Miten syöpä, syöpähoidot ja syövästä parantuminen sinuun vaikuttivat? Menivätkö elämänarvot uusiksi? Tuntuiko vanha työpaikka ja työ enää mielekkäiltä vai vaihdoitko työpaikkaa ja lähdit hakemaan elämääsi jotain muuta s…
Tähän ketjuun haluaisin kuulla kokemuksianne Mounjaro-diabeteslääkkeestä. Siinä on lääkeaineena tirtsepatidi, jolla on erittäin voimakas painoa pudottava vaikutus. Euroopan komissio on vasta syyskuussa myyntiluvan kysei…
mulla löydettiin sattuma löydöksenä 5 mm:n kokoinen aneurysma oikealta puolelta päästä. (3.12)Neurolgi ilmoitti, että se on operoitava. Asiasta oli kuulema jo päätetty heidän lääkäri palaverissaan. Paljon muuta mulle ei…
Sairastuin mykoplasmaan viime vuoden helmikuussa ja siitä lähtien oireet haitanneet siinä määrin, etten enää ole edes koulukuntoinen. Ikää siis 19 vuotta ja lukio piti jättää kesken sairauden takia. Oireina mm. kova väs…
uutinen mainitsi, että esimerkiksi kohdunkaulan syöpä on toisilla kansoilla pienempi ja kansoiksi valikoituivat korealaiset, udmurtit ja armenialaiset, joilla on noin 11-13+% pienempi riski saada syöpä yleisestä mikroel…
Minulla oli puoli vuotta sitten aivoinfarkti. Olen siitä toipunut jo takaisin työelämään. Mutta on tullut katkokävely ja pystyn kävelemään km ja sitten pohkeet ovat hirvittävän kipeät. Pysähdyn viisi min ja taas kävelen…
olen kuullut että joillakin on sellainen hengityslaite joka antaa lisää happea...se kuulemma kytketään nenään letkuilla...eli se antaa happea nenän kautta hengitettynä...mutta mitä jos sille potilaallae tulee nuha ja ne…
Varokaa Tampereen Sydänsairaala Oy:tä. Ovat kovin operaatiohakuisia, eli eivät edes pyri keskittymään vajaatoimintapotilaan hoitoon pelkillä lääkkeillä, vaan hakevat ilmeisen ensisijaisesti valtion korvattavia isoja ope…
Onko kellään tullut ihottumaan Trajenta- lääkkeestä? Olen syönyt sitä puolitoista kuukautta ja nyt taipeissa on isot punaiset läiskät ja kutisee mahdottomasti. Vartalo kokonaisuudessaan kihelmöi.
Työfyssarilta ei ole tullut näille selitystä mikä vaiva. Jumppaohjeet sain, mutta kuukausien jumpat ei ole auttaneet, ja lantioni liikkuu kyllä ikäiselleni normaalisti. Työterveys alunperin epäili SI niveltä. Jumppaohje…
niin, siis kertokaa kurkkupaiseesta, jotakin siitä tietävät.Voi ilm.tulla esim.nielutulehduksen jälkitautina.Onko miten "vaarallinen"?Ja teitääkö koska sellainen on?On vaan kuulemma tarttuvaa, aj tiedän olleeni tekemisi…
Lääkityksenä mulla on Trileptal ja Keprra. Olen ollut ilman kohtauksia 20 vuotta ja haluaisin ainakin Trileptalista luopua. Lääkäriin pääsen vasta syyskuussa enkä itsekseni ole lopettamassa lääkettä. Mutta haluaisin kys…
Miten kolmoishermo kipu eli trigeminus neuralgia teillä todettiin.? Mitä oireita oli ja miten tutkittiin? Entä hoito? Mistä on ollut apua? Mitä pitäisi välttää ettei kipukohtauksia tulisi? Uusi ketju asiasta koska edell…
Tahtosin tietää mitä tarkoittaa halvaus. Jos on halvaantunut niin eikö esim. halvaantunut jalka tunne normaalisti, eikö se liiku, eikö se tottele? Olen jostain kuullut että nykyisin myös halvausta voidaan kuntouttaa, on…
Eli otin tätä tuotetta http://www.apteekkituotteet.fi/Otrivin-Comp äsken kertaheitolla 12 annosta eli 9 annosta liikaa päivässä ___________________ Annostelu pakkausselosteen mukaan Yksi sumuteannos kumpaankin sieraimee…
Voiko olla fatiikkia vaikka plakit olisivat pienempiä ja niitä olisi reilu 10?
Itselläni ms ja kesä meni taas vailla särkyjä yms.,mutta nyt taas alkoi kaikki jalka-/käsisäryt. Onko kellään muulla vastaavaa,että lämpöisessä ei särkyjä? Vaikkakin sitten taas lämpö uuvuttaa,kaksipiippuinen juttu itse…
onko kenelläkään kokemuksia amorion 500mg antibioottikuurista? itse sain aika rajun kuurin 15päivää 2 tablettia aamuin illoin.. punkin puremaan.. :) onko ollut sivuvaikutuksia yms?
Onko kenelläkään kokemuksia otsalohkodementiasta? Oma äitini sairastaa kyseistä tautia, on vasta 6-kymppinen. Äiti asustelee vielä kotona ja tilanne on hankala. Haluaisin vaihtaa kokemuksia jonkun kanssa.
Minulle on tehty noin kuukausi sitten selkärangan luudutusleikkaus ja toipuminen ollut sekä tuskallista että hidasta. Nilkasta alaspäin jalat tuntuvat turvonneilta ja tosi kipeiltä. Lääkkeenä käytän OxyContinia ja Gabri…