Koko aika kipee

Otsikossahan se tulikin : eli olen siis nykyään yhtä mittaa kipeänä, alkoi talvella kun ensin oli vatsatutia joka kesti aika kauan ja sitten oli pieni terve kausi jonka jälkeen sain influenssan,siitä lähtien on ollut mu…

rannekanavan oireyhtymä

Valvon koska kipu on sietämätön, Sormia kihelmöi ja kipu vetää sormista kyynärpäähän asti jatkuen lievempänä olkavarteen. Ei auta Burana, ei voiteet. Tuli siihen tulokseen että koska se useimmilla vasen käsi ja samansuu…

Ganglio ranteessa

Mulla on magneettikuvalla todettu kookas ganglio ranteessa, siellä sisällä niin, ettei se ulospäin edes näy. Puhkaiseminen ei lääkärin mukaan tule kyseeseen. Rannetta särkee, käsi puutuu helposti ja siihen pistelee. Mil…

Koronalima

Tauti aikalailla jo melko parsntunut, mutta kurkunpäässä sitkeä lima pyörii ja kröhisyttää. Miten saisi kotikonstein irtoamaan? Aamulla niin tukkonen olo, että meinaa ihan henkeä ahdistaa. Liikkeelle lähtiessä se taas h…

Kertomus eräästä jännetuppitulehduksesta.

Kaikki alkoi vuonna 2008, kun olin aikuisoppilaitoksen koulutuksen pakollisessa työharjoittelussa. Kurssi oli toteutettu yhteistyössä erään ruotsalaisen huonekalumyymälän kanssa. Harjoittelujaksoon kuului esim. huonekal…

Pelottaa asua kantasuomalaisena suomessa

Terveydenhoito mennyt aivan kehitysmaa tasolle . Olisi edes omalääkäri systeemi ,Kuten ennen . Pot.vahinkoa ei minulle olisi tullut ! Invaliiditeetti kandin aiheuttama - En saanut sarjakäynneillä lähetettä Ortobedille !…

TURVA vakuutusyhtiö on persauksesta

Nyt tuli mitta täyteen tuota TURVA vakuutusyhtiötä, on maksettu reilut 10 vuotta maksuja ilman yhtään vahinkoa tai korvaushakemusta ja nyt kun vaimon polvi vahingoittui liukkaalla lenkkipolulla niin kyllä löytyy iso nip…

Kyljet/lantio arat?

Onko teilläkin kyljet ja lantio(luut) kosketusarat? Ei toki hipaisu satu mut pienikin painallus, tuntuu samalta kuin mustelmaa painaisi. Kyljet/kylkiluut ymmärtää et on herkemmät mut onko lantio noin niin kuin normaalis…

Kokemuksia työkykyneuvotteluista

Moni on varmaan käynyt tuollaiset neuvottelut, kun työkyky on pysyvästi alentunu ja entisiin hommiin ei enää pysty. Miten miitinki meni ja eteni? Oliko hyötyä vai haittaa? Mitä asioista kannattaisi etukäteen huomioida?