Sen selvittäminen on kaikista tärkein asia elämässä, ja kaikista eniten laiminlyöty asia maailmassa. Niinpä uskomukset jyräävät koko ajan todellisuutta maan rakoon. On kaikenlaisia legendoja, joihin luotetaan niin kuin …
Ilmaston lämpenemisen takia riski Golfvirran pysähtymisestä on lisääntynyt. Itsellä on ollut lämpimiä varusteita kaapissa jo pitempään ja suosittelen muitakin varautumaan, sillä lämpötila tipahtaa sitten tuollaiset 10 a…
"Tutkijoiden mukaan rikkipäästöjen vähentyminen on vaikuttanut merkittävästi ilmaston lämpenemiseen. Pilvet ovat tummuneet ja heijastavat vähemmän auringonvaloa avaruuteen, koska rikkidioksidipäästöt ovat vähentyneet vi…
Suomi joutuu ostamaan hiilinieluja muilta EU-mailta, ja luvassa on miljardilasku veronmaksajille. https://yle.fi/a/74-20105267
Tasavallan presidentti vahvisti 30.12.2024 lain fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupasta. Lailla pannaan täytäntöön EU:n muutettu päästökauppadirektiivi rakennusten erillislämmityksen, tieliikenteen ja eräiden mu…
Esimerkiksi minä en ehtinyt lainkaan sulattaa pakastinta tänä talvena. Vielä aikoinaan oli huhtikuussa kovia yöpakkasia ja pystyi pakasteet siirtämään ulos sulattamisen ajaksi.
Valio on päättänyt keskeyttää hollantilaisen Bovaer-rehulisäaineen kokeilun Suomessa. Valion mukaan pilotti keskeytetään toistaiseksi, koska EU:n elintarvikeviranomainen EFSA on aloittanut aineen uudelleen arvioinnin. E…
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/779a4f92-7bd1-4d3f-8ad2-c0cb26aafb0c "Datakeskusten piilevä ongelma paljastui – Voi aiheuttaa kriisin Pelkästään Yhdysvalloissa datakeskukset voivat niellä saman verran jäähdytysve…
Lämpötilan jäljessä oleva CO2-viive on hyvin tunnettu ja sitä on nähty jääytimissä. Salbyn yksinkertainen matematiikka selittää yksityiskohdat siitä, mitä todella näemme täällä. Salbyn äskettäin julkaistu kirja "Fysiikk…
Ei mennyt heillä kummallakaan niin kuin strömsönsöössä. Ensimmäinen vanhus käänsi maailman öljyntuottajaa vastaan, ja toinen nosti hinnan tasolle, jonka takia kannattaa energia tuottaa uusiutuvilla. Fossiiliänkyröiden a…
- ja miten ne voi tunnistaa https://www.hs.fi/visio/mainos/art-2000011857926.html Mistä sitten tietää ettei tämä artikkeli yritä huijata sinua uskovaiseksi?
Hirveän monta tuhatta vuotta sitten tehtiin keksintö, jota tietyissä tilanteissa käytetään edelleen nimittäin nuotio. Keksittiin hyödyntää tulta ihmisen hyväksi. Sitten keksittiin laavu, jonka vieressä paloi rakovalkea.…
Ilmastofoorumi ry on kansalaisjärjestö, joka kyseenalaistaa tämänhetkisen ilmastopolitiikan mielekkyyyden ja haluaa avoimmuutta ilmastokeskusteluun. Olemme Suomen ainoa nykyiseen ilmastopolitiikkaan kriittisesti suhtaut…
Lämpimissä vesissä viihtyvät monnit tekevät paluuta 1860-luvun kylmien nälkävuosien jälkeen. "Porin vesistä nousi yli 15-kiloinen monni" https://yle.fi/a/74-20213606
Minun veikkaus on että n.300000 kertaa ilmasto on lämmennyt ja sitten taas jäähtynyt. Tämä siis koko pallon historiassa. Nyt on taas kerran lämpenemisvaihe.
Kööpenhaminan ilmastokokouksen lähestyessä kauhumaalailu ilmastokatastrofin seurauksista kiihtyy. Mediat täyttyvät uutisista, jotka kertovat jäätiköiden sulamisista, meren pinnan noususta, myrskyistä ja tulvista, joita …
Fysiikan nobelisti John Clauser sanoo, että ilmastonmuutoksen ”avainprosessit ovat liioiteltuja ja väärinymmärrettyjä noin 200-kertaisesti”. Maailman ilmastopaneeli IPCC on Clauserin mukaan yksi vaarallisimmista väärän …
Norja myy öljyä. Ruotsissa turve on uusiutuvaa ja metsät hiilinieluja. Suomessa ei ole kumpaakaan!
Huom! Tiedossa on siis lisää myös näitä rankkasateita ja tulvia, sekä lumimyrskyjä! Joten tiedossa lisää lumivyöryjäkin! Ei kannata mennä isoille vuorille kiipeilemään! Eikä laskettelemaan! https://www.facebook.com/shar…
Nykyään plussan puolella. On ihmiskunta tainnut hävitä tämän pelin.