Ammattikorkeasta kortistoon?!

Kannattaako ihan oikeasti lähteä kolmeksi vuodeksi opiskelemaan päästäkseen sitten kortistoon työttömäksi työnhakijaksi? Tekeekö ammattikorkeakoulun tutkinnolla oikeasti mitään? Ainakin tradenomeja ja datanomeja on Suom…

Liikenneohjaaja

Haluaisin teitää millaista on opiskelu liikenneohjaajaksi? Kuinka kauan koulutus kestää? Kertokaa henkilökohtaisia kokemuksia. HAMK:kin sivut on jo luettu.

Laurea Leppävaara!

Sinne siis tammikuussa menossa restonomiksi opiskelemaan. Olen tietysti onnellinen sisäänpääsystä, mutta tältä palstalta olen joitakin kauhukirjoituksia lukenut Laurean opetukseen liittyen. Jakakaa ihmeessä ajatuksia se…

TURSAJAISET?

Hei, olen kuullut, että AMK:ssa on tursajaiset, eräs kaverini kertoi viikonloppuna eräissä tupareissa tällaisesta, mutta mitkä nuo ovat ja ennen kaikkea: KOSKA nuo ovat? Ymmärsin, että kyseessä olisi jotkin mahtavat bil…

Hylätty opinnäytetyö

Opinnäytetyön palauttaminen ahdistaa. Olen mielestäni tehnyt hyvän opinnäytetyön, ja myös seurannut ohjaajani antamia arviointikriteerejä tekemisen lomassa. Siitä huolimatta pelottaa, että opinnäytetyöni syystä tai tois…

Mitä teen? Olen 36v eikä minulla ole ammattia

Tunnen itseni niin surkeaksi! AMK:n olen jo keskeyttänyt. Kaikki ympärilläni olevat ihmiset ovat koulutettuja osa jopa ylikoulutettuja. Monilla ystävilläni on maisterin tutkinto suoritettuna. Yksi näistä jauhaa jatkuvas…

Kirjastoalalle ei kannata lähteä

Ihan vain järjen äänenä meinasin toimia ja toivoa, että kaikki kirjastoalaa ammatikseen harkitsevat henkilöt lukevat tämän. Eli mikäli harkitset kirjastotädiksi tai sedäksi alkamista niin älä vaivaudu. Opiskele sen sija…

Laboratorioanalyytikko

Hei! Olisiko kenelläkään tietoa, että työllistyykö ko. totukinnolla hyvin pääkaupunkiseudulla ja mikähän olisi suunnilleen palkkaus alalla?

Bioanalyytikko vai sairaanhoitaja?

Olisko jollain kertoa kokemuksia? Millaista opiskella bioanalyytikoksi, millainen työtilanne tms? Sairaanhoitajille ainakin töitä paljon tarjolla, mutta jotenkin labrahoitajan työ kiinnostaa enemmän.

Kirjasto ja tietopalvelun koulutusohjelma.

Pyrin varmaan ensi vuonna tuohon koulutusohjelmaan. Onko sinne todella vaikea päästä niin kuin väitetään? Itse haluaisin todella sinne alalle, motivaatiota löytyy, mutta pelkään että koulumenestys estää pääsyn tuonne al…