Olen haalveillut muuttavani joko Yhdysvaltoihin tai Australiaan. Olen suorittanut sähköalan koulutuksen ja mietin että onko helppoa/mahdollista päästä sähköasentajaksi ulkomaille. Tiedän että lisenssi pitää hankkia mutt…
Kappaleen paino on kääntäen verrannollinen Maan keskipisteestä mitatun etäisyyden neliöön. Lentokoneen paino Maan pinnalla on 127 630 N. Kuinka paljon lentokone painaa 8 kilometrin korkeudessa? Vastauksen pitäisi olla 1…
Puolet porukasta pois heti
Kävikö kukaan? Miten meni mielestäsi? Oletko ennen käynyt? Mikä oli hakupistemääräsi (työkokemus ja tutkinnon keskiarvo?)
Osaako joku sanoa mihin kaikkiin tutkimuksiin on mahdollista päästä YTHS kautta opiskelijan?
Just tehtiin koulussa yhteishaku ja oon valtavan peloissani!! Oon halunnu Kallion lukioon nelisen vuotta jo mutta pelkään että pääsenkö sinne (=onko harrastukset tarpeeksi). Korona-aikana tai sen jälkeen ei tullut ohjat…
Miksei kukaan tunnu puhuvan autismin ja muiden neurokirjohäiriöiden vaikutuksesta äidinkielen tekstien kirjoittamiseen? Itselle ainakin tuottaa vaikeuksia lukutaidon kokeeseen vastatessa hahmottaa ja tulkita esimerkiksi…
Tampereen yliopisto 20.000opiskelee joka toinen tre.sama Helsinki jälki näkyy tv.ssä samat tarinat arvelut. Ketkä työt teköö.
Opiskelin Turussa amk-lisäopintoja 2000-luvun alussa. Äidinkielen opettaja otti minut silmätikukseen. Kaikki tehtäväni tuli punakynällä reilusti korjattuina. Tein ns. "källin" otin suoraan aiheeseen sopivaa tekstiä ylio…
NISSEN SILMÄLASIT OLI SURKEIMMAT MITÄ VOI KUVITELLA,MUTTA SE JOHTUI JYVÄSKYLÄÄN LIIKKEEN SILMÄOPTIKON TARKASTUKSISTA JOKA OLI KYLLÄ ALAARVOISIN TARKISTUS MISSÄ OLEN KÄYNNYT, TUNNE OLI ETTÄ ON TODELLA EPÄPÄTEVÄÄ TOIMINTA…
hei, onko kellään mitään kokemuksia mecco liikkeestä? haluaisin tilata sieltä, mutta olen kuullut että sieltä tulee vääränvärisiä ja -kokoisia tai kokonaan vääriä mekkoja😅
Onko kellään kokemusta lääkikseen hakemisesta Yo-papereilla samalla, kun urheilee tavotteellisesti. Itsellä tavoitteena L:n paperit lääkis aineista ja mietin onko tavoitteellisen urheilun yhdistäminen lukion kakkoselta …
Mulla ois paikka Aallon kauppiksesta sekä Tampereen Tutalta. Aallon tutalle ei tosin riitä sillä matematiikka ei ole L joka on karsiva tekijä. Mulla yo-aineet seuraavanlaiset: Äikkä L Pmatikka E Fysiikka E Historia E Pe…
Ahtialan koulussa eräs Maarit ope käy koko ajan lapsiin käsiksi ja valehtelee koko ajan sekä tekee valheellisia lasuja. Ylentää itsensä kaikissa palavereissa ja mollaa muita opettajia. Onko oikein. Hän ei voi sietää nep…
Teen uuden ketjun, kun vanhat alkaa olla mahdottoman pitkiä! Haen Turun (Pori) linjalle, onko muita hakijoita? En ollenkaan osaa sanoa pisteasiasta, kun en yhtään tiedä mitkäköhän sinne lasketaan mukaan, mutta onnea kok…
unohin sitte otsikon kirjotustaidon kokeesta. Tietääkö kukaan kuinka paljon pisteitä sakotetaan moisesta?
Pitäisikö Trump ja Putini viedä saunaan koviin löylyihin n.100 astetta vähintään ja myös muidenkin maiden päättäjien. Tulisi varm.hyviä päätöksiä. Kekkosen esimerkkiä noudattamaan päätöksien teossa ja Vöyrin pojat näytt…
Suomen TopCear on paras ohjelma ,pitemmät jaksot ja jaksoja 30 osainen !
Minkalaisilla esseillä te pitkästä ruotsista L:n kirjottaneet ootte saaneet hyviä pisteitä? Saa pistää tekstejä alle, niin näkisi mitä vaaditaan.
päinvastoin, lukee supon raportissa, se piristää lapsia!