Eikö sen pytyn voi jo antaa Lapille nyt. Kyllä ei ole mitään.
Sehän ois kauden avaus käsillä. Pohjat hyvässä kunnossa ja pienehköt penkat saatu aikaseks, reittikin "perus piippolaa".
Kun vielä 80-luvulla tulijoita piti karsia, nykyään osallistujia anellaan mukaan ja houkutellaan ties millä V1600-luokilla. FIA:n ulkomaalaisten herrojen on vaikea ymmärtää, että Suomi-nimisessä maassa kansalaisten osto…
Olisko jo muuta tietoa reitistä kuin Elyn sivuilta näkyy ?
Elfyn voitti y kisan. Siinä on hyvä kuski eikä mikään skoora kuski
Reittikartta on tiedossa. Toivottvasti ajaisivat Petäjäveden-jkl- korpilahti-muurame alueella pätkät.
Aikamoinen floppi oli AKK:n poislähtevä tj. Eihän kaveri ennättänyt olla kuin vähän yli vuoden, mutta ei kyllä saanut myöskään mitään aikaan. Ei kun palkkasi se urheilutoimenjohtajan, joka näyttää sivujen mukaan vastaav…
MIssä parhaat lapiohommat? Minne kannattaa sijoittua?
ykkösen rysä tulee kyllä pelaamaan ihan kohtuuttomasti.
Terve. Missä olisi tämän rallin paras paikka, jossa mahdollisuus ulosajoihin? Ei kerkeä millään käydä ajamassa pätkiä niin jos jollain olisi vinkata😅.
Eikös se teidän mielestä ollut niin ettei kartturi saa ikinä vaihtaa? Ja taas on karttureita vaihtunut! Voi voi voi..
Montessa shakedown ajettu ja heti hyndai räpiköi. Ensin veti paddon ulos ja sitten vielä toka vedolla neuville ulosajo ja teloi autoaan.
Sanosivat hänelle että se ei voita kellä menee eniten aikaa.
Tiesi, että Solberg on nopein, tulee ja voittaa kaikki ylivoimaisesti. Ei jäänyt nöyryyttämään itseään kuten Ogier. Ogierkin olisi voinut poistua näyttämöltä nopeinpana ja voittajana, nyt poistuu hävinneenä.
Pajari näyttää olevan ihan paniikissa Monessa, suorastaan käy sääliksi miestä. Kyytiin tulee olemaan kylmää, miehen perus vauhti ei vain riitä Oliveria vastaan. Pientä parannusta voisi olla luvassa jos Pajari saisi enti…
Veikkaan lauantain ekalla.
Kääkkä ei ole voittanut vielä mitään ja on jo vanha kääkkä. Juna meni jo.
14. Rally Alūksne 2026 ralli ja sekst veti taar pihalle.. Martin crash
Yli kymppitonnin korjaus kun mun hypridi auton akku on liian vajaa ja autoliike ei huoli sitä vaihdossa. Kaikki kennot on vajaita niin pitää uusia kaikki.
Niin vain Lappi jäi ilman voittoa Rovaniemellä. Luokka voitto tuli mutta y kisassa 2 . Elfyn tuli ja näytti suomalaisille kuinka voitetaan.