Uskalletaanko kiusaamisesta puhua vai pidetäänkö tätä heikkoutena? Kiusaaminen on henkistä väkivaltaa
Työpaikka pula, palkanmaksu pula, ne ovat suuria yleisiä ongelmia Suomessa. Ovat olleet ongelmina jo monta vuosikymmentä. Tarjolla on kilpailua, eturyhmä etuja, yms. puuhaa. Työvoimaa kilpailutetaan. Ei työllistetä. Osa…
Olen saanut suoraan työnantajiltakin työtarjouksia mutta tässä erikoisimmat tavat sille ettei vuoroja tarjota enää: 1. Työantajalla jonkun ihastus tuli töihin ja työntekijä aneli minun kuullen että häntä pitää ottaa töi…
Miksi toisia tuetaan työpaikoilla, mutta toisia ei?
Mua kiinnostaisi todella paljon kuulla kokemuksia työntekijöiltä, jotka on tehnyt siellä duunia. Kerro myös millä aikavälillä teit ja mitä myit/buukkasit. Varsinkin, jos on tehnyt tuota buukkaamista siellä. Onko palkanm…
Työttömyys on kuitenkin elämää. Se on elämää ei sen enempää. Kaikenlaista sattuu elämässä. Olisi voinut olla huonompikin. Siksi kannattaa nauttia työttömyydestä. Nautitaan me työttömät hyvin työttömyydestä yhdessä. Lope…
Listataan firmat, joissa on työpaikkakiusaamista
Kirjoittaa Iltalehti. Työllisyyspalveluiden työntekijän mukaan kriteereitä on tiukennettu, että haettaisiin vain töitä joihin työllistyminen mahdollista. Joskus kuulemma voidaan joutua työnantajalta tarkistamaan, olisik…
Laskeskelin että työtyömänä menetin 2500e 40 kk aikana. Tein tuomsroibtia joka ei olis edes kannattanut. KIITOS ORPO. HIENO PÄÄTÖS. MITÄHÄN AJATTELIT KUN TÄLLAISEN KEKSIT JÄÄT KYLLÄ HISTORIAAN SUOJAOSAN POISTAJANA.
Miten arvioidaan tilannetta, jossa työntekijän työsuhde puretaan koeajalla samaan aikaan kun hänellä on vakava perhetilanne ja sairauspoissaolo? Työntekijä oli yrittänyt hakea apua työsopimuksessa luvattuun työterveytee…
Vankilassa oleville maksetaan päivärahaa, he saavat aamupalan, ruuan ja iltapalan. Saavat vaatteet, lämmön, terveydenhuollon, hampaat ym. Saavat harrastaa ja opiskella . Työtön on huonommassa asemassa...huomattavasti hu…
Työttömistä 22v naisesta. Tilillä muutama kymmenen senttiä ja vuokranmaksu lähenee. Tällaiset hyvin köyhät, Kelan rahojen avulla sinnittelevät ovat kyllä kirjassa jamassa. Ihan sääliksi käy. Heille jos lahjoittaa rahaa …
Suomessa on Euroopan eniten työpaikkakiusaamista ja sitten ihmetellään, kun työt ei kaikille kelpaa. Mikä on mennyt pieleen? https://yle.fi/a/3-6112047
Kokemuksia Suomen paskimmista työpaikoista. Kerro omat kokemukseni, missä firmassa on asiat pielessä.
ja jos niitä annetaan, niin ne pitää korvamerkitä työttömien palkkaamiseen, ei osinkoihin.
Kyttääjä,valvoo ,kuulustelee suunnitelmatalous,rankaisee,nöyryyttäminen ja BYROKRATIAN RATTAAAAAAAT
On hakenut töitä vuokrfirmojen kautta? Silmäilin hakulomaketfa, niin on hämmästyttävää kuinka perusteelliset henkilökohtaiset tiedot pitää jo siinä vaiheessa antaa. Hyvä, ettei tarvitse koko elämänstooria kirjoittaa. Mi…
Aivan turhaan työttömät on kyykyssä, koska vapaus on ihmisen parasta aikaa kysykää keltä orjalta tai vangilta tahansa! Monelle voi olla myös karmeaa kun jossain vaiheessa joutuu sinne töihin ja oman elämän oikeudet lopp…
Kättä ylös kaikki oikeistolaiset yrittäjät, aiotteko hakea yhteiskunnan maksamia yritystukia automaattisesti 2026 ja tuleeko automaattisesti maksimaalinen kiukku jos näitä ei myönnetä?
Pelastuslaitoksella olisi tarvetta rakennusinsseille ympäri maata palotarkastajiksi. Kun virka tulee auki, niin alueessta riippuen hakijoita on 1-5. Palotarkastajan tulee kyetä rakentamisen ohjaukseen paloturvallisuuden…