Vietimme perheemme kanssa tahkolla viimetalvena yhden viikon. Kun vihdoin ja viimein saavuimme tahkolle (ajo reissu venyi huonojen teiden takia), niin missään ei näkynyt minkäänlaista elämää. Pääsimme kuitenkin yöksi va…
Hiihtäjä pärjää huonosti luistavillakin suksilla. Samalla teholla voi treenata niilläkin ajallisesti tasan yhtä pitkän treenin. Matka jää lyhyemmäksi, mutta tehty työ on sama. Toisaalta voiteluun kuluvan ajan voi käyttä…
Ei missään tapauksessa Jylhän pidä erota tai häntä erottaa. Ei se vaihtamalla parane. JYlhä tekee, kyllä hyvää työtä, mutta eihän tuloksia hetkessä synny ja kyllä hiihtäjienkin pitää tehä oma ossuutensa ! (:
Kaikki vanhat hiihtokaverit ovat muuttaneet tai vaihtaneet keskusta eikä meno ole enään mitään 80-90 lukua. Kaipaan vanhaa rukaa takaisin, nytten kun bistroakaan ei enään ole niin lähden minäkin uusille vesille.
Nyt on pääsiäinen, ja rukan ehkä paras ja vauhdikkaana menopaikkana tunnettu/mainostettu Ski Bistro oli tänään koko päivän suljettu? ovessa oli vain iso lappu ja kyltti ulkopuolella että tänään olemme suljettu? olimme t…
Käväisin viikonloppuna 1. kertaa Rukalla laskettelemassa (ja näillä näkymin viimeistä). Täytyy kyllä sanoa, että yhtä huonosti hoidettuja rinteitä en ole kertaakaan nähnyt. Loivien mäkien pohjat oli alun alkaenkin ala-a…
Hei, Ajattelin ilmottautua Naganon olympialaisiin ja kysymys onkin mitä parkkua tai minkäväristä kannattaa hommata matkalaukkuun mukaan? T. Kultaa kohti
Mistä kannataisi tilata luistelusukset?
Kun Iivoa haastateltiin 50 km keskeytyksen jälkeen, näkyi Swixin sauvat kuvassa, joiden pituus oli 175 cm. Olisiko suoritus hylätty, jos olisi noilla maaliinsaakka hiihtänyt ?
Kumpi parempi pakkaselle: hieno havu vai hieno vinoristikkäiskuvio ??? Epäilen tuota vinoristikkäiskuviota kun se katkaisee "kitkalämmön" muodostumisen. Havukuviossa taasen kitkaa ja vesikalvoa tulee paremmin. Kyseessä …
https://yle.fi/urheilu/3-10596001 Näinhäm sitä huipulle! DDR kateellinen1
Intersport-kauppias kertoi viime talvena, että Peltosen skineillä hiihdetään yleisesti 700-800km, ennen kuin karva kuluu vaihtokuntoon. Uskoin kauppiasta ja tein kaupat. Kävin nyt sitten esittelemässä kauppiaan tykönä P…
50 km hiihdetään yli kilometrin korkeudessa. Kuinkahan keho sopeutuu, kun on oltu viikko alhaalla Levillä ja palataan korkealle takaisin ? Olisiko kotiinjäänyt varahiihtäjä Hilla Niemelä pitänyt laittaa samaan koneeseen…
Krista Pärmäkoski on ollut ruoka-aikaan kotona ja se näkyy leukaperissä ja lanteilla. Habitus ei ole kestävyysurheilijan, ainakaan jos vähääkään vertaa päivän voittajaan!
Kläbö vetää kuin ei olisi hiihtänyt kertaakaan. Astmalääkkeet? Veridouppi?
Mitäs hiihdossa tarkoittaa kyseinen termi. Eli kun mennään äärirajoilla, jolloin meinaa mennä taju/jalat alta niin mitä silloin kropassa tapahtuu? Tai maailma meinaa jotenkin pysähtyä Ennen oli verenmaku suussa ja silmi…
Väkiaikalähtöön. Nyt hiihdon seuraajat, pää kylmänä.
Isometsä sairastaa sehän on merkki suojautumisesta kun ei kilpaile suurissa kisoissa joissa testataan Hiihtäjät suksikoot puolestani kuuseen. Jep. Hemohes/ plasmalaajentaja/ veriarvo/ A-näyte/ B-näyte/ hemoglobiini/ WAD…
Onko valmennustiimiin kuuluva henkilö toiminut vastuullisesti?
Kummallista että maaliintulon jälkeen hiihtäjille pitää antaa se lakanan kokoinen maan lippu hierottavaksi ja häpäistäväksi. Luulis riittävän pienempi kepin nenässä huiskuteltava lippu, mutta ei näköjään. Mutta eihän se…