LyriikkaEi vastauksia

miljoonasade-vain nopeat elävät

tää biisi on minusta ihan selkeästi irvailua sitä asiaa kohtaan jossa irvaillaan niille jotka arvostaa nopeutta ja tehokkuutta.
LyriikkaVastattu 4 v

hector olen hautausmaa

tiiättekö miustä kertoo? mut mun oma tulkinta on se, että kertoo pystyynkuolleesta ihmisestä.
LyriikkaVastattu 4 v

Klamydian sanoitukset

Tietääkseni klamydian väki on sanonut sanoituksiensa olevan puhtaasti huumoria eli eivät siis ota kantaa asioihin. Näin käsittäisin, mutta voihan toki niitä silti niitä klamydian sanoituksia pähkäillä "aivomyssy" päässä…
LyriikkaEi vastauksia

Hassisen kone-Rappiolla

Väärintulkittu monien ihmisten osalta joka sanoitus enemmänkin kertoo siitä että ihmisekllä jolla menee huonosti eli on rappiolla niin voi sen asian nähdä myös kääntää sen rappiotilan positiiviseksi että on rappiossakin…
LyriikkaEi vastauksia

Säveltäjiä hakusessa

Etsisin uusia säveltäjiä omille lyriikoille. Lähinnä olen tehnyt iskelmää ja joitakin biisejä saanut myös levyttää. Haluaisin uutta fiilistä lyriikoille ja uutta näkökulmaa. Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä
LyriikkaEi vastauksia

Kotiteollisuuden valtakunta ei ole uskontovastainen

Sanoitus.Siis korjaus olin väärässä sillä se enemmänkin kertoo siitä että ei voi olla mustavalkoinen se maailma ja että kun maailmassa on ylipäänsä niin paljon pahuutta niin se ei voi olla edes kovin hyvä.
LyriikkaEi vastauksia

juice leskinen-roomalaiset portaat

kertoo päättäjästä &johtajasta joka juksaa kansalaisia, niin tällä hetkellä putin manipuloi, aivopesee ja dominoi omaa kansaansa niin kyllä venäläiset ja putinin portaat vie alaspäin ja siitä huolimatta vaikka hän j…
LyriikkaVastattu 2 v

CMX-Kaksi jokea

Biisi kertoo elämästä ja kuolemasta. Onko teillä oma tulkinta tästä?
LyriikkaVastattu 2 v

lintu-laulun sanat

Löytyisikö keneltäkään lintu-laulun sanoja. Jokin säkeistöistä menee tähän tapaan : "Kaihoten nyt katselen, kun jossain lentää lintu pienoinen..." Pelkät sanatkin riittää.
LyriikkaVastattu 2 v

Walking In The Air sanat suomeksi

Walking In The Air/ The Snowman... onko kellään suomalaisia sanoja kyseiseen kappaleeseen?? Jos on ... laitatko tänne...niin minä kiitän ja suutelen jalkojasi! T: aaaa
LyriikkaVastattu 2 v

Mennään hiljaa

Nyt on hiukan kiire tällä asialla: Tunteeko kukaan Jussi Rasinkankaan lastenlaulua 'Mennään hiljaa'? Sanat menee jotakuinkin näin: Mennään hiljaa kuin kaarnalaivat sillan alla, mennään hiljaa nyt nukkumaan on kuu jo kor…
LyriikkaVastattu 2 v

Parin "iskelmä" biisien sanoja kaivataan.

Anna Hanski: Kotiviini Brita Koivunen: Suklaasydän Danny & Ami: Tahdon olla sulle hellä Frederik: Tsingis khan Humppaveikot: Tulipunaruusut Kake Randelin: Vanha holvikirkko Katri Helena: Katson autiota hiekkarantaa Lea …
LyriikkaVastattu 2 v

wasted years sanat suomeksi

Oon miettinyt mistä iron maidenin wasted years kertoo ja löytyykö sille sanoja suomeksi?
LyriikkaEi vastauksia

Mistä lauletaan don huonojen laulussa manaajagerin kuolema

Olisi mulla tossa lyriikatkin tiedossa. Googlettamalla löytyy kappaleen sanoitus jos kiinnostaa. Mä aloin tossa pohtia tuota kalle Aholan varsin kryptistä sanoitusta että mistäköhän siinä on kyse. Alkuaikoina don huonoi…
LyriikkaVastattu 2 v

Tolpat

Tietäiskö kukaan mistä löytyis Tolppien Hevonen-biisiin sanat?? Pikaisesti!
LyriikkaVastattu 3 v

Markku Suominen (sada, sada aina vaan...)

Laulaja on kait Markku Suominen. Kertosäkeessä lauletaan "sada, sada aina vaan, muistan rakkaimpain". Olisi ihanaa, jos joku voisi kirjoittaa kappaleen sanat tai kertoa mistä ne löytäisi helpoiten. Kiitos!!!
LyriikkaVastattu 3 v

Poju - Haluu sitä miestä

".. Jos haluut sitä miestä niin halaa sitä miestä.......????????..............Jos haluut sitä miestä niin haluu sitä miestä, ota kiinni ja pussaa." Miten biisi menee noitten kahden lauseen välissä? Olen kuunnellu biisin…
LyriikkaVastattu 3 v

sanoista.

Moro! Sellasta asiaa tässä mietin että sattuiskohan kukaan tietämään miksi Tuntematton sotilas- elokuvassa(vanhassa)yksi sotilaista laulaa Elämä juoksuhaudoissa- laulua tällaisilla sanoilla: "Oi vaalea armahani, tule si…
LyriikkaVastattu 3 v

Capito Tutto

Onko kenelläkään hajua Kummelin 'Capito Tutto'n sanoista?