Muuttunut olemus

Äidilläni todettiin lievä kilpirauhasen vajaatoiminta ja hän sai lääkityksen siihen. Lääkityksen aloituksen jälkeen kaikki voimat ovat menneet. Mitään ei jaksa tehdä. Nukkuu paljon. Ääni on muuttunut. Puhe on muuttunut …

Onko aihetta epäillä vajaatoimintaa?

Olen usean vuoden ajan kärsinyt väsymyksestä, mutta viime aikoina se on vain lisääntynyt. Tuntuu, ettei mikään yöunen määrä riitä. Palelen aina (sisällä saattaa olla yli 24 astetta ja minulla päällä paksu pusero ja vilt…

Lääkitsen "väärin".

Puolisen vuotta sitten jäin eläkkeelle, samalla siis poistuin työterveydenhoidon piiristä. Kilpirauhasen vajaatoimintaa olen sairastanut yli kaksikymmentä vuotta. Tsh arvo työaikana oli 0,1 tämän oli endogrinoloki myös …

Hermostunut olo, ja vain pahenee!

Luulin, että johtuisi tyroksiinista, muttei vähentäminen auta mitään. Veriarvot viimeksi ihan normaalit, tsh vähän päälle 1, t4v jotain 16 tai 17. Nyt viikon ollut kolmanneksen normaalia pienempi tyroksiiniannos, mutta …

Liikatoiminnasta

Minulla on kilpirauhasen liikatoimintaa. Tsh 0,7 T4v 10 ja T3v oli 6,7 (raja-arvo 6,5). Näillä arvoilla (ja tietysti oireita oli) sain Thyrazol-lääkityksen. Mutta edelleen on hieman oireita, toki nukun hyvin, hiukset py…

Kilpirauhasen vajaatoiminta ja ylikunto

Himoliikkujana lenkkeilin itseni ylikuntoon 90-luvun alussa. Aivan heti sitä ei lääkärikään silloin ylikunnoksi diagnosoinut vaan lähes kaikeksi muuksi. Lopulta syy vetämättömyyteen, korkeaan verenpaineeseen ja sykkeese…

Radiojodi hoidon jälkeinen Thyroksin lääkitys

Onko normaalia jotta radiojodihoidon jälkeen alkaa kahden viikon päästä thyroksin lääkitys 25mg ja sitä nostetaan parin viikon välein, aina 100mg asti? Minulla näin tehtiin. Minulla oli liikatoiminta. Olo oli heti radio…

Wilsonin syndroomaa ei ole olemassa

http://www.kauneusjaterveys.fi/terveys-hyvinvointi/terveys/syotko-kilpirauhaslaakkeita-turhaan Toisin kuin Nina Saine väittää, Wilsonin syndroomaa eli rT3-dominanssia ei ole olemassa. Roskatiedeblogi on siis oikeassa. Y…

Vajaamies31

Onko muilla vastaavaa kokemusta kuin minulla, eli kärsin edelleen vajaatoiminnan oireista; ajatuksen juoksu todella hidasta, muisti ongelmia, väsymys. Arvot kuitenkin tällä hetkellä tsh 0.01 ja t4v 21.5. Ei liikatoiminn…

Kilpirauhasen poisto

Moikka, Mulle on tulossa kilpirauhasen poisto. Kirurgi sanoi että se poistetaan kokonaan koska siinä on niin paljon kyhmyjä ja tämän jälkeen alkaa loppuelämän lääkitys. Kiinnostaisi kuulla muilta miten olette toipuneet …

Kilpirauhasen vajaa vai liikatoiminta?

Hei Olen jo vuosia kärsinyt erilaisista oireista, jotka viittaavat kilpirauhasen vajaa tai liikatoimintaan. Pahimmat oireet ovat jatkuva väsymys, älytön hikoilu, väsymys, seksuaalinen haluttomuus, aivosumu, huono muisti…

Vajaatoimintaako?

Olen sairastanut vajaatoimintaa melkein 15 vuotta, annos oli pitkään 100mg joka kuitenkin päädyttiin syystä tai toisesta puottamaan puolikkaaseen tablettiin. Noh, vuosi siinä vierähti ja vähitellen alkoi tulla kummallis…

Näytteenottoajasta

Onko vähän aamu seitsemän jälkeen hyvä aika kilpirauhaskokeille? Jossain sanottiin, että seitsemän jälkeen, mutta yleisemmin ohjaistetaan, että vasta 8 jälkeen. Jossain luki niinkin, että voi ottaa mihin aikaan vain ja …

Parantuminen kilpirauhasleikkauksesta

Minulta on leikattu oikea lohko pois noin 7 viikkoa sitten kasvaimen vuoksi. Haava on siisti, pystyn harrastaa liikuntaa. Ongelmana on, että vieläkin tunnen hieman kipua nieltäessä poistetun lohkon puolella tai että sie…

Kilpirauhasen labratulokset

Heippa! Toivoisin kilpirauhasista tietäviä kommentoimaan, ovatko arvoni normaalit? Minulla ei ole kilpparilääkityksiä. Kiitos! TSH 1.33 T4V, vapaa 11,2 T3-V 4.86 S-TPOab 28 Vuonna 2015 verikokeissa T4V-arvo oli 10. TSH …

Onko kukaan törmännyt tälläiseen?

Elikkäs olen sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa 2006 asti. Sairastan myös muita sairauksia esim. "Sibo" Nyt alkoi pari viikkoa sitten todella kummalliset oireet (lääkkeen kanssa vehtausta ja nyt syön 75mg thyroxin…