Jos väkisin joutuu viikonloput töitä tekemään niin oalkka kymmenkertaiseksi. Pyhätyön tekeminen oli alunperin kapitalistien riemuvoitto.
Tietysti jokainen työntekijä itse määrää minkälaista työn laatua kannattaa milläkin palkkasummalla tehdä. Kovin paljon alle 20000 euron kuukausipalkalla ei kovin hyvää työtä kannata tehdä, ja oikeuttaa laiskotteluun työ…
Tämä on kaikkien etu pitkällä aikavälillä. Lyhytaikaisen oman edun tavoittelijat hakevat hyötyä teettämällä ilmaistyötä, jonka kustantavat veronmaksajat. Tämä taas heikentää verotuloja ja sitä myöden julkisia palveluja.…
Otan osaa Mitä Suomen työttömän pitäisi tehdä? kilapiluun Kilpailun ehdotukseni on, että työttömien pitäisi kerätä punkit metsästä.
Laitoshoidossa tapahtuu suljettujen lukkojen aiheuttama eriytymistä, josta paljon kirjoitettu ja puhuttu. Yksinäisyys ei meinaa vähentyä super hyvinvoinnissa. Ajattelevimmat ehdottaneet hyväksyä yksinäisyys osaksi hyvin…
Asiakkaan työttömyys on pitkittynyt ja hänen tilanteensa on kokonaisuutena sellainen, ettei työllistyminen avoimille markkinoille ole mahdollista, joten hänelle ei aseta työnhakuvelvoitetta. Asiakas hyväksynyt suunnitel…
Eli 10v tuolleesti. Lääkärin mukaan ei syytä sairaslomalle, mutta työkykyinen en myöskään ole. Siksi yleistuella ilman työnhakuvelvoitetta, vissiin koko loppuelämän.
Ensin pitäisi saada rahaa, jotta kaikki tarvittavatkirurgiset operaatiot on saatu tehtyä. Sitten voisi olla mahdollista kuntouttava työtoiminta auttaisi. Jonka jälkeen työkokeilu. Ja sitten voisi olla mahdollista työlli…
Olettaako työnantajat, että työntekijöitä voi kohdella huonosti? Sitten odottavat työntekijöiltä sitoutumista ja laadukasta työpanosta?
Eikö päässä hahmotu se totuus, että valittamalla ei asiat muutu kuten kakarana saattoi muuttua, itkupotkuraivarit selällään marketin lattialla?... Milloin työtön oikeasti alkaa kehittymään ihmisenä, vai jäävätkö kiukutt…
https://yle.fi/a/74-20232062 Tuleeko tämän foorumin öyhöttäjä-oikeistolaisille edes pientä pistoa sydämeen kun lukee tuota?
Voivat lähteä ennen työssä käyviä juhannusreissulle ja sinne vuokramökille, koska työssä olleet joutuvat olemaan työssä ennen vapaa-aikaa!
Haluaisin tietää miten teitä koulutetaan ja miten vakavasti koulutukseen suhtaudutte opiskellessa? Koska, nyt olen nähnyt ihan tarpeeksi niin surkeita tapauksia, ettei tiedä itkeäkkö, vai nauraa? Siis aivan käsittämättö…
Miten voi olla, että jokaisessa Puuilossa on pääasiassa nuoria myyjiä, jotka juoksee ympäri myymälää jatkuvasti radiopuhelimensa kanssa kuin joissain loppusodassa siinä missä Tokmannilla on enemmänkin vanhoja naismyyjiä…
"Sinulla on oikeus pysyä vaiti. Kaikki mitä sanot, voidaan ja tullaan käyttämään sinua vastaan" Jenkeissä on käytössä ns. Mirandan varoitus kaikille jotka joutuvat virkavallan kanssa tekemisiin esim. pidätystilanteessa.…
Onko tästä firmasta kokemuksia työnantajana ja mitä olet siellä tehnyt
Sanghritz La Maagan kirja käsittelee kasvikunnan ja eläinkunnankin toimeentuloa, jo aikain aikasesta vaiheista näin ilmoittaen tulevat tapahtumat suoraan Taivaan tiedostoista. Ole hyvä ja saa lisää informaatiota: https:…
Mikä on "valkeiden öiden" kansanperinteellinen käsitys? Juttuja voi ymmärtää kolmevaiheisesti, kehon, tunteen, mielen kautta. Mikä ymmärrys on syvintä tunteellinen tai älyllinen? Jos pitää tulkita mahdollisimman syvältä…
Minulle siitä ei ole ollut mitään hyötyä mutta ei juuri haittaakaan. Ennen nettiaikaa kävin siellä pari kertaa. Kerran minulle ehdotettiin työnhaun opettelemisen kurssia jolloin sanoin virkailijalle, että viittiks vilka…
Olen kiinnostunut koulutuksesta oppisopimuksella, niin mitä kaikkea siihe kuuluu? Sen olen kuullut, että jos on pitkälti jo kokemusta siivoustyöstä, niin koulutusaika voi olla lyhyempi. Kiinnostaa erityisesti nuo näytöt…