Olen aloittelija tekoälyn käytössä mutta hyötynyt paljon siitä. Enää ei tarvitse tietoa etsiä itse eikä kuluttaa aikaa ihmisten vastauksiin jotka ovat vääriä tai eivät toimi. Jos linux käytössä on ongelma niin keskustel…
Olisiko Linuxille saatavilla samanlainen tiedostonhallinta, kuin on Windowsilla? Siis sellainen, jossa näkyy asemakirjaimet ym. Kyseessä Linux Mint Cinnamon 22.3
Kuvittelee esimerkiksi konsolissa tai tämmöisessä selaimen tekstiruudussa hiiren kursorin "kärjen" olevan päinvastaisella puolella osoitinta. Eli käytännössä on osoittimen lävistäjän verran liikaa vasemmalla ylhäällä re…
Linux mint 21.3 ja google ilmoittaa että GOOGLE ON MUUTTANUT koneen asetuksia ja pitää todistaa olevansa aikuinen, eikä lapsi ja vaatii root salasanaa, jota ei ole. Firefox ei päivity ennen sitä ja taitaa olla muutkin p…
Ubuntun keskustelusivu ei toimi!! Toimiiko muilla?
Ubuntu 26.04 LTS julkaistu: GNOME 50, vain Waylandille ja Linux 7.0 Loistavaa toimintaa. Nopeutta ja varmuutta,
Voiko olla niin että konevalmistajat nykyisin estävät boottaavan tikun, ettei voisi asentaa Linuxia tilalle? Kuulin kahvipöytäkeskustelussa jokin aika sitten että näin olisi ja Microsoft maksaisi valmistajille lahjusrah…
Otskossa on pääkysymys. Entä mitä kokemuksia Vivaldista? Entä näistä laajennuksista?
Meneekö ihan heittämällä vai täytyykö tehdä jotain muutakin että toimii.
Mac ohjelma alkaa toimia natiivisti Linuxilla
🔵 AlmaLinux 10 – vakautta ilman säätöä AlmaLinux 10 on täydellinen valinta, kun haluat rauhan ja varmuuden käyttöjärjestelmältä. 🧱 Kivenkova vakaus – ei hajoile päivityksissä 🔒 Pitkä tuki (LTS) – toimii vuosia ilman …
Viime perjantaina asensin päivitykset jossa ei ollut Libreofficeen mitään päivitystä. Mutta päivityksen jälkeen en voinut avata Calc tiedostoja. IRC libreoffice kanavalta sain sen verran apua että maanataina pystyin ava…
Ainakin Suomi24 keskustelujen myötä on tullut tällainen kuva. Riitaa ja v*ttuilua riittää enemmän kuin tarpeeksi. Kysyi mitä vain, niin keskustelu menee asian vierestä ja monesti asiattomaksi.
Mulla on pieni scriptin poikanen, jossa seassa on YAD- koodia. Tollasta yad --center --window-icon=$appicon --title="Shutdown" --no-escape --form --width=$formwidth --text="Choose delay" --image=gnome-shutdown \ --field…
Miten Minttiin saisi laitettua jonkun oman kuvan taustakuvaksi. Kolmatta päivää nyt 17.2 koneessa. Ennen Ubuntu, sitä ennen vintoosa. Toosaan oli helppo vaikka Irfan Viewillä laittaa taustakuva, Ubuntussa on oletus niin…
Hiiren oikeaa painiketta painaessa tulee esiin valikko. Se tulee esiin hyvin usein vasempaan yläreunaan vaikka itse osoitin on keskellä ruutua. Mikä voi olla vialla?
Mintissä tiedoston siirrossa on hiiren oikealla siirron jälkeen ( ehkä ) vielä käsiteltävä kiinnitä? Mitä hyötyä kiinnittämisestä on? Liittyykö tämä siihen, että esim. tikussa olevia kuvia ja kirjoituksia käsitellessä n…
Moro, yritin Tapo sovellusta saada Minttiin tekoälyn avulla, eikä onnistunut mutta tekoäly meinas että se toimii Ubuntussa ja Debianissa. Ubuntu on hivenen tuttu vanhastaan, joten asennan sen mieluusti ennen Debiania, m…
Kuinka saan sen suuremmaksi kuin 320x200?
Pitäisi saada nasilta (Zyxel) tiedostolistaus muodossa /hakemisto1/file1.txt /hakemisto1/file2.txt /hakemisto1/file3.txt /hakemisto2/file1.txt /hakemisto2/file2.txt /hakemisto2/file3.txt ja niin edelleen. Mitään ehdotuk…