NeurologiaVastattu 10 v

Dystonia ja pms

Sairastan servikaalista dystoniaa. Minulla oireet ilmenevät ennen kaikkea niskan alueen vapinana ja jäykistymisenä, pään kiertymistä minulla ei ainakaan vielä ole. Lihasjäykkyyttä on kyllä kaikkialla kehossa ja lihasvap…
NeurologiaVastattu 10 v

Vasemman silmän näköhäiriöt

Olen noin 35v mies, jolla viimeisen 6kk aikana vasemman silmän näköhäiriöitä. Oireeseen ei ole löytynyt toistaiseksi mitään selitystä, mutta vaivaa kovasti, kun "kohtaukset" nyt taas päällä. Oiretta on aika hankala seli…
NeurologiaVastattu 10 v

Väärin perustein työkyvyttömyyseläkkeelle

Näin on käynyt: 8 vuotta sitten todettiin mahdollinen Alzheimerin tauti, mahd. Pickin tauti tai - perinnöllinen dementia. Siitä seurasi pysyvä työkyvyttömyyseläke. Nyt - vuonna 2007 todetaankin että on laitettu täysin v…
NeurologiaVastattu 10 v

Lähimuisti todella huono

Olen 19 vuotias mies ja alkanut häiritsemään vähän tuo, kun minulla on niin älyttömän huono lähi muisti (eli joku 5s-20min taakse päin). Välillä saatan unohtaa jonkin nimen minkä kuulin joku 10 sekunttia sitten. Tätä ta…
NeurologiaVastattu 10 v

Puoliso muuttuu, kokemuksia?

Olisiko täällä neurologisesti sairaiden puolisoja, jotka voisivat jakaa kokemuksia puolison muuttumisesta henkisesti ja miten tilanne on edennyt? Mieheni on sairastanut joitakin vuosia. Meillä on ollut hyvä ja lämmin su…
NeurologiaVastattu 10 v

Korva pamahtaa

Moikka. Olen 22-vuotias nainen ja mulla on diagnosoitu ataksia. Masennusdiagnoosikin löytyy. Noin viiden vuoden ajan mulla on ollu sellanen outo vaiva. Kun hengästyn, vasen korva menee lukkoon (vähän kuin lentokoneen no…
NeurologiaVastattu 10 v

Yöllä voimakkaita kouristuksia

Saan yöllä voimakkaita kourituskohtauksia, joissa ylävartaloni vetää eteenpäin, eli pää varpaita kohden. Seurauksena voi olla sängystä tipahtaminen pää edellä lattiaan. Saan näitä kohtauksia noin puolen tunnin välein jo…
NeurologiaVastattu 10 v

Varsinainen oirekimppu

Huomenna menossa neurologille. Mahtaakohan hän pitää minua luulosairaana hulluna... itse ainakin olen ihan ymmälläni siitä mitä minulle / minussa tapahtuu. Oirehistoria: Lapsena muutaman kerran kohtauksia, joissa "epäto…
NeurologiaVastattu 10 v

Vasen puoli puutunut

Eli mun vasen puoli naamasta puutu ja on ollu nyt 2 päivää puutunu mut tunto on viel tallella. Mistä vois johtua ja miten pääsee eroon. Oon ottanu allergialääkkeenkii, mut en huomannu et ois auttanu yhtään.
NeurologiaVastattu 10 v

Kasvojen jatkuva kihelmöinti oireena

Olen potenut 3 viikkoa enemmän ja vähemmän kasvoilla puutumista ja kihelmöintiä,nenässäkin.Sitä ennen oireena oli mm nenän sierainten polttelua,ovat ärtyneet vieläkin flunssan jäljiltä.Lääkärillä ei ole aihetta neurolle…
NeurologiaVastattu 10 v

Aivovamma. Miten paranee?

Hei kaikki! 19-vuotias poikani oli auto-onnettomuudessa tämän kevään puolivälissä eli tuore tapahtuma. Hänelle tuli kolarissa neurologien mukaan erittäin vaikea aivovamma, koska häneltä leikattiin epiduraalihematooma He…
NeurologiaVastattu 10 v

Ataksiasta

Heipparallaa. Haluaisin vähän tietää miten te muut olette selvinnyt/pärjännyt elämässä ataksian kanssa. Milloin oot sairastunu ja onko jotain lääkkeitä tms... Miten pärjäät työelämässä? Voin kertoa vähän itsestänikin tä…
NeurologiaVastattu 10 v

borrelioosi?

tietäisikö joku noista borrelioosi testeistä? mulla on ollu 2v tosi epämääräisiä oireita ja nyt neurologi epäili borrelioosia... mutta testit oli eri mieltä, vasta-aineet oli normaalin ylärajilla ja IgM oli lievästi koh…
NeurologiaVastattu 10 v

Chiari 1 ja synnytys

Onko täällä minkä verran Chiari 1 malformaatiosta kärsiviä? Minulla se löytyi nyt raskausaikana kun otettiin pään magneettikuvat jatkuvien päänsärkyjen takia. Suosituksena on synnytys sektiolla. Mistään en ole kuitenkaa…
NeurologiaVastattu 10 v

Pään CT-kuvaus

Olen huomenna menossa pään CT-kuvaukseen vihlovien päälaen päänsärkyjen johdosta. Onko kokemuksia minkälainen tuo toimenide on?
NeurologiaVastattu 10 v

Myotonia congenita

Myotonia congenitaa sairastavat huomio! Jos haluat liittyä Facebookissa vertaisryhmäämme, ota yhteys sähköpostilla kankeajoukko(at)gmail.com.
NeurologiaVastattu 10 v

Neurologisia oireita(ko)?

Olen 18-vuotias perusterve nainen ja olen kärsinyt kummallisista oireista kohta noin puoli vuotta. Näitä oireita ovat: -Sokeat pisteet näkökentässä. Vaihtavat väriä taustan mukaan ja kestävät 2-sekunnista 2-viikkoon. Si…
NeurologiaVastattu 10 v

Parkinsonin tauti

Osaisiko kukaan sanoa kyseisestä taudista, että onko miten vaikuttanut elämän askareisiin ja miten erilaisin vaihein/aikavälillä tauti on edennyt?
NeurologiaVastattu 10 v

Puutunut sormi

Pikkusormeni on ollut puutunut jo pitkään. Kenelläkään samanlaisia oireita? Mistä johtui?
NeurologiaVastattu 10 v

Kallonmurtumasta toipuminen?

Eli kertokaas ihmiset, jotka olette tämmöisen joskus kokeneet, että miten kauan meni toipumiseen, jäikö mitään "vaivoja" pysyväksi, tuleeko ns. jälkitauteja, ym. ym. ?