Liikenteen päästöistä puhutaan edelleen mutta mihinkäs on unohtunut taajamien nopeusrajoituksien alentaminen? Suunnitteilla oli että taajamissa pudotetaan nopeudet esim 40km => 30km. Hyvin monessa taajamassa ajetaan …
Tässä on nyt esimakua tulevasta. Euroopassa on tänä kesänä kuollut 20000 ihmistä tolkuttomien helteiden takia. Ja nyt sitten Ranska ja Espanja etenkin on liekeissä kuivuuden takia. yli 300000 ihmistä on jouduttu evakuoi…
Eoseeni kilpailee triaskauden kanssa lämpimimmästä ajasta maapallon historian viimeisten neljän miljardin vuoden aikana. Eoseeni on kuitenkin kronologisessa hierarkiassa alempana kuin trias. Trias on mesotsooisen maailm…
Liekö maastopaloelokuvassa visioitu kyseistä ilmiötä? Ei ihan tuore leffa, Ankeliikka Jolie pääosissa. Lähti jotenkin lapasesta siinä tulipalo, ja perustui muistaakseni tositapahtumiin.
Hyytävän kylmän pakkastalven jälkeen jossain Lapissa oli yksi kohta missä oli vähemmän lunta kuin yleensä. Keväällä järvien pinta oli vähän matalammalla. Lumet lähtivät vähän aiemmin. Siitä lähtien on satanut ja ollut k…
Talvella ihan helvetin kylmä ja kesällä kalsean kolea? Pohjoisessa lämpenee eniten paitsi kun ei lämpene? Tulee pitkiä hellekausia paitsi kun ei tule? Lapsemme eivät näe lunta paitsi kun näkevät joka talvi? Pohjoisnapa …
Sisältääkö hiilidioksidi enemmän lämpöenergiaa kuin muut ilmakehän kaasut ?
Palstalle on taas työnnetty valtava määrä denialistihuuhaata. Kaikille ilmastonmuutoksen tieteellisestä perustasta oikeasti kiinnostuneille ehdotan luettavaksi Helsingin Yliopiston Fysiikan Laitoksen oppimateriaalia. ht…
Rätti-Sitikoistahan kaikki alkoi, vaan montakohan rättäriä on jo tuhoutunut liekkimeressä? Veikkaan että pakoputken keksijä ei saisi nykypäivänä enää kulkea vapaalla jalalla. Sen verran suuren vahingon on saanut aikaise…
Pitkää lämmintä jaksoa ei näköpiirissä. Helteinen sää vaikuttaa Suomessa hetkellisesti kuluvan viikon loppupuolella. Pitkäaikaisempaa lämmintä jaksoa ei kuitenkaan ole edessä Pohjois-Euroopassa. https://www.stara.fi/202…
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poikkeuksellisen-voimakas-el-nino-on-alkanut-kertoo-pekka-pouta-ruoan-hinta-tulee-nousemaan-erittain-radikaalisti/9370926 "– Ilmakehä on siirtymässä tilaan, jossa se ei ole koskaan en…
Tämän (kapitalismin syytä olevan) lämpöaallon lämpöennätykset tehtiin Espanjan Andújarin ja Montoron kaupungeissa. Andújarin kaupunki sijaitsee laakson pohjalla jota ympäröi noin kilometrin korkuiset vuoret. Tämä "katti…
Se selittäisi ¹⁸O hapen runsauden viimeaikaisissa sedimentti kerroksissa ilman, että on ollut sen kuumempaa kuin ennenkään tai edes lämpimänpää🤔 https://toteemi.blogspot.com/2026/07/diuuuuu-teoria-eli-miten-raskas-happ…
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/779a4f92-7bd1-4d3f-8ad2-c0cb26aafb0c "Datakeskusten piilevä ongelma paljastui – Voi aiheuttaa kriisin Pelkästään Yhdysvalloissa datakeskukset voivat niellä saman verran jäähdytysve…
Ja nyt ei ole lokakuu. Aikaisemmin ei tarvinnut klapieja pilkkoessa huomioida kuin saunan kiukaan kulutus.
Viime aikoina ei ole näkynyt denialisteilta edes yritystä esittää mitään painavaa väitettä tieteellistä ilmastokäsitystä vastaan. Omia mantrojaan he toistavat, vaikka ne on osoitettu vääriksi moneen kertaan. Hohhoijaa. …
Mökeille rynnistävien ilmastodenialistien kannattaisi lukea tämä uutinen. Järvi-Suomi on kuivumassa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia. Sitähän on sanottu jo vuosikymmenien ajan, että ilmastonmuutos aiheuttaa s…
Kylmenemishäirikkö valehteli taas eilen asiattomaksi kaikki täysin asialliset ja palstan aiheen mukaiset ilmaston lämpenemisestä kertovat keskustelun aloitukset, ja onnistui harhauttamaan ylläpidon poistamaankin osan ni…
Eurooppaa kurittavat yli 40 asteen helteet jatkuvat vaan, luvassa yli 45 asteen helle. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yli-40-asteen-hellehelvetti-saapuu-eurooppaan-hyvin-vaarallinen/9368298
Ei oikein toi ilmasto tunnu lämpenevän 🤔