Uudet kamerat ottavat mittaustuloksia jo kaukaa ja kuvan kun auto on lähellä. Enää ei siis jarruttaminen ennen tolppaa riitä vaan pitää pysähtyä ja peruuttaa viimeisen mutkan taakse jolloin kameran tiedot nollautuvat. H…
Jos tuomio annetaan maanantaina käräjäoikeudessa koska tuomio on lainvoimainen ja mihin päivään saakka on aikaa ilmoittaa tyytymättömyydestä tuomioon? Ymmärsinkö oikein että maanantaina kun saa tuomion on tyytymättömyyd…
Onko mitään estettä poistua maasta jos on tuomittu yhdyskuntapalveluun ja tällä hetkellä odottelen risen kirjettä sopimaan palveluksesta? Tuomio on tullut runsas kk sitten ja soveltuvuusarviossa on käyty, eikä tarkoitus…
Rikosilmoitus: Suomessa saa esimerkiksi häkkitappeluissa ja jääkiekko-otteluissa lyödä ihmisiä niin että veri lentää. Suomen Perustuslain 2:n luvun 6§:n mukaan sama leikkimisoikeus kuuluu kaikille muillekin ilman seuraa…
Sain rikesakon ylinopeudesta Helsingissä. Rike oli alhainen. Tähän mennessä olen saanut kolmena peräkkäisenä päivänä ikkunallisessa kirjekuoressa , jossa näkyy sana POLIISI, samasta rikkeestä kolme laskua.Tuttu postinka…
Jos kaupassa pudottaa jonkun tuotteen ja se menettää myyntikuntonsa, niin jos korvaa sen tuotteen, niin saako pitää vahingoittuneen tuotteen? Eli saako kauppias sanoa, että tämä tuote on vahingoittunut, maksaa siitä, mu…
Ei haittaa kakkaakaan vaikka tulisi lisää näitä tapauksia ei haittaa yhtään. Lastenraiskaus täytyisi sallia kokonaan. Ei haittaa kakkaakaan.
17-vuotiaat tytöt ilmoittivat poliisille Aku Hirviniemen kosketelleen heitä sopimattomasti:he siis valehtelivat? koska Aku todettiin syyttömäksi.(Syyttäjä harkitsee asian viemistä hovioikeuteen.)
Ajoinpa 40 alueella 47 km/h ja siis rikesakko, mutta maksumääräys tuli kahdesti eli 2x 170 euroa. Yritän toki kiistää toisen sakon ja jos kuten luulen, poliisi mitätöi sen maksun, niin sinänsä ok. Mutta ilmeisesti tämä …
Kiinnostaisi tietää, koska olen ostamassa Mopoa joka kulkee vakiona 55-60km/h Alamakeen / tasaisella. niin jos ajaa nopeusrajoitusten mukaan ja poliisi pysäyttäisi, testaisi ja mopo kulkisi 60km/h niin saako siitä sakot…
Perjantai-illalla poliisi yllätti Länsiväylällä. 80 alueella 144km/h tutka näytti. Ehdin olla vasta viikon ajokortin kanssa eli nuori kuski olen. Paljonko tästä suunnilleen ajokieltoa ja sakkoa voi tulla, kun olen köyhä…
Ihminen ei ole käytettävissä pumpulikoira roduksi. Ihminen ei kuulu eläinrotuun. Ihminen ei ole asetettavissa eläinrotuun, tai eläinroduksi. Ei muutu koskaan. Ette saa hakea mitään ihmis-arvo ohjelmasta. Mies: Siis. Mul…
https://www.theseus.fi/handle/10024/167581 "Muutos vaikuttaa poliisin toimintaan siten, että ajokieltopäätösten määrä on lähes tuplaantumassa poliisissa. Samassa ajokieltopäätösten muutoksenhakuun sovelletaan jatkossa o…
Moi. Kauanko menee että tulee päätös kuinka kauan kortti pois nyt on ollu jo 2kk eikä oo kuulunu mitään päätöstä.. ? törkeä rattijuopumus ja liikenteenvaarantaminen.. ensikertalainen eikä oo muita rikoksia. (Kasun tekoa…
Olen lukennut Mvlehteä ja usein ne mainitse että nittä sytettän vihapuhe ja kihotamisesta kansanryhmä vastan. Mutta olen täysin pihalla näistä mitä nämä tarkoitta voisiko joku valaista mitä nämä on ja minkälaiset rangai…
Ihan näin mielenkiinnosta rupesin miettimään vaihtoehtoa et hoitaisin sakot. Eli mulla on 400 yhteensä sakkoja ja muuntopäivä on 14 ens kuuta. Eli kysymys kuuluukin kauan yleensä menee aikaa et tieto on poliiseilla ette…
Saako katsastamattomalla ja ilman vakuutuksia olevalla autolla ajaa omassa pihassa ?
Havaitsin järkytyksekseni, että rakkaudella vaalimani korkea marja-aroniapensasaitamme oli leikattu vaivihkaa huomaamattamme ihan mataliksi tapeiksi naapurin toimesta. Aita oli meidän istuttamamme jo ennen kuin kyseiset…
60 alue, kameratolppa välähti, vauhti 65, tuleeko sakot (paljonko?) vai pelkkä huomautus?
Olen tehnyt jo reklamaation parkkiyritykselle heidän netti järjestelmänsä kautta, pitääkö todella allekirjoittaa alla oleva teksti ja postittaa maapostilla? Olette reklamoinut ParkkiPate Oy:lle teille annetusta yksityis…