Onko oikeus vaihtaa oikeusavustajaa kesken kaiken`?
Jos katsotaan rikoslakia (40 luku 11-12 §), niin työsuhteessa oleva henkilö ei voi saada syytettä virkarikoksesta so. virkavelvollisuuden rikkomisesta kuin parissa eri tapauksessa (lahjuksen ottaminen, virkasalaisuuden …
Onko se yhtä hyvä kuin yksityinen?
vielä lisäten uudelleen käsiteltävä asia, petos Mikael Mäki vastapuoli Holmberg asiassa, tiedustelin silloin kirjallisesti omalta avustajalta Ahonen Miikalta, Mikael Mäki toimisto mahdollinen esteellisyys (jo toimeksian…
Onko sellaista ollut? Onko sellainen tulossa? Millä perusteella puhelinmyynti on laillista kotirauhanrikkomista ja jatkuvaaa häiriköintiä?
Esteetön avustaja = ei ollut ja kuoli esteellisten asianajajien takia
Menee aikaa kunnes asia on oikeudessa?
Hesa laki yrittää pitää asiakkaita tai muita (vaikka jäävänneet itsensä) väkisin tuubissa
Ensiksi onko soveliasta, että saman yhtiön hallituksen puheenjohtaja toimii yhtiökokouksessa puheenjohtajana. Toisekseen, henkilö esitteli yhtiön hallituksen esityksestä eriävän asian yhtiökokouksessa. Puheenjohtajana t…
Mitä laki sanoo esim kun joku todistaja valehtelee oikeudessa ystävän puolesta? tai kun asianomistaja puhuu potaskaa?
Linna Antti laskemisen tarve kun joku ostelee kerrostaloja ym varokaa
Omistamme ex puolisoni kanssa talon puoliksi haluaisin lunastaa talon itselleni mutta ex ei halua minulle myydä vaan haluaa että talo myydään ulkopuoliselle. Mikä neuvoksi?
Yli 10 vuotta lastensuojeluasiakas fokusoitunut lasu asiakkuuteen anttola Assi ”Intuitiivisesti huumetuomitunnasianajaka oikeuvusgakan, haluaa sinne lapsia leikkimään jotta tietäisi niidnempeejwisrä” Eloisa las asiakkuu…
Olen työskennellyt useamman vuoden ja työsopimukseni on toistaiseksi voimassa oleva. Työpaikallani ollaan aloittamassa uusi vuoro, johon siirtyisi muutama työntekijä. Päivittäinen työaika lisääntyen ja eri päiville kuin…
Joku turkki heli ihrakasa vastausta joku Turkin 9mhjoden takaisin paljon tavallistakin tukea Monosten nostama Monoset haluamisen raskaaksi muttei riitä kenenkään tilinpäätös raakaa koska yksi Monosten kuten aava Pohtamo…
Raja ja solidaarisuus. Sillä mennään.
Laki sallii, oikeuttaa tai velvoittaa.
V.43 syntynyt on esiintynyt serkkunani. Hän kertoi,ettei isäksi väitetty ole ns.tunnustanut häntä,en tiedä onko tarkemmin selvitetty. Kysyisin,mitä näihin aikoihin merkittiin virkatodistukseen tällaisessa tapauksessa? H…
Esimerkki: Pariskunta ostaa asunnon 50/50% joka maksaa 100000€ ja remonttiin menee toiset 100000€. Toinen pariskunnasta ottaa 100k€ lainan nimiinsä ja toinen maksaa käteisvaroista vastaavan suuruisen remontin, mutta täm…
En tiedä mistä tätä kysyisin niin kysyn lakipalstalta. Otsikon kysymys, miksi siis on näin? Kävi niin että tulin autolla risteykseen ja toisella puolella oli myös auto. Molemmat vilkuttivat omasta suunnastaan vasemmalle…