Onko muilla samantapaisia kokemuksia? Kaksi lähisukulaista aivan veto pois. 15 v poika syksystä lähtien ei ole jaksanut käydä koulua kuin tunnin päivässä. Viedään ja haetaan. Lääkärit eivät ole löytäneet mitään selityst…
Kuluvan huhtikuun aikana tulee kuluneeksi 3 kk edellisestä, kolmannesta koronapiikistä. Kun olen 83v, saan neljännen cowidpiikin heti terveysalan työtaistelun päätyttyä.
Olisin ensimmäinen koko suvussa 🤔
Koronarokotetun väestön immuunikato – Edessä valtava AIDS-pandemia? "Kaksi koronarokotusta saaneilla on merkkejä immuunijärjestelmän vakavasta heikkenemisestä. Tiedot osoittavat selvästi, että rokotettujen väestöjen imm…
Johtava lääkäri vahvistaa: Miljoonat ihmiset sairastumassa AIDS:iin mRNA-koronarokotusten seurauksena "Johtava floridalaisen sairaalan lääkäri varoittaa, että heidän hoitamillaan mRNA-COVID-piikitetyillä potilailla on s…
Pikkaraisen mukaan kaupungin sairaaloihin joutuneista iäkkäistä vain 60 prosentilla oli täysi rokotussuoja. – Potilaista 40 prosenttia oli vajaarokotettuja tai kokonaan rokottamattomia. Tämä on hurja yliedustus verrattu…
Jos ihminen ei ota tappavalta taudilta suojaavaa yhteiskunnan tarjoamaa rokotetta osoittaa se suurta piittaamattomuutta omaa ja muiden terveyttä kohtaan. Yhteiskunta vaatii esim. ajokortin jotta saa kuljettaa moottoriaj…
Rumpali 50v maailmankuulu ..yllättävä poismeno.ei toki liity mihinkään niinhän sitä sanotaan..mutta R.i.p
Meidän pariskunnalla on kolme rokotetta. Vaimo alkaa toipua kuudennen sairaspäivän jälkeen. Olen 71-v perusterve mies. EI VIELÄKÄÄN MITÄÄN OIREITA. Testi oli vaimon neljäntenä sairaspäivänä negatiivinen, en ole tosin uu…
Tilastokeskuksen mukaan kuolleisuus onkin noussut Suomessa jo ennen koronaa. Jo vuodesta 2005. Voi paska. En voikaan syyttää rokotuksia. Pitää keksiä jotain muuta.. https://www.stat.fi/til/kuol/tie.html https://www.stat…
Nythän on jo asiantuntijat antaneet lausuntoja,että valtaosa sairaalahoidossa ja teholla olevista koronapotilaista on rokotettuja.mm.Mika Salminen on tunnustanut,että se hirveä härdelli rokotteiden tehosta ja niiden ott…
Olipahan taas päivän lehti täynnä kuolinilmoituksia.. Ei kohta yhelle sivulle mahu. Pääasiassa iäkkäitä. Nehän ne ekku menee kun ei elimistö kestä enää ja ensimmäisenä ryntäsivät piikkejä hakemaan. Mutta yhä nuorempaa v…
Nyt ilmoitetaan muodossa "koronaan liittyvät kuolemat", eli thohoitoa tarvitseva potilas olisi todennäköisesti kuollut myös ilman koronatartuntaa, sinne teholle.
selvisi tälläkertaa hengissä elvytyksen jälkeen.on ne korona piikit tehokkaita ei voi muuta sanoa.noita tapauksia on ollut järkyttävän paljon urheilijoissakin.mutta siitä vain ottamaan neljättä nuha piikkiä
Maskit nurkkaan ja bailaamaan! 30.000-50.000 uutta tartuntaa tänä viikonloppuna! Miksi koronatartunnat ja -kuolemat ovat ennätyksellisen korkealla sairaalahoidossa olevien ohella, vaikka rokotuksia on annettu? Miksi til…
Viikonlopun koronakuolemia 98, sairaala-/ tehohoitokuormitus vain kasvanut. Thl, stm; mitenkäs se nyt näin menee? Rokottautumiskattavuus suurin juuri noiden kuolleiden ikäryhmissä.
"Esperin ylläpitämässä Hoivakoti Aurinkoniityssä Ulvilassa tapahtui helmikuun alussa se, mitä kaikki hoivayksiköt pelkäävät: sekä henkilöstö että hoivakodin asukkaat sairastuivat koronaan." Kaikki varmaan vähintään kolm…
Olen hoitoalalla ja määräaikainen työ loppui viime vuoden puolella. On ollut ihanaa olla vapaalla ja pitkästä aikaa tiedossa myös koko kesä pelkkää lomaa. Työkkärin määräämiin paikkoihin laitan muodon vuoksi hakemuksen,…
Olihan tuo kiva taas lukea mutta missään ei kerrottu olivatko osallistujat rokotettuja. Koska sitä ei erikseen manittu, oletan että olivat. Rokottamattomathan ovat muutenkin koko ajan sairaina. Sopii hyvin yhteen. Huomi…
Käytin aikoinani biologista reumalääkettä lääkärin määräyksestä, kokeiltiin ensin yhtä merkkiä vuosi jolloin tuli kurkku paiseita, nuhaa, tukehtumisvaikeuksia, kuumetta ihan tyhjästä kun ennen niitä minulla ei ollut. Ko…