Joku aika isokoinen pakki liittynyt Ilveksen A-junnuihin. Kukakohan on kyseessä, taisi olla myös rightinpuolen pakki. Hyvä oli liike, kun kävin treenejä katsomassa. Aivan uusi kaveri minulle.
Ilves on saanut sekä Pesosen että Boumediennen allekirjoitukset.
Oli eilen Lekin harkoissa Lempäälässä. Siis jäällä. Onko paluu Ilvekseen mahdollinen.
Molemmilla kahden vuoden sopimus.
Muutaman kauden jälkeen. Uudessa hallissa, uusin opein. Vanhoja mestaruusviirejä hilataan Suomen suurimman hallin kattoon, samalla todetaan että on tullut aika palauttaa loisto ja kunnia kotiin.
hellät kissat asialla:D!!!
jos on.
On kasattava riskilläkin edes paperilla uskottava joukkue. Tulos, tai ulos, nykytyyli ei toimi. Vuodesta toiseen mukana roikkuminen ei enää kiinnosta kauan ketään. Yritetään kerran vielä ja mennään vaikka konkurssiin, j…
Runkosarja: 2009-2010 Ilves 48ot. 14 18=32 2010-2011 Ilves 52ot. 16 29=45 2011-2012 Canucks 68ot. 9 22=31 2012-2013 Canucks 79ot. 13 34=47 2013-2014 Canucks 80ot. 14 40=54 2014-2015 Canucks 71ot. 18 42=60 2015-2016 Canu…
Hannu Toivonen. Markus Korhonen --------- Joonas Lehtivuori. Markus Seikola Arto Tukio. Mikko Kuukka Simo Mälkiä. Jarkko Näppilä Teemu Jääskeläinen --------- Toni Rajala. Colby Genoway. Steve Kariya Masi Marjamäki. Jark…
Taidan tuulettaa itsekseni hiukan.
Telsua kattelin..Kuopiolla on koko kaupunkin tuki takanaan, Kalpalla siis. Hämeenlinnassa, siinä kaupunkissa siis, on kerholla asiat samoin. Pori on yhtä kuin Ässät, ainakin siltä välillä tuntuu. Sama kai Raumalla.. Tam…
Kiitos Petteri Sihvonen, jonka mielestä Ilveksellä on kovimmat taistelijat koko liigassa. Ylpeänä tunnustan väriä ja ensi kausi on meidän.
kun Pelicans pussinokallaan tökki Ilveksen kesikselle. Tampereella nääs ny menee huanosti. Tapparakaan ei oo rautaa. Tappara ei oo rautaa. Se ruastunu. Ilves-Tappara tulee perässä kaikki häviöt niillä selässä.
Taistelu jatkuu syksyllä. Kiitos Ilves !
toivottavasti kantaa myös hedelmää ja tuottaa ansaitun voiton.
Ratkaisupelit edessä ja kusiviikset kesälomalla. No, tämähän on nyt jokavuotinen perinne. Kyllä silloin Honkavaaran aikana ajat olivat toisin. Buahahaaahaaa! Naurettavan keskinkertainen porukka, joka joskus Turun Kupitt…
EI ILVES HUONO OLE...EI EI...ON VAAN HUONOMPI KUIN PELICANS:)
ja mallia bluesin kaatamisesta, josko miehetkin pääsisivät kokeilemaan.
Nyt on hyvä aika aloittaa kannustaminen ja turhanpäiväinen uhoaminen..ILVES ILVES ILVES. Ja kaikki hallille huomenna, kun pelikanit saa turpiin.