Muistaako kukaan sellaista humoristista soittajaa radiotoimittajalle (ohjelmaa, jota en saa päähäni), joka kertoi omasta elämästään ja itsestään. Kaveri mm. kertoi kun toimittaja kysyi hänen hampaistaan, että kyllä ne m…
Ylellä on ainakin yksi juontaja joka huutaa studiossa. On kai tottunut tanssilavakeikoillaan huutamaan välijuonnot. Eli Hanna Kataja-Rahko pitäisi passittaa äänenkäytön koulutukseen tai parempi olisi kokonaan ulos.
Ajankohta 20-40 luku. Salora alkoi nyrkkipajasta. Minun 2 setääni tekivät myös radioita jnk verran mutta siitä ei tullut saloraa eikä nokiaa. Setäni asui Käyrän lähettyvillä.
Että soitetaanko Iskelmä ja Aito Iskelmä kanavilla Pirita Niemenmaata ja Pasi Flodströmiä?
Mari Valosaari lopetti juuri Novalla ja nyt on aamuvarhaisella Radio Suomessa juontamassa. Miten Yle voi palkata uusia henkilöitä, kun on juuri irtisanonut lukuisia henkilöitä? Onko edes lain mukaan mahdollista?
Löytyisikö hänestä videoita vuodelta 2006?
Alamäessä Suomessa radioamatööriharrastus. Nykyään ei enää kuule radioamatöörejä päivisin juttelevan. 3699 sekä 7066 ovat päivittäin pitkiäkin aikoja täysin hiljaisia. Vielä muutama vuosi sitten oli lähes aina muutama ä…
Hei kaikki siä yle ykkösellä! Lopettakaa jo ortoroksisten nimipäivät aamunavauksessa. Toisena ennemmin ruottalaasten tai saamelaasten.
Mitä siellä sanotaan?
Mita mita mita mita sina sanoa? Onko pizzassasi jotain muka vikana?
Ainakin HitMix ja Aito iskelmä kanavien uutisissa on häiritsevä hälyääni taustalla, joka haittaa keskittymistä itse uutisiin. Typerää. Sielä on taas keskenkasvuiset asialla. Wintageman
Soitetaanko siellä ollenkaan kotimaista musiikkia?
Kuuntelen juuri kanavaa ja ihmettelen sen juontajaa joka höpisee itsekseen, niin että lauseen sanoista ainakin puolet nielee itsekseen kuulumattomiin ja maiskuttelee suutaan välillä. Pitäisi kuulua myös kuulijoille mitä…
Miltähän yleläisistä mahtaa tuntua, kun heillä on kansalaisten rahat mutta kukaan ei kuuntele heitä? On rahaa millä mällätä mutta vaikutusvalta on ollut ja mennyt. Kanavat ovat menettäneet profiilinsa ja asiat ovat tyhj…
Voiko enää huonompaa kanavaa olla……EI VOI !!!
Eivät jaksa edea vaihtaa aiemmin tehtyjä joulusoittolistaa soimaan. Yksitoikkoisen itseään toistavan kaupallisten peräasä hiitävän Ylen rahoituksessa riittää leikattavaa vielä ja paljon. Maksakoot ja rahoitakoot he jotk…
Joko riittää joululaulut? Puolen yön aikaan käynnistyy 24 tunnin tapanintanssit Pookilta. Pookin Perjantai-ilta tulee myös huomenna normaalisti. Nyt on kuulkaas Pookilta tulossa melkoinen herkkupaketti. Saunatakkitanssi…
Radiossa. Joulu jatkuu loppiaiseen mutta kaikki kanavat lopettavat laulujen soiton Tapanin päivänä. 😐
Sattumalta kuulin suurimmimista kaupungeista listaa. Nöäin oletan. Parempi katsoa esim. AI:n tietoja: Maailman suurimmat kaupungit (2025, arvio) Jakarta, Indonesia – ~41,9 milj. asukasta (1.) Dhaka, Bangladesh – ~36,6 m…
Pookin ku kiäntää piälle nii aina soi hyvät kipaleet. Nyt saunaan ööliä ääntä kohti. Makkaraa ja kasleria grillissä on ja ai ssaattanna kun tekee gutaa