Tarjoatko valokuvaaja myös drone-kuvaus palveluita asiakkaille? Huomioithan myös auton käytön ja sen investoinnin hinnoittelussa. Usein pelkkä lentolaite ja sen oheen tarvittavat tietokoneet mielletään vain palvelun kus…
Bongasin toisesta keskustelusta alla olevan kuva sivuston, osa laadukkaita ja osa ei niin laadukkaita. Ainakin katsomisen arvoinen sivusto! http://www.valokuvausluukas.org/
Eräs henkilö ihastui kuvaustyyliin ja halusi minun ottavan hänestä kuvia. Kuvaaminen tuo aina kustannuksia ja kerroin sen hieman maksavan. Se ei hänelle sopinut, koska on kuullut valokuvaajien ottavan kuvia ilmaiseksi. …
Vuonna 2014 Facebookin on perustettu ryhmä nimeltä ”malliverkko” johon hyväksytään tiukan seulan jälkeen vain naispuolisia jäseniä jotka toimivat Tfp/Tfcd malleina. Ryhmän pääsääntöinen tehtävä on ohjata ja varottaa mal…
Moi! Istuskellut vuoden verran työväenopiston järkkärikuvaus alkeiskurssilla. Keskusteluissa tulee jatkuvasti eteen sivulauseessa kuvien photoshoppaamisesta sitä ja tätä. Ihmettelen, onko niillä kaikilla aloittelijoilla…
Kyselläänkö teiltä usein, että: "Onko jotain kadonnut?" "Etsitkö jotain?" Itseltä on parissa vuodessa kolme kertaa kyselty, kun olen tutkinut ympäristöä ja miettinyt kuvauskohdetta.
Miksi Suomen valokuvamuseossa on esillä näyttelyitä, jotka kiinnostaa ja palvelee suppean joukon intressipiiriä?
Minkäslaisia kokemuksia ihmisillä on Simson huoltopalvelusta kun kameraa pitää huoltaa? Oma kamera oli siellä ja sen piti tulla kuntoon, mutta vähän ajan kuluttua huollosta siihen ilmestyi jälleen sama ongelma.
Nyt en ymmärrä! Sosiaalisessa mediassa itseään ammattikuvaajaksi kutsuvia henkilöitä/yrittäjiä tarjoilee kuvauksia ilmaiseksi tai kuvapankista kuvia. Miten voi olla ammattikuvaaja jos ei ole tuloja?
Miten valon väri vääristää tai korostaa kuvan värimaailmaa? Esim. jos kuvaan auringonlaskun aikana maisemakuvan, johon oranssi valo tulee sivultapäin, saan helposti kuvan, jossa maiseman yksityiskohtien (puiden, pensaid…
Nyt pätkii. Tarkoitus olisi ottaa kaverista naamakuva tulityö- yms. tarvitsemiaan kortteja varten työnantajalleen lähetettäväksi sähköpostilla. Kamera on tavallinen perus-digi. Ajattelin rehdä Gimpillä passikuvakoossa 6…
Teetkö kuvaustyötä jos tilaaja ilmoittaa hinnan paljonko maksaa?
Te jotka enemmän ymmärrätte Facebookin systeemejä. Voisiko joku perustaa ryhmän valokuvamalleille, joilla ei ole tatuointeja tai lävistyksiä?
Joskus optiikassa voi syntyä kaksoiskuva, esim. tarkennettaessa pieleen? Mikä on tämän asian nimi tieteellisesti? Diffraktio?
Facessa on tämä Häät kuviksi ryhmä, missä hääparit kyselevät kuvaajia juhlaansa. Yleensä yhdelle kyselijälle tulee vastauksia n. 30 - 100kpl. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, onko hääkuvauskeikat oikeasti tällaista arp…
Olen tekemässä eräänlaista kuvakirjaa jonka kuviin tarvitsisin alastonmalleja. Paljoa en pysty maksamaan, mutta kasvot eivät näkyisi kuvissa koska kirjani tulee käsittelemään puonreikiä. Eli en tarvitse muutakuin muutam…
Haluaisin kiinnittää valokuvat albumiin kulmiin tehtävillä "viillokkeilla", mutta pelkään etten saa siistiä jälkeä ja kuvat tulevat vinoon ilman neuvoja. Onko joku kiinnittänyt kuvansa joskus näin? Tuleeko yhteen kulmaa…
Hyvät ihmiset kun valitsette kuvaajaa, katsokaa hänen instagram kuviaan ja varsinkin millaisia ja kenen kuvia itse kuvaaja on tykkäilly. Tämä kuopiolainen kuvaaja tykkäilee kaikkia mamujen tissikuvia ja onpa tehnyt muut…
Tasan kuukausi sitten tein aloituksen hyvistä maisemakuvista. Satuin löytämään "The International Landscape Photographer of the Year" kilpailun sivut ja siellä oli erittäin tasokasta kuvamateriaalia tarjolla katsottavak…
Minulla on Canon 77d, 24 megapikselin järkkäri. Kuvat, joita otan, ovat kooltaan keskimäärin 2-5 megapikseliä. Toimiiko kamera oikein, vai onko asetukset väärin ? Kuvaan lähinnä maisemia. Onko tuolla pikselimäärällä mer…