Ovatko muut alkoholista luopuneet huomanneet näläntunteen kasvua vieroitusoireena? Itselläni korostunut nälän ja janon tunne kun olen hiljattain lopettanut alkoholin( Käytin säännöllisesti ja aina runsaasti kerralla). J…
Miten alkoholisti toimii uudessa, orastavassa suhteessa? Minulla on epäilys, että tutustumani mies ei hallitse alkoholinkäyttöään. Nyt haluaisin kuulla kokemuksia muilta. - mistä piirteistä huomaa?
Tajusin taannoin, että koko lähipiirini, perheeni, lähes kaikki ystäväni käyttävät alkoholia lähes kaikissa tilanteissa, kun kokoonnumme yhteen. Olemme ns. iloinen juopottelusuku tai porukka, jossa alkoholi on vieras jo…
Kuinka noi Jenkki Auto harrastajat voi ryyppää kun nillä on meeting sitten ne vielä väittää että sittä tule hyvä olo eli tosi mahtava olo? Minä olen ryyppäännyt niin paljon elämäni aikana että minulla ei tule hyppäämise…
Hoitokodissa oli ruumis auto hakemassa yhtä miestä ja toinen mies joka juo joka päivä käsidesiä kysyi että lähdenkö minäkin tältä jalat edellä ja oli oikein järkyttynyt?
Minä usein juomisen haitat kokeneena sanoisin näin, että aina alkoholin alaisena unohtuu se totuus ja järki, jota ihminen tässä elämässä tarvitsee. Silti petollisesti aika kultaa muistot. Se on toisaalta terveen ihmisen…
olen alkoholisti ja nyttenkin n.3 viikon juomaputki alla. olen viimeisten neljän vuoden aikana ollut eri hoidoissa kuten sairaalassa, katkolla 3 kertaa ja kerran ridasjärvellä. myös ammattiapu on tuttua. tänään on eka j…
Onks Ex-Tissuttaja vielä hengissä? Katkolla vai kentällä?
Näin sitä vaan on tullut oltua 1,5 vuotta selvinpäin. Tänne taisin kirjoittaa ensimmäisen kerran kun olin ollut kolme kk selvinpäin. Silloin oli tavoitteena 6 kk selvinpäin. Silloin se tuntui tosi pitkälle ajalle ja jot…
Alkoholisti ei voi itse päästä viinan himosta eron se on täysin mahdotonta. Esim AA ryhmässä ne sano että ota päivä keralla sen takia kun nillä on se viinan himo ei AA ohjelma poista. Mutta AA ohjelma voi tiettyin edely…
Alkoholisti uskottelee jälleen kerran muuttavansa. Jo aiemmin juurikin saanut useamman kerran häädön kämpästä maksamattomien vuokrien takia. Miksei vaan voisi olla rehellinen ja myöntää että kaikki rahat juotu ja tilann…
Pena örvelsi ja joutui putkan hän on sellainen härmän häjy. Oleteko te ikinä övrellyt ja joutunut putka tai ollet oikein häjyjä?
Olin uskovainen ja en tiennyt alkoholin käytöstä mitään. Lapsuudessa aikuiset, siis aivan kaikki joivat ja jopa keittivät viinaa vielä 1980-luvulla. Itse en paheksu alkoholin käyttöä. Se on ikivanha "turrute" kun elämä …
Heti kun alkaa olemaan promillet kohdillaan niin eiku soittelemaan kännissä ympäri kyliä ja jauhamaan paskaa. Kyllä alkolukko kännyköihin olis hyvä juttu.
Olen juonut joku 7-8v päivittäin noin 3-5 litraa kaljaa. Jos juon tuohon kolmen litran pintaan per päivä ja syön hyvin, ei tule krapulaa mainittavasti. Mutta pahimmillaan jos vedän siihen viiden litran pintaan tai yli, …
Niin onko se nyt sellainen että siellä ryhmässä pitää käydä? Ja lopettaa juonti.. no tämän jälkimmäisen käsitän kyllä, jos siihen osallistuu, mutta entäs jos se ei enää huvita?
Virlä jatkuu raittius näin lokakuun lopussa eikä ole aikomustakaan aloittaa juomista uudelleen. Raittiutta ei ole katkaissut edes vakavat lähipiiristä löytyneet sairaudet, viimeisimpänä äidiltä löytynyt syöpä. Mikään ei…
Sitä tässä miettinyt että mitä oikeasti pitää tapahtua että alkoholisti tajuaa jotain omasta tilanteestaan.. Eikö edes puolison läheltä piti tilanne saa järkeä päähän..Puoliso taistellut hengestään kun lähti juominen ta…
Hei, Nyt ollaan vihdoin siinä pisteessä, että puolisoni suostuu lähtemään kanssani päihdeterapeutin vastaanotolle. Hän tuumasi, että julkisen tervhuollon kautta ei aio mennä, koska ei usko/luota ruuhkautuneisiin terveys…
Alkaa joidenkin juominen olla siinä pisteessä että baarista lennetään ulos heti kohta. Ihan oikein,tarvi siellä paskaa käydä jauhamassa.