MInulla on ilmeisesti lisäkilpirauhasen liikatoiminta. Kokeita otetaan vielä. Aluksi vaivojani hoidettiin masennuksena. Mikään msennuslääke vaan ei tuntunut auttavan. Olen edelleen hyvin ahdistunut, paleleva, väsynyt ja…
Heippa! ajattelin kirjoitella tänne omista kokemuksistani ja kysellä onko kenelläkään ollut samanlaista?Alan jo olemaan ihan loppu näiden oireiden kanssa ja kuolemanpelko jyskyttää koko ajan takaraivossa.Minulla alkoi l…
Onko täällä ketää joka osais hieman neuvoa arvojen kanssa. Minulla todettiin kuulemma jo vuosia muhinut autoimmuunityreoidiitti, b12-vitamiinin melko paha puutos, kun ei imeydy sekä lisämunuaistenkortisoliarvot hieman p…
Kohta vuoden ollut oikeassa kyljessä kirvelyä ja kipuilua. Monesti alkaa kun syö tai juo jotain. Samalla voi monesti närästää. Tuntuu myös muulloinkin kun ruokailun yhteydessä. Kipuilu säteilee myös kyljen kautta selkää…
Meneekö muilla vatsa sekaisin ja tulee tarve ulostaa rytmihäiriön aikana? Sekä myös kusihätä? Onko hikoilu, pyörrytys ja oksettava olo myös oireita rytmihäiriössä?
mistä voisi olla kysymys: eilen alkoi outo oire: peräsuolessa / peräaukon lähellä tuntuu ”kurina”, joka toistuu noin minuutin välein. Kipua tai painetta ei tunnu, vain tuo säännöllisesti toistuva ”kurina”, jonka tunnen …
http://keskustelu.ellit.fi/threads/kokemuksia-antioksidanttiklinikasta.1609934/page-3 Valtava määrä höpöpillereitä, näin hyväuskoisia huijataan. "Samantapainen humpuukin muoto ovat ns. antioksidanttiklinikoiden markkino…
Olisiko suosituksia hyvä kardiologi pääkaupunki- seudulla?.terveyskeskuksessa sain niin ylimalkaisen vastauksen, että haluasin tarkempiin tutkimuksiin yksityiselle?
Moron. Ehkä joku osaisi kertoa OMIA kokemuksiaan vatsakatarrista? Millainen tunne se on, oksettaako, kuvottaako? Onko maha kipeä ja turvonnut, ja millä kohdalla kipu tuntuu jne... Auttaako maitotuotteet neutralisoiden v…
Päätin aloittaa keskustelun inkontinenssiin läheisesti liittyvästä asiasta, eli niistä surullisenkuuluisista vaipoista. Tai inkontinenssisuojista, jos niin välttämättä haluaa. Onko niiden käytössä jotain pahaa tai hävet…
Olen parikymppinen mies. Noin pari vuotta kestänyt tivoli mahassa. Kaikkea on kokeiltu ja tutkittu. Aamuisin saa melkeinpä heti juosta vessaan, teen tarpeeni, tästä saattaa kulua vain 15 min, niin on käytävä toisen kerr…
Markkinoille on tulossa uusi moplekyyli osteoporoosin hoitoon. Aika näyttää millaiseksi se tulee osoittautumaan ja millaiset ovat sen riskit ja haittavaikutukset. “Denosumab is a breakthrough fully human monoclonal anti…
Elikkäs. Jos ihminen on syönyt turhaan n. 5 vuotta thyroxiniä annoksella 125mg päivittäin, mitä tapahtuu kun sen lopettaa? Kyllä, liikatoiminnan oireita on ollut enämpi tai vähempi. Oireiden taustalla on ollut oikeasti …
No niin, nyt Keliakian aiheuttamat ongelmat ovat sitten lisääntyneet. Keliakiani havaitiin 1.5 vuotta sitten. Sen jälkeen kuidun syöminen on jäänyt minimaaliselle tasolle. Alhainen kuitumäärä ruokavaliossa on pääsyy Per…
Viime yönä mulle kävi niin että meni pissat housuun. En nähnyt mitään semmosta unta että ois pitänyt mennä vessaan ym. Aivan outo juttu mulle ei ole koskaan ennen käynyt niin (tietenkin joskus pienenä) Nyt hirvittää ett…
Heippa kaikki te, joilla verenpainelääkkeen lisäksi käytössä nesteenpoistolääke. Tuleeko teille diureeteista jotain sivuvaikutuksia? Mulla Natrilixista laski kaliumarvo niin alas, että sitä sairaalassa tankattiin lisää …
Viime talvena minulla todettiin osteoporoosi jalääkkeeksi määrättiin Alendronat Mylan 70mg 1Xviikko. Kun luin tuoteselosteen lääkkeestä, tuntuu se olevan aikamoinen "myrkky" . Itselläni en ole sivuvaikutuksia juurikaan …
Heissulivei! Haluaisin keskustella kohtalotovereiden kanssa selkärankareumasta..
Elikkä sellasta et mulla todettiin lisämunuaisten liikatoiminta"häiriö". Kuvauksissa kävin ja kasvainta ei löytynyt. Aldosteroni on kohonnut ja reniini laskenut, muistaakseni luokittelu tälle on primaarinen aldosteronis…
Viikko sitten annettiin verenpaineen hoitoon kyseinen lääke 1,5 mg aamulla. Koko viikon on janottanut öisinkin, ja vessassa on saanut juosta monta kertaa yössä pahoinvointia. Voiko olla mahdollista että vajaan viikon lä…