Onko sellainen verosuunnittelu laillista, joka toteutetaan lakiosaa loukkaamalla?
Hoivakodissa vuosia asunut henkilö kuolee. Hänellä on lapsia Ruotsissa, mutta nämä eivät ole äidistään olleet kiinnostuneita vuosiin eivätkä nytkään hoida asioita. Henkilöllä on (yleinen) edunvalvoja. On kai niin, että …
On juridisesti oikein, että kuolinpesän auton haltija antaa auton käyttöön ulkopuoliselle? Ilman, että osakkaat ovat antaneet kaikki suostumusta tällaiseen. Eikö auton haltija pitäisi olla henkilö, joka sillä ainoana aj…
Milloin perintövero tulee maksuun ja millä perusteella? Perukirjasta lähetetään kopio verottajalle, mutta eihän verottaja voi tehdä verotuspäätöstä pelkän perukirjan perusteella, tietämättä miten perintö jaetaan? Jos pe…
Eli mikä olisi kätevä otsikon tarkoitukseen. Asiakirjoja on jokunen silloin tällöin. Ainakin nyt pitäisi saada valtakirja. Olen katsellut Signatures.fi palvelua, onko kokemusta?
Laadittu niin, vanhempien perintöön ei ole aviopuolisolle oikeutta, vaikka olisi naimisissa, onko tämä nyt oikein aviopuolisoita kohtaan?
Jotta ymmärrätte mistä on oikein kyse suomi24 keskustelussa, "Valtio korvaava tekijä". Se on, että serkullakin on oikeus periä perillisittä olevan perittävän eli isovanhempien lapsenlapsen ja perijänä on samojen isovanh…
Kuka on oikeasti Suomen laissa lähiomainen? Itse ajattelsin niin että ihmisen lähimmät. Puoliso/lapset jos ovat elossa. Sain vain tietää, että ei verisukulainen on nimetty lähiomaiseksi. Joka saa nyt hoitaa kaikki vaina…
minilex.fi artikkeli kertoo aiheesta seuraavaa: Kuolinpesä ja perikunta ovat jäämistöoikeudellisia termejä, joita käytetään pääsääntöisesti synonyymeinä. Ne eivät kuitenkaan tarkoita tarkalleen ottaen aivan samaa asiaa,…
Perintökaari antaa perimisoikeudenja kun lakia luetaan oikein ja ymmärtäen, niin oikeus perimiseen jatkuu niin kauan kuin kyseisen suvun yksikin jäsen on elossa,, oli se sitten isän puolelta tai äidin. Tuo tarkoitta sit…
Olen työkyvyttömyys eläkkeellä ja asun yksin. Saan eläkkeensaajan asumistukea. Nyt olen saamassa 10 000 € perinnön. Eli siitä ei mene perintöveroa. Vaikuttaako tuo minun eläkkeensaajan adsumistukeeni ja ilmoitanko siitä…
Voiko hautajaiset järjestää kuka vain? Kysymättä kaikilta perillisitä? Itse en olisi halunnut ko henkilön hoitavan isäni hautajaisia, mutta näin minulle vain ilmoitettiin, ja sekin ilmoitus tuli ihan muualta kuin toisel…
Saamiemme tietojen ja monen antamien tietojen perusteella perintökaari määrä ettei rintaperillinen peri.
Tmä liittyy komeyointi estettyyn "pair of sciccor -ketuun. "Olipa vaikeasti selitetty väärin. Perittävä kuolee ilman vanhempiaan, sisariaan, sekä ilman vaimoa, perillisiä, ilman enoa tätiä tai setää, heillä kuitenkin jä…
Löytyisikö joltakulta perukirja, jossa perunkirjoitus on toimitettu etänä? Mitä perukirjaan on merkitty ajan ja paikan kohdalle? Läsnäolijoiksi on varmaan merkitty kaikki etänä osallistuneet? Mitä pesänilmoittajan valae…
Ei ehkä tänne kuulu, mutta en löytänyt parempaakaan aihe- aluetta mihin laittaisi kysymykseni. Onko aina näin, että lähiomainen alkaa hoitamaan hautausta ja vainajan asioita? Meidän tapauksessa on jäljellä enää lapset j…
Olen ajatellut lahjoittaa lapsilleni omistamani yhtiön osakkeita. Yritys ei ole julkisesti noteerattu. Lahjan arvo on alle 5000 euroa. Onko lahjasta ilmoitettava muualle kuin yhtiön osakerekisteriin?
Keneen voisi ottaa yhteyttä hallituksesta joka oli tuon perintövero muutoksen takana eli tuli 10 vuotta maksuaikaa 2024 tulleisiin päätöksiin ja sitä vanhempiin eivät rotat antaneet yhtään lisää maksuaikaa vaikka tietäv…
Minulle on tarjoutunut mahdollisuus ottaa vastaan perintö. Kyseessä on osakehuoneisto (muu kuin asunto), johon vainajan leskellä on testamentin mukainen hallintaoikeus. Jos leski tai hänen jälkeläisensä alkavat vaatia m…
Minulle tarjoutuu ehkä mahdollisuus ottaa vastaan perintö. Kyseessä on osakehuoneisto, (muu kuin asunto) johon vainajan leskellä on testamentin mukainen hallintaoikeus. Jos leski tai hänen jälkeläisensä alkavat vaatia m…