Jos ja kun on allerginen itselleen, niin voiko syy olla kuitenkin jossain ruoka-aineessa? Reagoin kaikkeen missä ihoni joutuu tekemisiin sisältäni tulevien asioiden kanssa, kuten hiki, kyyneleet ja kiihottuessa kostumis…
Olen jo useamman vuoden ajan käyttänyt Kestineä. Viimeiset 1,5 vuotta olen vaikeiden allergiaoireiden vuoksi käyttänyt lähes läpi vuoden Kestine Lyo 20mg. Kuulin vasta äskettäin, että Kestinen kanssa greippimehun käyttö…
Minulla on ollut jo yli vuoden melkein joka päivä palan tunnetta kurkussa ja jotenki ahdistava tunne kurkusssa. Viime kesällä leikattiin nielurisat, joista luulin myös tämän tuntemuksen johtuvan, mutta ei sillä hävinny.…
Silmät ovat hyvin hyvin turvonneet eikä turvotus päivän mittaan laske. Lisäksi niitä kirvelee, eikä allergialääkkeet (Zyrtec, ym) auta ollenkaan. Etenkin meikin poiston jälkeen, kun silmiä siinä räpeltää, ne alkaa urpoa…
Mä oon vissiin allerginen hyttysille, tai niille puremille. Yleensä tuulee aikamoiset paakurat jos vähänki raapii... Ja paakura on ja pysyy yli viikon jos iso paakura kyseessä. Kerran on jo muutama vuosi siitä, mutt oli…
Vitamiini ja hivenaine allergiaa? Tuttavani väittää olevansa allerginen kaiken ruoka, eläin, hyönteisten pistoille, home, siitepöly, nikkeli, pöly, hajusteet, kuten maali ym. lisäksi vielä B-vitamiinille ja Kromille, si…
Nyt kun kadulla vilisee ihmisiä joilla naaman edessä on jos jonkinlaisia kuonokoppia allergian pelosta ja ne muistuttavat ehkä enemmän verikoirien ulkoasua niin tuli mieleen tai sytytti että sähköallergikotkin voisivat …
aika vaativa hoitaa. Se ei KOSKAAN ole maniasairaus astman takia, vaan vaatii ihan muuta kuin sänkypotilaana hengityskoneessa makaamisen. Hassua, että molempia hoidetaan samalla tavalla lentämisellä ja aikaeroilla yms. …
Hei vaan! Täällä 22v paha pölyallergikko etsisi keskustan yksiöönsä kyseistä ilmanpuhdistinta hyväkuntoisena harmaan tai lepän värisenä käytettynä pk-seudulta. Osaatteko myös neuvoa mistä tuollaisen saisi edullisimmilla…
Tänään sain tietää että minulla on sellainen. Ollut kuulema jo pitkään, ainakin vuoden, silloin poskionteloni ensimmäisen kerran kuvattiin. Minulle ei vain silloin kerrottu, jostain syystä. No tänään kerrottiin, nyt hal…
Pystytäänkö siedättämään hoidolla jos on koiran karvalle allerginen.
Ongelmana on että heti kotiin päästyä alkaa hirveä yskimiskohtaus, joka jatkuu siihen asti yleensä kunnes jotenkuten saa unenpäästä. Ulkona ei mitään ongelmaa. Kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?
Moikka! Ajattelin kysellä, että onko muilla samantyyppisiä oireita ja millä pääsis eroon. Eli mulla on jo monen vuoden ajan ollut päänsärkyä ja painetta kasvoilla. Vähän sellasta huminaa korvissa ja nenä usein tukkoinen…
Haluaisin kuulla muilta kohtalotovereilta että minkälaisissa ammateissa pystytte työskentelemään jos kädet reagoivat pahasti nikkeliin? Vuosi sitten ollessani työharjoittelussa kädet menivät todella pahaan kuntoon... ha…
Minulla on alkanut tulla verta sylkiessäni. Sitä ei ole ennen tapahtunut enkä tiedä mistä se johtuu. Olen tupakoinut vuoden, voisiko se johtua tupakasta? Vai miksi syljen joskus verta hiukan? Olen vasta 15 vuotias pieni…
Voiko vaahtomuoville olla allerginen? Sain lahjaksi uuden Finlayson petarin, ja vähän sen jälkee tuli oireita; kurkkua kutittaa, nenä on tukossa aamulla. Harmittaa, koska petari on muuten tosi hyvä. Onko kellään muulla …
Laadukas monivitamiini! Mikä on laadukas monivitamiini? Jotta voisimme vastata tuohon tulee meidän arvioida laadukkaan lisäravinteen kriteerit puolueettomasti, sillä niiden tärkeys on erittäin oleellista. Vaikkakin luku…
Morjens Sen enempää jaarittelematta: Jos olen syönyt antihistamiinia tablettina ja samana/seuraavana päivänä minulta otetaan jonkinlainen (perus?) verikoe, niin voiko tämä lääkkeen syönti jollain tavalla näkyä kokeen tu…
Olen jo vuosikausia kamppaillut arkielämässäni erinäisten allergioiden ja niistä johtuvien reaktioiden kanssa. Nyt olen ikäväkseni huomannut että olen aivan yllättäin herkistynyt nyt jo vuosikausia käyttämälleni Nasonex…
Elikkäs viime syksystä lähtien vaivannnu tämmönen pieni ongelma. Selkään tulee muutama päivään kutisevia ihonvärisiä näppylöitä, mitkä katoavat tunnin parin sisään. Iho on tuommosen porsaannahan värinen aika laajalta al…