Miksei missään oikein kerrota että, 3€ päälle tulee vielä alv maksettavaksi? Eli.3 euroa on kin 3,77euroa lisää tuotteeseen!! Ei enään tilata kuin miljonääri temusta!! Tuo maksu olisi pitänyt olla prosentti perusteinen …
Eikö kansakoulussa opetettu talousmatematiikkaa? Mitä miettii Tfp-papparainen joka maksaa itsensä kipeäksi kallista laitteista ja vehkeistä ja Onlyfans-tytöt kerää rahat itselleen.
Minulla on ehkä kutakuinkin kelvollinen jalusta jossa on mielestäni huterahko kinopää. Olen kuvaillut jo vuosia mutta koskaan minulla ei ole ollut jalustan jatkeena kuulapäätä. Kumpi on parempi ja miksi? Kalustona on Ca…
Jopa kamera ja linssi ovat tuohon verrattuna samantekeviä. Sanoisin ettei kannata edes katsoa eikä kokeilla niitä pieniä valoja mitkä tökätään kameran päälle, niillä ei tee mitään. Minulla on Godox AD600BM sekä AD200, j…
Valokuvastudion vai pärehöylän kosken rannalle? Onko ehdotuksia
Olen asunut pieniä poikkeuksia lukuunottamatta samoilla seuduilla. Jo nuoresta pitäen tykkäsin koluta luonnossa yksin tai kavereiden kanssa. Lintulajeja joita näin nuoruudessa, aikuisuudessakin mm Pyrstötiainen, hömötia…
Tiedoksi tällainen asia.
J.Rajalan kuvakeskusteluista tuli mieleeni lainopillisia kysymyksiä. Terve maalaisjärki ja harkintakyky auttaa käytännössä, mutta ehkä perehtyneemmät kuvaajat tietävät laintopillisen puolen. Saako/saisiko autiotaloon yl…
Vanhan koneen mukana hävisi käyttämäni Picasa- kuvankäsittelyohjelma. Yksinkertaisuudessaan hyvä ja nopea ohjelma kuvan ekalle käsittelylle. Etsin netistä uutta mahdollisuutta ladata ko. ohjelma. Löytyy, mutta softonic …
Eli, mistäs kyseisen kameran ostitte ja mikä oli hinta ?
Moi! Etsisin hyvää rippikuvaajaa kesäksi rippikuvia varten Turun alueelta. Toiveena olisi kuvat ulkona. Jos jollain on kokemuksia/suosituksia, laittakaa tänne!
Semmosta mietin kun olis muutama k-18 kuva jotka mielelläni myisin etiäppäin. Kuvissa esiinnyn minä +30v nainen :) kiinnostaako tämmöiset enää ketään.
jos voi niin miten? Meiltä löytyy digikamera ja netistä ilmainen kuvankäsittelyohjelma...
Huomasin, että Suomeen on tullut Kodak eastmanin filmejä myyntiin, mutta onko ne eri tuotteita mitä Kodak alaris?
Netti on täynnä kuvia joita voi katsella. Löytyy toki eri tasoisia, mutta myös niin laadukkaita ettei ikinä yllä samaan. Kannattaako ostaa tuhansien varusteet ja olla hyttysten syötävänä päiväkausia metsässä vain siksi …
Miten saisi helpoimmin digikuvista tehtyä passikuvat?Digikamera net kyllä neuvoo ohjeen mikäli omistaa kalliin kuvankäsittely ohjelman. Mutta kun ei ole kuin muutama ilmainen ohjelma: Paint, Pixia, I-Viev ym. tein kyllä…
Miten otetaan niitä sellaisia panodraamakuvia? Olen kovin kiinnostunut kokeilemaan.
Onko jolleki tietoja hylättyjen talojen sijainnista Forssan lähistöllä? Tarvitsisin niitä valokuvaukseen.
Ammattikuvaaja” ei ole titteli, jonka saa ostamalla kameran ja kuvaamalla kymmeniä TFP-potretteja Instagramiin. Ammattilaisuus näkyy siinä, että asiakkaat maksavat työstä, palaavat uudelleen ja luottavat kuvaajaan tärke…
Puhelimet kehittyneet valtavasti joten ei kannata mitään kameraa hankkia? Kämerat ovatkin jo vanhanaikaisia.