Noin puolet jäljelläolevasta väestöstä halusi evakuointia. Kolmasosa lähti Venäjälle ja kaksi kolmasosaa Ukrainaan. Valtaosa siis halusi jäädä tai lähteä Venäjälle.
Venäjän hallituksen rahapula ulottuu nyt vihdoin myös armeijaan: Venäjän puolustusministeriö on ilmoittanut, että kaikki upseerit, jotka eivät tällä hetkellä palvele rintamalla, jäävät ilman joulukuun palkkaansa. Syytä …
Kovin ovat positiivisia nämä onnittelut 😂 https://youtu.be/KEEYAfQIgdQ?is=vL5VeQNg2OXoHF1j
Mikä on näkemyksenne siitä, että joillain suomalaisilla on tänäkin päivänä hyvät suhteet Venäjään?
Ukrainan rintamalla nosteessa olevan valmistajan uusi ilmatorjuntajärjestelmä käyttää kahdenlaisia ohjuksia, joiden kerrotaan olevan merkittävästi perinteisiä ratkaisuita halvempia. Tekoälyteknologioita kehittävä saksal…
Yhdysvalloilta iso päätös Patriot-ohjuksista Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on hyväksynyt päätöksen myydä 2,1 miljardin dollarin edestä Patriot-ohjuksia Ukrainaan. Kauppaan sisältyy noin 500 edistynein…
Ukrainan VARJOHALLITUS neuvottelemaan rauhasta Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa. ZelensKYYn korruptio hallinto ja Nato-EU neuvottelevat omassa ukrainan sotaa sumplivassa kokouksessaan.
Saksan liittokansleri Merz tunnustaa Yhdysvaltojen johtaman Ukrainan kauttasodan Venäjää vastaan. Liittokanslerin mukaan panoksena on Ukrainan strateginen voitto tai koko kollektiivisen lännen antautuminen Venäjän liitt…
100 miljoonaa dollaria: Neptun tuhoaa kaksi vihollisen Su-34-konetta Venäjän Volgogradin alueella, Oktyabrskyn lähellä sijaitsevalla Marinovkan lentokentällä tuhoutui 29. lokakuuta 2026 kaksi vihollisen Su-34-lentokonet…
Eikä se tähän jää.... Puolustusalan startup-yritys Destinus on rakentanut yli 1 750 Ruta-risteilyohjusta Euroopassa ja tuottaa nyt enemmän risteilyohjuksia kuukaudessa kuin Eurooppa vuodessa ennen Venäjän täysimittaista…
Vuoden 2008 aikana oli useampi tapaaminen, eräs syy oli siihen Georgian yllävä natohakemus. Tapaamisessa Putin ehdotti neuvotteluja, jotka koskisivat miten nato laajentuisi tai ei. Putinin ehdodus herätti naurunrähäkkää…
Yhdysvalloista poikkeuksellinen pyyntö ohje Nato-maille – ”Älkää ärsyttäkö venäläisiä” Pentagonin mukaan eurooppalaisten HALUKKAITTEN lausunnot heikentävät Euroopan turvallisuutta.
Vaikka Venäjä pääsee jääkiekon MM kisoihin, niin Suomi ei kisoja boikotoi. Jos Venäjä pääsee kisoihin, niin Ukraina putoaa pois. Raha ratkaisee tässäkin tapauksessa.
"Lähteiden mukaan esimerkiksi Liettua, Latvia ja Viro ovat saaneet kyseisen kehotuksen." Kalkaksen kana voisi pitää hieman pienempää suuta, kun ei itsellä ole resursseja käydä sotaa yhtään mitään ja ketään vastaan. http…
Raju esitys: Pohjoismaat pitäisi yhdistää Skandinaviaksi ja Nato-suomi pitää yhdistää Baltiaan. Haluavat kai eroon Finn-Baltiasta. Saa Stubbilaiset ja Virolaiset vihata venäjää yksissä tuumin.
Ex-europarlamenttaarikko https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cfc96951-b103-46a1-96a5-b854de6a52a0
Ukrainan asevoimat on keskeyttänyt toistaiseksi iskut Venäjän öljynjalostamoihin Yhdysvaltain painostuksesta. Asiasta kertoo yhdysvaltalaislehti Wall Street Journal (WSJ) nimettömiin lähteisiin pohjaten. Taustalla on Yh…
Hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen uskoo, että juuri varjolaivojen pidättely ja perusteellinen tarkastus tuottaa parhaan tuloksen. Uudet Nato-suomen korvetit tai mitä frekatteja ne nyt sitten onkaa…
Onko muissa medioissa asiasta kirjoitettu? Eritttäin vakava asia Ukrainan kannalta jos noissa kirjoituksissa on jotain perää.
Vaikka Trump ja Putin ovat tehneet diilin, niin dieselin matkassa on vielä monta muttaa. 1. Oikeuslaitos voi kieltää kaupan, koska mitä ilmeisimin rikkoo vuonna 2022 säädettyä lakia pakotteista. Se voi tarkoittaa, ettei…