Onko soitin Lyyra ,kanteleen sukua? Koska sen käyttö alkoi ylioppilaslyyrana?
Onko todellakin näin, vai sulkevatko opettajat silmänsä, etteivät joudu itse kiusatuksi?
On suurta tyhmyyttä vaatia tieteellisiä todisteita sellaisesta, mikä ei kuulu tieteen piiriin. Tieteen piiriin kuuluu ainoastaan materiaaliseen eli tähän fyysiseen maailmaan kuuluvat asiat. Tieteellisillä menetelmillä e…
Ilmeisesti suurin osa meitä johtavista poliitikoista uskoo jatkuvan kasvun mahdollisuuteen. Mikähän on heidän uskonsa perusta? Esimerkiksi uuden elinkeinoministerin mukaan kasvu ja kilpailukyky ovat ainoa tapa ylläpitää…
Suomi24 on yksi joka käyttää CAPTCHA testejä roskapostisuodattimena. Mutta on hyvin mahdollista että tulee julkinen avoimen lähdekoodin ohjelmisto joka tulkitsee sellaisia sotkettuja merkkejä. Silti se tulkinta vie jonk…
Näinkin arveltu ja kirjoitettu. Mm Karijoen ns. susiluolasta on etsitty merkkejä nuotioista tai luulöydöksistä. Eikös tuo ole huuhaata? Kun mannerjään reuna-alueilla, esim. Välimeren alueella ihmiset asuivat luolissa n.…
Olisiko atomipommia keksitty ilman juutalaisia tiedemiehiä?
Olen muistaakseni kertonut oman tarinani jossain, mutta kertokaa te!
Huomaatteko mitä eroa näillä sivuilla on? http://fi.wikipedia.org/wiki/Merikarvia http://sv.wikipedia.org/wiki/Sastmola Toisessa puhutaan kivikaudesta, toisessa 1300-luvusta, miksiköhän ruotsinkielisessä ei puhuta mitää…
On yhtiö joka aikoo lähettää keskikorkealle kiertoradalle (MEO) eli melkein puolen maapallon näyttävään korkeuteen joukon satelliitteja joista jokainen pystyy 200 gigabitin eli 200 Gbps (eli 200 Gigabytes per second) se…
On käsittämätön kuvanjakopalvelu jota en ainakaan itse koskaan aio käyttää enkä suosittele sitä kenellekään. Sen nimi on instagram.com. Se muuttaa kuvat jotenkin vanhahtaviksi tavalla jonka mikä tahansa kuvankäsittelyoh…
On perustettu yhtiö joka aikoo lähettää keskikorkealle kiertoradalle joukon satelliitteja joista jokainen pystyy 200 gigabitin sekuntinopeuteen: http://www.sys-con.com/node/2356002 Yhteys on vapaatilaoptinen / langaton …
Jos meillä on kaksi eri nestettä, joiden viskositeetit tunnetaan niin mikä on näistä aineista tehdyn liuoksen viskositeetti. Voisi olettaa että viskositeetit tulisi suhteuttaa massasuhteiden mukaan, mutta onko tämä liia…
Tuli jättimäinen väärinkäsitys pimeänäkölaitteeseen liittyvässä keskustelussa. Joku kuvitteli että ehdotin polkupyörän ym. valon KORVAAMISTA pimeänäkölaitteella. Yliarvioin palstan lukijakunnan kun kuvittelin ettei tarv…
Voiko erikoiskäyttöisen sirun eli ASIC:in tai FPGA:lle laitettavan kytkennän määritellä jollain tavallisella ohjelmointikielellä kuten c:llä, kun ohjelmisto sitten tekee kytkentäkaavion automatisoidusti? Se on ainakin t…
On näyttöjä joissa toteutettu optinen temppu mahdollistaa niiden käytön molempien silmien edessä. Katso google glass ja oculus rift. (Dian tai diojen katsomiseen on ollut puoli-ilmaisia view-master 3d stereo katselulait…
Jos stressaantuneet miehet pitävät enemmän lihavista naisista, niin miten on sitten stressaantuneiden naisten kanssa? Millaisista miehistä he pitävät? ( http://www.bbc.co.uk/news/science-environment-19180983 )
Jos olisi uudelleenkirjoitettava dvd tai blu-ray joka kestää 100 kertaa enemmän kirjoituskertoja kuin nykyiset, mutta jossa data kestää vain viikon tai pari kunnes se katoaa itsestään, ottaisitko sen valikoimaan muiden …
Miten nää pari tehtävää pitäis tehä :O? 10.8 Suuren uima-altaan pohjassa 190 cm:n syvyydellä on pieni valonlähde. Määritä se vesi-ilma-rajapinnan alue, johon osuvat valonsäteet voivat edetä ilmaan, Veden taitekerroin on…
http://areena.yle.fi/tv/821907/#/play 1/4. Varastettu keksintö. Metsänhoitaja Itävallasta sovelsi korkkiruuvin ideaa laivaan ja keksi potkurin, mutta kunnia vietiin häneltä. Sarja kuuluisista ja unohdetuista keksijöistä.