Mulla on klitoriksen kirjotin, sellanen paineilmaa tuottava. Nyt käyttäessäni tuli tunne, et olis virtsatietulehdus. Ihan hirvee olo. Pitäskö käydä testaamassa onko? Käytön ainakin lopetan
Minulla on kohdussani isohko myooma (halkaisija n. 6cm). Myooma on kasvanut tasaisella vauhdilla noin sentin vuodessa jo useiden vuosien ajan. Gynekologin mukaan ei ole ongelma, koska kasvaa kohdusta ulospäin eikä aiheu…
Tämä taitaa olla vähän outo kysymys mutta onko teillä sisempien häpyhuulten iho tasaista vai onko niissä ikäänkuin pieniä nystyröitä? Omiani mietin kun ovat nystyräiset, ovat olleet niin kauan kuin muistan ja lapsikin o…
Mikähän nyt iski alapäähän? Vajaan viikon mielestäni lisääntynyttä valkovuotoa, joka ainaki omaan nenään tuoksuu hieman pistävälle. Kutinaa ei ole, pissatessa ei kirvele, ehkä lievä kuumotus emättimen aukon seudulla. Vu…
Eli mulla on ongelmia valkovuodon kanssa. Tiedossa melkoisen pitkä sepustus, mutta ole kiltti, ja lue se silti: ) Noin kuukausi sitten kävin lääkärillä pahanhajuisen, sekä runsaan valkovuodon takia. Mitään testejä tekem…
Minulla ongelmana karvoitusalueen kutina enkä tiedä mitä se voisi olla ja mitä tehdä asian kanssa. Kutinaa on ollut jo jonkin aikaa mutta se ei ole päivittäistä. Olen kokeillut hoitaa canesten voiteella, multigyn voitee…
Hei! Onko kenelläkään kokemusta inofolic tuotteesta? Sairastan pco:ta ja toiveeni on korkealla että saisin tästä avun. Onko joku saanut kuukautiset pyörimään tai kenties jopa tullut raskaaksi? Kaikki tieto olisi tärkeää…
Minulla oli noin 1,5 vuotta sitten hiivatulehdus, joka hoidettiin antibiooteilla. Tulehdus havaittiin gynekäynnin yhteydessä, kun valittelin sitä että yhdyntä kirvelee normaalia enemmän. Gyne sitten tutki minut, kysäisi…
Mun oikeenpuoleinen sisempi häpyhuuli on aina ollut helvetin kipeä ja iso. Siis ihan lapsesta asti pienikin kosketus tai hipasu sattuu. 2v sit leikkauksella pienennettiin molemmat sisemmät häpyhuulet lähes olemattoman k…
Tarttis alkaa tehdä istumakylpyjä kun alapää reistailee ja sitä suosittelevat. Mutta pirkuleesti sattui, kun yritin tavallisessa vadissa tätä operaatiota suorittaa! Ei tule toistumaan. Saako siis suomesta mistään niitä …
Hei kaikille! Minulle tehtiin viikko sitten loop-hoito kohdunsuulle. Toimenpiteen jälkeen minulla oli keltaista vetistä vuotoa 5 päivää melko runsaasti ja nyt kaksi päivää on vuotanut kirkasta verta todella reilusti. Ku…
hei kaikki! osaisko kukaan sanoa mistä johtuu ja onko vaarallista, kun mun kuukautisveri ei oikeastaan ole punaista, vaan aivan tumman ruskeaa/mustaa. ja tosi paksua. näin on ollut jo jonkin aikaa, mutta en oo käynyt lä…
Mistähän voi johtua peräaukon mieletön kutina? Tätä on jatkunu jo yli kuukauden. Rektaalivoidetta kun käyttää niin pärjää, mutta heti kun on muutaman päivän käyttämättä olo on tuskainen. Haavaumia on ja paskalla käynti …
Mulla on ollut vuosien ajan toistuvia virtsatietulehduksia. Alkanut miettimään voiko syynä olla klamydiatartunta? Mies on otattanut virtsatieoireiden takia joskus perusvirtsakokeet, mutta tulos oli negatiivinen myös bak…
Kävin naistenklinikalla ja kun olin siellä tuolissa jalat levällään huomasin, että katossa oli valvontakamera. Asia jäi hieman vaivaamaan. Miten potilaan yksityisyydensuoja on turvattu tälläisessä tapauksessa? Onko tämä…
Heippa kaikille! Onko kenelläkään kokemusta tästä uudesta ilman reseptiä saatavasta Fluconazol Orion- hiivasienikapselista? Itse otin sellaisen muutama päivä sitten, ja nyt tuntuu että hiiva uusii taas. En tiedä onko vi…
Kohta 80 vuotias sukulais nainen on kärsinyt jatkuvasta hikoilusta ja vilusta yli puoli vuotta. Verikokeita on otettu kymmenittäin, eikä syytä ole löydetty. Onkohan oireiden syy hormoniperäinen eli estrogeeni hormoonin …
Moi. Oon 13-vuotias tyttö, ja mun rinnat alko kehittyy ku olin joku 8-9-vuotias ja alko sillo7 tulee karvoi sinne alad, ja sit kainaloihin.... ja menkat alko kun olin 10-vuotias. Ja siis mun rinnat on todella pienet... …
Mulla noin vuosi sitten kun olin 20v. Alkoi niin järkyttävät vuodot että kirjaimellisesti istuin koko päivän vessassa tai olin suihkussa. Mikään tamponi tai side taikka isot side ”vaipat” ei pitänyt niitä kurissa. Ne si…
Minulla on jo jonkin aikaa ollut runsasta ja pahanhajuista valkovuotoa ja mietin tässä, että mitä tuotetta ostaisin apteekista emättimen ph- ja bakteeritasapainon korjaamiseen. Lactal Balans, VagiC, Gynocaps, mitä näitä…