Voi aloittaa aamun rauhallisesti kahvin ja konjakin kera, tai vaikka avata kylmän oluen. Suoratoistopalveluissa riittää katseltavaa. S-kauppaan ruokatilaus. Alkoholijuomia riittää mutta niitä voi tarvittaessa kaveri tuo…
On julmaa, että nyrkkilisä on poistunut kelalta. Ennen sai maksaa perceellään kossupullot ja lihapullapaketit, kelatuen auttaessa liiketoimintaa toki Asd
Koska maha on ollut eilisestä lähtien aivan jumissa. Join päälle vielä ison lasillisen viiniä, jos sekin vilkastuttaisi suolen toimintaa yön aikana.
Kalja-illan päätteeksi rimming, jolloin kyömynenäiset jöröjukat lipovat toistensa ahtereita matalien korahdusten täyttäessä pascanlemuisen ilman,.siansilmät syvissä kuopissaan villisti vilkkuen Asd
Kuka on voinut laillistaa tämän myrkyn suomeen todella riippuvuutta aiheuttava päihde Jopa HUUME aivan karseat olot päätäsärkee huimaa jopa elämänilo kokonaan pois koska sen on saanut vain alkoholista ALKOHOLI ON HETI P…
Juuri tänään bussipysäkillä pyllistin ja ulvoin aamulla niin, että matkustajat siirtyivät 500 m päässä olevalle pysäkille odottamaan Lisää Pirkkaa Asd
Paalukadulla ennen Vanhaan me sontikset paalutettiin Arvaatteko mitä tehtiin kiilatuellä? Asd
Ota imodium, taksi tai lanssi, hesperia tai vastaava psykiatrinen päivystys. Laittavat sinut kuntoon, sillä koprofiliasta ja pakkomielteisestä nettiriippuvuudesta kuin psykoosista voit parantua. Lääkitys, suljettu osast…
Ei ole enää pitkästi taas aikaa kun yksi kuukausi lisää pasahtaa raittiusputkeen. Kyllä on tehnyt hyvää alkoholin jättäminen. Mieliala on hyvä ja tunnen usein onnellisuutta ihan arjen pienistä asioista. Ei tarvitse enää…
Pyllistän karaokelavalla kaikki katsomaan . Asd
Juo viinaa älä itseäsi piinaa juo olutta sitä saa mainostaa sitä ei onneksi kukaan piilota toisin kuin tupakkatuotteita jotka ovat suurin uhka kansanterveydelle ootte te hulluja
Mutta juo alkoholia ei se ole mitään vaikka turvakodit täytyy ihmiset kuolee ja lapset kärsivät pääasia kun tupakointi loppuu ootte te hulluja
Cooleimmat ei käytä mitään päihteitä✌🏼
Olen hiljattain aloittanut suhteen kannabista käyttävän niasen kanssa. Pari päivää sitten menimme ensimmäistä kertaa sänkyyn. Kokemus oli aivan kammottava, sillä en lauennut! Ennen yhdyntää hän oli polttanut useamman jo…
Ei nykypäivänä oikein voi, netti on luurissakin, Jokapuolelta tulvii verkkosivuja ja klikkauksia, uutisetkin on KlikkiOtsikoita. linkki sinne, linkkitänne, katso sieltä, täytä lomake siellä :D Ei nykypäivänä voi puhua n…
Seran ambisetti vaikeni, koska kannabis päätti niin. Vuosikymmenien myrkytystila oli lopulta liikaa.
Nykyään on monissa paikoissa ongelmana huumeiden käyttö On vaarallista ja holtitonta menoa. Miten tän saa loppumaan, ettekö tajua et sille tielle ei kannata lähteä
Vedin äske ekaa kertaa piriä
Tilillä 70 c. Kiva taas sossurahat evättiin Mikä siinä on kun päihteettä ei terapiaan pääse. Lääkäri nauroi paskaisesti ja suositteli tiiliskiviterapiaa: kahden tiiliskiven terävällä klipautuksella säästetään ainakin jä…
Muistellaan menneitä: mikä on mielestänne kaikkien aikojen paras ribuylikuvaelma? Mielestäni ylivoimainen ykkönen on se, jossa sontaseppo menee haaveilemaan autokauppaan, istuu Mersun rattiin ja tapahtuu vanhanaikaiset.…