Olen viime viikkoina kuunnellut paljon Rory Gallagheria (1948-1995) ja on tullut myös mietittyä miestä ja hänen musiikkiaan ja elämäänsä. Hän oli aika ristiriitainen hahmo. Toisaalta hän oli kiltti, ystävällinen ja koht…
Tietääkö kukaan missä on nykyään Mona Carita ja mitä hänelle kuuluu
Kuuntelin yöllä Hectorin : Herra Mirandosia, kyllä on pelottava levy. Mutta kuka on Mirandos, osaako kukaan kertoa? Mistä ihmeestä se levyn alun prologi kertoo, maailmanlopusta varmaan ko? Ekhnaton Rakastui Aurinkoon Pr…
Kuka on mielestänne surkein laulaja suomessa? 1. Kari Pesonen Puolikuu siinä on "laulaja" jonka ininä on niin surkeaa että tunsin myötähäpeää kun olin lappeenrannassa hänen keikalla. Ääni on voimaton, epävireinen ja kir…
Kuka on sanoittanu alkuperäisen kappaleen Yksinäinen kulkija??? Kappaleen sanoittajaksi on ilmoitettu useampia hankilöitä tässä muutama, Olavi Kaltiokumpu,Reijo Lehtosalo ja Marja Kärki
Tule pian takaisin laulamaan suoraan sydämiimme äänes on niin mahtava, olet paras tangokuningas kautta aikojen. Varmasti keikoillesi tulisi väkeä! t."sanat leikkivät huulillas"
Yrittää tämän päivän lehdessä paikata tekemisiään: vastine oli naurettavan lyhyt, onneton kyhäelmä. Olisi ollut kunnon pappi ja kertonut virheensä eikä selitellyt kahdella sanalla. Huuhaa koko eukko.
Esipuhe 1 En yritä todistaa, että Elvis välttämättä eläisi vielä näinä päivinäkin (-Vaikka itse niin uskonkin). Vaan tulen kiistatta näyttämään toteen seuraavissa osissa (1-8) sen tosiseikan, ettei mikään todista Tupelo…
Hannan tupakanpoltto on näköjään taasen alkanut ärsyttämään. Mutta Hanna ei todellakaan ole ainoa rokkari/julkkis joka vetää röökiä. Tehdään lista: Ville Valo....
Kun eivät diggaa häntä. No helvetti. Mikä pakko suomalaisten on tykätä jostain yliampuvasta draamakuningattaresta joka ei kosketa millään muulla tavalla kuin hirveillä kohelluksillaan
Onko kenellekään tietoa Olin Yhtye nimisestä orkesterista? On vaikuttanut Iisalmen seudulla ainakin 50 -luvulla...? Olavi palviainen oli yksi heistä, mutta ketä muita kuului yhtyeeseen? Entä onko kenellekään tietoa, lev…
Varsin outo artisti. Tehnyt biisejä jo muutamia vuosia, mutta itse löysin hänet vasta lähiaikoina. Aika harvinaista löytää artisti, jonka biiseistä 90% ei ole täyttä paskaa. En ole vielä varsinaisesti huonoa biisiä löyt…
Mun mielestä porukka keskustelee turhista julkkiksista. Ainoa oikea kiinnostava julkkis kun on Mikko von Hertzen. Ainoa jolla on kykyjä ja karismaa. Voiko kukaan olla eri mieltä ja miksi?
Jonna (siis tämä joka pääsi Gimmeliin, mutta häippäsi sooloralle) on ehottomasti Suomen paras artisti. Jonnalla on hyvä, vahva ja omaperänen lauluääni, esiintyjänä hän on karismaattinen, energinen, itsevarma ja ammattit…
anxxi tuizku on IHQU! ihq oixesxi se o n!! söde
Tällä tavalla haluan kunnioittaa KIRKAn muistoa esittää surunvalittelut hänen omaisilleen ja läheisilleen. Olen tykännyt aina Kirkan musiikista ja esiintymistaidosta lavoilla. Lepää KIRKA rauhassa.
Kuulin äskettäin radiosta "tönkköenglannilla" lauletun version Madonnan La Isla Bonita-kappaleesta, ja sain selville, että sen esittää todennäköisesti joku Raija Lietonen. Tietääkö kukaan, kuka hän on? Ja onko kukaan mu…
Erjalta tulossa uusi livealbumi: Lockdown Live 2020. Pari maistiaista jo julkaistu: https://youtu.be/T3Uddx2P2es https://youtu.be/fdPUuYypZBQ Hienosti slide liukuu.
Kuka on suomen surkein laulaja.Joku muu kuin Antti Tuisku joka on surkein,mut sitä ei lasketa mukaan.
pitkäaikainen narkkaritytär kuoli sitten ...huumeet vievät mennessään..Eiks tää ollu se tytär jonka kanssa Juice ei ollut missään tekemisissä ja jätti vissiin perinnöttömäks?