AromaterapiaEi vastauksia

sisätaudit-sappi

Viikon-kahden välein, muutamanakin päivänä peräkkäin tulee ruuan jälkeen heti tai herään yöllä pahoinvointiin . Kovat vatsanväänteet kuin synnytyskivut. Ripuli joka muuttuu ihan vedeksi. Voimaton olo ja heijastaa selkää…
AromaterapiaEi vastauksia

Pitkittynyt selkäkipu nyt uusin oirein

Hei, MInulla on takana pitkä selkätarina (2,5 vuotta). S1 väliä operoitiinkin viime kesänä. Olen edelleen kovin kipeä. Pääasialliset oireet polttava, kova kipu reisissä ja lantion alueen hermokivut. Jalkateräni myös puu…
AromaterapiaEi vastauksia

Suupielen roikkuminen/oudot tuntemukset.

Olen loppu kesästä asti kärsinyt oudoista oireista. Alkoi suupielen roikkumisesta ja puheen puuroutuminen sekä puutumis oireita kädessä ja jalassa. Pois suljettiin AVH. Mutta oireet jatkuvat. Minulla outoja tuntemuksia …
AromaterapiaEi vastauksia

Allergiaako

Onko kellään vastaavaa,, käsiin ilmestyi rakkuloita,ne ei ole vesirakkoja,,siitä on jo kolme viikkoa,vielä tulee siis käsiin,,ja nyt lähtee nahka isoina levyinä..TKL.mukaan ei voi olla mitään rokkoa,,olisiko allergiaa,,…
AromaterapiaEi vastauksia

Lehtipuhallin

Missähän vaiheessa nämä puhaltimien käyttäjät älyävät ryhtyä vaatimaan korvauksia kuulon alenemisesta?
AromaterapiaEi vastauksia

OLETKO PARANTUNUT SAIRAUDESTA LUONNOLLISIN KEINOIN?

HEI! Etsin ihmisiä, jotka ovat parantuneet luonnollisin keinoin, toisin sanoen, luontaistuotteita käyttäen, elävän ravinnon avulla, tai ottamalla jonkin valmisteen käyttöön joka on ollut "luonnollinen", ei siis lääke. O…
AromaterapiaEi vastauksia

Homesairaudet valtaavat Porin

Meillä Porissa on todella paljon homeista sairastuneita ihmisiä. Itse sairastuin vuonna 2012, mutta oireita minulla oli ollut jo ainakin puolitoista vuotta. Keuhkolääkäreiden tiedot ovat todella vähäiset tästä sairaudes…
AromaterapiaEi vastauksia

E-reseptit

Onkohan kaikki oikein? Huomasin erään tärkeän lääkkeen loppuvan, ja menin apteekkiin hakemaa uutta. ! Ei oo uusittu ollenkaan! Enpä ollut tullut tarkistaneeksi netin kautta resptiä kun oon NIIIIN sinisilmäinen. Ei kun s…
AromaterapiaEi vastauksia

SHOOTAG turvallisuus

Onko kenelläkään tietoa miten turvallinen on Mustin ja Mirrin myymä koirille tarkoitettu SHOOTAG hyttystentorjuntalappu? Internetistä löytämäni tiedon mukaan SHOOTAG toimii muuttamalla koiran magenetismin ja auran niin …
AromaterapiaEi vastauksia

Anoreksia perheessä

Hei! Mitä pitäisi tehdä kun perheessä on yli 18v syömishäiriöinen, joka asuu kotona, mutta ei anna tietoja hoidostaan ja noudatettavasta hoitolinjasta ja sairaus menee jatkuvasti huonompaan suuntaan mitä tytär ei myönnä…
AromaterapiaEi vastauksia

VAROITUS! aiheena arbutin

Kyseistä tuotetta on jäälleen alettu mainostamaan maikkarin kanavilla. Tuote on testattu niin laboratoriossa kuin käytännössä ja minkäänlaista todellista ja tieteellistä näyttöä tuotteen toimivuudesta ei ole saatu. Jos …
AromaterapiaEi vastauksia

Palstojen mieliharmit:PSEUDOSKEPTIKOT

Pseudoskeptikot taistelevat kaikin voimin luovaa ajattelua ja oikeaa tiedemiesmäistä maailmankuvaa vastaan. Todellinen tiede suhtautuu avoimesti asioihin mottona "ensin tutkitaan, sitten hutkitaan". Pseudoskeparit sen s…
AromaterapiaEi vastauksia

Kuoleman jälkeen

Onko kellään kokemuksia/tietoa kuoleman jälkeisestä elämästä? Mahdollisuuteni ovat heikot. Pelottaa.
AromaterapiaEi vastauksia

Sääriluun murtuma

Osaisiko kukaan sanoa voiko sääriluuli olla murtunut? Kävely ei satu. Se kolahti pahasti rappusissa. On vähän turvokssissa ja haava. Koskettaminen tekee kipeää.
AromaterapiaEi vastauksia

Kuinka Herbalife-jälleenmyynnin voi lopettaa?

Antakaahan neuvoa: Kuinka Herbalife-"yrittäjyydestä" pääsee eroon? Dementoitunut mummo on vuosi sitten ostanut jälleenmyynti-pakkauksen tuoitteita. Tarkoitus ei ole ollut alkaa jälleenmyyjäksi, vaan käyttää ne itse. Nyt…
AromaterapiaEi vastauksia

Terve oletko sairas?

Jos olet sairas et ole teve,mutta jos olet terve et ole sairas, niin yksikertaita se on.
AromaterapiaEi vastauksia

ihmeellinen hammas särky

Mikä avuksi, hampaassani on hysteerinen kipupiste sivupinnalla .Siis kun hammaslääkäris käyn ei mitää reikää löydy.jotain lakkaa kun laittaa muutaman päivän pärjää ja taas alkaa kipuilemaan.(ei auta erikoishammastahnat …
AromaterapiaEi vastauksia

Magneettikuvaus

Olen menossa huomenna polven magneettikuvaukseen jyväskylän terveystaloon. Onko kellään kokemusta joutuuko polven kuvausta varten laittamaan varjoainetta ja joutuuko putkeen menemään kokonaan. Kärsin kovasta ahtaanpaika…