sai kunnon ripityksen. https://www.facebook.com/reel/1455359983109892
JA YKSI MERKITTÄVÄ SYY: eu-jäsenyyden vapaaehtoisuus. Koska vapaaehtoisesti sorrettavana oleminen on vapaaehtoisen itsensä tyhmyyttä, jonka kanssa ei voi paljoa puolustautua. Koska se on asia jolla eu tulee aina vain pu…
Jos Soinille sanottaisiin, että voit asettua ehdolle, mutta omakustannushintaan, tuskinpa häntä nähtäisiin siellä. Se "hillotolppa" ei vaan unohdu Soinin mielestä, kun vielä olisi mahdollisuus vähän lisätä varallisuutta…
viisaita kavereita näkee miten eurooppa hajoamassa eikä halunnut mukaan toisin kun suomi joka halusi mukaan hajoavaan natoon
Koskettaa keskustaa hyvinkin paljon kuin muitakin. Erikoisoperaation alkamisen jälkeen Ukrainassa Euroopan unioni ja G7-maat jäädyttivät noin 300 miljardin euron arvosta venäläisiä varoja. EU:n tuomioistuin hylkäsi Unka…
ULKOMINISTERI Elina Valtonen (kok) sanoo Suomen suhtautuvan erittäin myönteisesti Ukrainan aseellisen tuen jatkamiseen, sen rahoituspohjan vahvistamiseen sekä siihen, että tuesta tehdään pitkäaikaista. EU:n ulkominister…
Suomelta on mennyt itsemääräämis oikeus. Nyt Suomea viedään kuin pässiä narussa. Pässejä näkyy riittävän. Britit tajusi hyvissä ajoin vaikkakin kalliisti tehdä breksitit. He määräävät omista asioistaan, eivätkä ole Väli…
Ei kauheesti säästellä ja jarrutella. Onkohan monikin tota mieltä? https://www.tampereensanomat.fi/uutiset.html?256644
kannattaa katsoa loppuun, kyse on erittäin vakavasta asiasta, iankaikkisuudestasi https://rumble.com/v5u2238-elon-musk-pahan-uuden-maailmanjrjestyksen-airut.html?e9s=src_v1_cbl%2Csrc_v1_upp_v
No tietenki siksi koska Ukraina on täysin korruptoinut valtakunta.
Toivottavasti on tullut järki mukaan, epäilen tosin. Ensinnäkin setelit pitää olla saman kokoisia, toiseksi niistä pitää tehdä kestävämpiä. Nykyinen viitonen on naurettavan heikkoa tekoa, niitä varmaan pitää painaa kulu…
EU on suoraa perseestä nyt puututaan hillojen nimiin kuinka kauvan tämä saa jatkua kuinka kauvan alistumne Saksan vallan alle lopetetaan tämä helvetti
Johon voi kertoa epäkohdista. Joka suojaisi edes vähän viestin lähettäjää. Se olisi tärkeää ihmisoikeuksien kannalta ja yleinen nopea tiedonkulku. Kaikkeen pitää kirjautua ja jättää yhteystietoja. Lisäksi voi tulla onge…
Ampuko kokoomus supo-kytät taas korkeataajuusäänillä korvasärkyä? hajottavat tärykalvot? onko harmaa tai valkonen paku pihalla vai uus vuokralainen talossa? vai naapuritalosta tai kohdistettu 5G-säde? kokkare apinat saa…
"Kirjassaan Euroopan tulevaisuus (Tammi 2026) Miklóssy arvioi, että itäisten jäsenmaiden valta EU:ssa kasvaa. Tämä asettaa haasteita unionin yhtenäisyydelle, sillä moni alueen johtajista kyseenalaistaa EU:n vaalimat per…
EU 1992 perustamisvuodessa ja vaikutusvuosissa on 2 vahvana, joka on vesimiehen helmikuu astrologit varoittavat numero kahdesta epäonnen numerona 2000 - materiaalisuus, omaisuus, varallisuus vuosituhat, jonka aikana mam…
Epäilen että nämä sakot joudutaan vielä perumaan tai Trump mätkäisee sellaiset tullit että tuntuu.... Eu haastaa kaikkien 3 sotilasmahdin kanssa nyt riitaa ! Venäjän pakotteet ja Kiinan sähköauto tullit ja sakot verkko …
Sodan viimeisinä päivinä ranskalaisagentti onnistui soluttautumaan vuonna 1944 SS-johtajien ja teollisuuseliitin - pääosin juutalaisten hallussa - kokoukseen, jossa oli tärkeää sopia Saksan selviäminen sodan jälkeen häv…
EU on tuonut Suomelle kaikkien aikojen suurimmista haitoista eikä ne ole lopussa jos se passin hakeminen on niin vaikeaa muuta hyötyä ei ole Kreikka, Italia sinne rahaa ilman takaisin saamista
HALUAN VAPAAN SUOMEN TAKAISIN!