EuroparlamenttiVastattu 10 v

Venäjä, (ääri)oikeiston ihannemaa

Venäjällä on laajaa tyytymättömyyttä maan nykyiseen talous- ja sosiaalipolitiikkaan, sanoo Suomessa äskettäin vieraillut poliittisen taloustieteen professori Aleksandr Buzgalin Moskovan valtiollisesta yliopistosta. Tulo…
EuroparlamenttiEi vastauksia

isisin rahoittajat Syyria ja Venäjä

Annettu pidätys määräys terroristien rahoittamisesta Kirsan Alymžinov venäjän oligarhi ja Syyrialainen pankiiri. Turha venäläinen huuto valheitta pikkuhiljaa Putinin pienit salaisuudet tule esille.
EuroparlamenttiEi vastauksia

Turkki kertoo ampuneensa Ystävää selkään !

, näin Turkin ulkoministeri nimitti Venäjää ? Suomellakin oli selkään ampuja pataljoonat ,rintamapaon estämiseksi ja jopa heinäkillinen miehiä alusvaatteissa rotkoon haudattiin ja kalkkia päälle, mukana, kertoi toimituk…
EuroparlamenttiVastattu 10 v

Syyrian hallitus tekee bisnestä kadonneilla

Syyrian hallitus hyötyy taloudellisesti tahdonvastaisista katoamisista, sanotaan Amnestyn uudessa raportissa. Syyriassa on tapahtunut ainakin 65 000 tahdonvastaista katoamista viimeisen neljän vuoden aikana. Ihmisoikeus…
EuroparlamenttiVastattu 10 v

Venäjä lähti tuhoretkelle - ja sai taas turpaansa

Turkkilaiset ampuivat Turkin rajan ylittäneen venäläiskoneen alas. Kovasti kauas oli Suhoi eksynyt Venäjän rajoilta. Putin otti tietoisen riskin lähtiessään sotaretkelle ulkomaille. Yksi matkustajakone pudonnut, yli 200…
EuroparlamenttiEi vastauksia

Vaatimus ja uhma vs. uhkavaatimus

Kansakunnan johtajan vaatimuksista kieltäytyminen on uhmaa. Kansakunnan johtajan uhkavaatimuksista kieltäytyminen on terveen järjen käyttöä. Julkinen vaatiminen pohjautuu hyviin perusteisiin ja on hyvä käytäntö yleensä.…
EuroparlamenttiVastattu 10 v

Milloin Venäjä luopuu siirtomaistaan?

Kysymys Abrahammille.. Tsaarit valtasivat aikoinaan isoja maa-alueita pitkin Kaukasusta, Keski-Aasiaa ja Siperiaa. Milloin tämä kolonisaatio loppuu ja Venäjä luovuttaa nämä valtavat alueet luonnonvaroineen takaisin alku…
EuroparlamenttiVastattu 10 v

2,6 miljoonaa Ukrainalaista karkasi Venäjälle

ja lähes mijoona saanut kansalaisuuden, Eu ei selviä edes 300000:ta ? Ukraina ja länsi on lähtenyt rosvoustielle, Venäjänkin varoista, vaikka eivät tulee toimeen ilman yhteistyötä ? Suomalaisia pennut satojatuhansia mer…
EuroparlamenttiEi vastauksia

Ranska on EU:n terroristi ja rosvomaa

, jota ei sotilaallisesti pidä auttaa ennen kuin kunnioittaa ja tasaarvoistaa muutkin vlatiot ja päämiehet. Ranskalla on trauma viime maailman sodan ja Algerian antautumis ja sotahäviöstään ja nyt sitä purkanut Syyriaan…
EuroparlamenttiVastattu 10 v

Täydellinen puhdistus ISIS taistelijoista

Syyriaasta ja koko lähi-idässä olisi tehtävä sotilaallinen puhdistus ISIS taistelijoista. Olisi tehtävä sama kuin tehtiin Israilille aikanaan. Omat valtiot kaikille ISLAMin haara uskonnoille , kun ne ei muutenkaan tule …
EuroparlamenttiVastattu 10 v

Lipponen oikeassa EU.n teki virheen Ukraina

politiikassaan, jossa vielä Poroshenkon sotapolitiikka imee varoja pojattomasti, ilman takaisinsaantia. Paavo Lipponen on vielä niitä harvoja itseajattelioita Euroopassa, Obaman hyyssääjiin verrattuna ?
EuroparlamenttiVastattu 9 v

Köyhien määrä nousee rytisten Venäjällä

Venäjän väestöstä jo 15,1 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella, kertovat maan viralliset luvut. Tämä merkitsee, että köyhiä olisi 21,7 miljoonaa. Maailmanpankin mukaan kehitys on erittäin huolestuttavaa. Eräillä Ven…
EuroparlamenttiEi vastauksia

Euro on joko korjattava tai purettava

Euroopassa on kilpailtava elämänlaadulla, eikä sillä, kuka leikkaa palkkoja ja veroja eniten. Vaihtoehdot ovat joko korjata tai purkaa euro. Vastuuttomasti toimivien sijoituspankkien voidaan antaa kaatua. Ajattelun aihe…