Voiko näin olla. Näin joku hullu väittää.
Kiinan tiedeyhteisöstä kerrottu että he on tekemässä toista poimuajokoetta. Samalla testataan kvanttiviestintää, koska yhteyden menetys poimuajokokeisiin on ollut ongelma. Edelliselle testille kävi kuin USA Zumalle, häv…
Hurja huhu leviää alan piireissä, Netissä oli viedo jonka kerkisin katsoa ennenkö se poistui tänä aamuna se vielä oli siellä. Nyt kun piti näyttää sitä, se oli kadonnut, siis kuumaa kamaa. Kuvassa oli J-36 näköinen kone…
Hirveen kaukana, Mutta säteilytasot ilmeisesti ok ihmiselle. Toisin kuin Jupiterin kuut kylpevät tappavassa säteilyssä. Europan magneetti kenttä voi suojata kuun pinnalla, mutta matka sinne olisi pelkää säteilyä,
NASAn Curiosity-mönkijä on tehnyt yhden Punaisen planeetan tutkimushistorian merkittävimmistä löydöistä: vakuuttavia todisteita siitä, että olosuhteet elämän syntymiselle saattoivat olla olemassa Marsissa miljardeja vuo…
Soveltuuko kyseinen putki myös maakohteiden katseluun kääntöprismalla?
Viimeisin upea avaruudessa käynti oli kun Kate Perry viisi muuta silikoni- ja botox- kaunotarta ammuttiin taivaalle. En nyt puutu siittimen muotoiseen rakettiin vaikka se teemaan hyvin sopikin. Matkasta tehtystä videopä…
Siinä oli reikiä..., ajatelkaapas sitä! Kivi oli ehkä kulkeutunut ihan toisesta paikasta mikä on tosi mystistä! Tässä tarkempaa tietoa ihan kuvan kera niille pöljille jotka Mars- satuihin uskovat: https://techbreak.com.…
Nancy L. Chabotin ja Johns Hopkinsin yliopiston tiimin kirjoittamassa artikkelissa he väittävät, että planeettapuolustuksen ohilento-tiedustelutehtävän on osoitettava kyky saavuttaa nopeasti pieni ~50 metrin NEO, määrit…
Mailman suurin saavutuksissaan, silti ongelmalinen. Kuolleillen pikseleiden kartta on valtava. Niin sanottu Hubble vakio, joka laskettu ihan hatusta vedetty, korjaamaan oletettua näkemystä mailmankaikkeudesta. Vuosikymm…
Ei olisikaan meille loputtomasti jauhettua Big-Bang teoriaa olemassa, vaan avaruuden materia loitontaa kaikkea ja kaikkialla omilla hetkellisillä sykäyksillä jotka voimakkaita "räjähdyksiä" tai vastaavia sykkeitä. Poist…
Onko mahdollista että Mic 41 on avaruusalus. Ukrainasta kerrotaan että kone koka tuli suoraan ylhäältä lensi Kiovan yli kohti Venäjää nopeudella lähes 4 mas. kone pääsi karkuun ilmatorjuntaa koska se oli niin nopea ja s…
Minä kutsun universumia harhaversumiksi. Minun keksimä nimi. Tuskin kukaan on niin tyhmä että oikeasti uskoo tähtitieteeseen. Tutkitaan jotain mistä ei ole mitään käsitystäkään. Kukaan ei tiedä yhtään mistään mitään ja …
USA. Kuinka Kerbal-avaruusohjelma inspiroi todellisia tehtäviä. Äskettäisessä artikkelissa Purduen yliopiston insinööriryhmä kuvailee, kuinka avaruusjärjestöt voisivat käyttää hiekkalaatikkovideopelejä, jotka tarjoavat …
Nasa uhraamassa miljoonia kuu sähköjärjesteliin, väittäen että siellä normaalit inventterit ei toimi!
Yhdyskäytävän edistyminen: HALO saapuu viimeiseen testaukseen NASA edistyy tasaisesti suunnitelmissaan tehdä yhteistyötä kaupallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa Gateway-ohjelman kautta. Tärkeä virstanpylväs …
Hassleinin mutkan keskeltä kun lentää voi päätyä mihin tahansa aikajanaan universumissa ja näin ollen myös maapallolla.
Se estää ihmistä menemästä edes Jupiterin kuihin. Silti voi olla että Europa kuussa voisi olla elämää ja siellä voisi ehkä ihminen selviytyä tietyillä tekniikoilla, sinne matkustaminen altistaa liialliselle säteilylle. …
Sirius tekee lähestymistyöskentelyä Neptunukset kanssa ja toisaalta Uranus on vahvassa sylipainissa optimaamuksen kanssa ja miten silloin käy Merkuriuksen poikien?
Koko universumi, kaikkeus, on suurempi kuin havaittava universumi, eli siitä ei ole havaintoja, suoria, objektiivisia, eksakteja havaintoja. Miten sellaista sitten tutkitaan? Millainen se on?