, vaikka huomattavasti parempi suorittaja olisi tarjolla. Mutta eihän s…
Aivan turhaa valita ketään heistä mihinkään Suomen kansan asioiden hoitoon. Täytyy vaan kylmästi olla äänestämättä missään vaaleissa henkilöä joka ei tee työtään Suomen kansan ja etujen mukaan. Vaaleissa ei selfiet ja m…
Rankasta on tullut joillakin tavoin EU:ssa jopa vaikutusvaltaisempi kuin Saksa, YLEn mukaan olisi "napit vastakkain" Suomen kanssa. https://yle.fi/a/74-20017457 Kumpi on mielestäsi viisaampi?
urakat saavan? Niidenkö, jotka avustivat Ukrainaa pyyeettä vai niiden, jotka nuolivat Putinin persettä? Kyllä suurimman osan urakoista tulee viemään luimuilevan Scholtzin Saksa, nuoleskelevan Macronin Ranska ja Italia j…
Kreikkalaisen demaripj:n toiminta EU:ssa on niin törkeätä, että olisi ehkä turvallisuussyistä varminta määrätä koko demarikonklaaville 1-2 kauden toimintakielto EU:ssa. Tämä tarvittaisiin selvitysten ajaksi siksi, että …
1000 vuotta vankeutta kovennetulla orjatyöllä sopiva tuomio! https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000009333770.html
Nyt ois jo aika tajuta homman meno. Täällä tulee tosi kurjat olatavat hyvinkin pian, jos ei noita saada kuriin. Syvä valtio on tosiasia ja sitä ne nytkin koustaa WEF:ssä. https://rumble.com/v22rbj8-the-best-kept-secret-…