DingoVastattu 1 v

Kävin Dingon konsertissa

Päätin ottaa näin miespuolisena itseäni niskasta kiinni ja tilasin lipun Dingon keikalle. Siinä sitten hieman epäröiden talsin klubille lippu taskussani. Vastoin pahimpia pelkojani en ollut ainoa miespuolinen paikalla. …
DingoVastattu 1 v

Neumannin soololevyt

Aloitetaanpa uusi keskustelu Neumannin soolotuotannosta. Mitä mieltä väki täällä on Neumannin soolona julkaistusta musiikista? Minun on pakko myöntää, että sooloista Albion (1986) ei koskaan ole minulle uponnut. Poikkeu…
DingoVastattu 1 v

Dingosta elokuva 2024

Dingo-yhtyeestä tulee Mari Rantasilan ohjaama elokuva ensi vuonna. Kuvaukset alkavat Porissa (missä bändi perustettiin) tänä syksynä. Näyttelijöitä ei taidettu vielä ilmoittaa. Millä mielin odotatte kyseistä rainaa? Oon…
DingoVastattu 1 v

Pepe Laaksonen on kuollut

Suru-uutisia Dingo-faneille. Bändi kirjoittaa facebook-sivuillaan seuraavaa: "Pertti "Pepe" Laaksonen 1961 – 2024 On toivo kuin hyvä henki, se virtaa vaan / Se airottoman veneen saa liikkumaan / Vene kohtaa aution saare…
DingoVastattu 1 v

Ex-Dingot Hevisauruksessa

Sattumalta törmäsin netissä tietoon, että Dingon 2008-2014 kokoonpanoissa soittaneet Ville Siuruainen ja Vesa Kuhlman vaikuttaisivat tätä nykyä Hevisaurus-yhtyeessä. Tai ainakin viime vuosina ovat vaikuttaneet. Korjatka…
DingoVastattu 1 v

Yön ja Dingon ero? Miksi Yöllä menee yhä kovaa, kun taas

Dingolla... no vähemmän kovaa. Yö on pitänyt suosionsa vuosikymmenestä toiseen, ja on yhä huikean suosittu. Kultalevyjä, ja keikat ei missään baarissa, vaan suurilla areenoilla. Lisäksi Yö on tuottanut uutta matskua kok…
DingoVastattu 1 v

YouTube & Dingo

Moi! Vanhoja Dingo & Neumann videoita ilmestyy Youtubeen. Toki muutakin. Jos yhtään Dingo ja Neumann meno kiinnostaa niin täältä löytyy: https://youtube.com/@myrkky84
DingoVastattu 1 v

Ilmestyykö joskus Levoton tuhkimo 2 ja 3 elokuvat?

Kuten olemme saaneet lukea niin Dingon kulta-ajasta 83-86 tehdään elokuva ja hyvä niin. Minun mielestäni elokuvasta olisi samantien kannattanut tehdä trilogia. Ensimmäinen osa olisi kulta-ajan Dingo huumasta kertovaa. T…
DingoVastattu 1 v

Neumannin ääni

Onko muutkin huomanneet että Neumannin ääni on jotenkin muuttunut sitten 80-luvun? Jo 90-luvun lopun Puhdas Elämä Lapselle-konserttitaltioinnissa huomasin että ääni ei ole enää sama. Ja toinen merkille pantava juttu on …
DingoVastattu 1 v

Dingosta kirja 2024!

Netissä törmäsin sattumalta mahtavaan tietoon: Dingosta on tekeillä kirja, joka julkaistaan tänä syksynä. Tässä lisätietoa: https://kansallinen.fi/tuote/dingo-unohtumattomia-tarinoita/ Eli ääneen pääsevät niin bändin jä…
DingoVastattu 1 v

Dingolta tulee livelevy,

Näyttää Dingo siirtyneen Topi Salmen talliin ja livelevyä näyttäis tulevan. ihan hyvä mutta luulin että nyt keskityttäisiin uuteen tuotantoon eikä menneeseen. No ihan jees jos live vain tällä kertaa äänitetään kunnolla.…
DingoVastattu 1 v

Dingo elokuvan soundtrack

Näilläkin sivuilla on paljon ollut puhetta uudesta Dingo musiikista jonka luomisessa kaiketi on isoja hankaluuksia koska mitään ei koskaan kuulu. Olisiko tässä tilanteessa jossa elokuvakin on tulossa paras ratkaisu uude…
DingoVastattu 2 v

Dingon nettisivut

Kuka noita Dingon virallisia kotisivuja nykyään pitää? Vai pitääkö kukaan? Osoite siis www.dingo.fi. "Sivuston rakennus käynnissä" jo monta vuotta. Historiikki jäänyt johonkin vuoteen 2009 ja muutenkin sivusto ihan kesk…
DingoVastattu 2 v

Dingon juhlavuosi 2024

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta Nimeni on Dingo-debyyttilevyn julkaisusta ja bändin läpimurrosta. Iltalehdessä Neumann raottaa juhlavuoden suunnitelmia mm. parilla juhlakonsertilla, joihin on ehkä tulossa "huippu…
DingoVastattu 2 v

MAC-yhtye eli Dingon esiaste

Aloitetaan uusi ketju MACista eli Dingon edeltäjästä. Onko kukaan kuullut tältä bändiltä muita biisejä kuin ne kahdella sinkulla julkaistut? Kuulemma ainakin Juhannustanssit oli olemassa demobiisinä jo MACin aikaan. Se …
DingoVastattu 2 v

Dingo 90-luku jossa jää fiilikset minulla kaksjakoiset

eli levy Via finlandia on epätasainen, mut ei huono levy . Arvosana 3/5 . Omat lempparit luovuustasoltaan huikea ameriikassa ja ruma ankanpoikanen sekä tupakkatie(tobacco road). Autiotalo 20 suosikkia kokoelma joka julk…
DingoVastattu 2 v

Kenestä Dingon uusi basisti?

Olisiko jo sopiva aika käynnistellä keskustelua aiheesta, joka on ollut monien mielessä jonkin aikaa. Viimeistään Pepen menehtyminen sinetöi sen, että bändi tarvitsee uuden basistin. Pepen poismeno oli bändille suuri me…