KuuloEi vastauksia

Compilot ei toimi uudessa Phonakissa

Sain uudet kojeet pari vuotta sitten. Ostin Compilotin TV-tukiasemineen. Nyt sain uudet kojeet, mutta kuulontutkija sanoi, ettei vanha Compilot käy enää uusien kojeiden kanssa. Ikävää havaita, että keinotekoinen vanhene…
NäköEi vastauksia

Uudet lasitko?

Sain kaksi vuotta sitten ekat lasit lähinnä hajataiton korjaukseen melko heikoilla vahvuuksilla. Ikää on 33. Eron kyllä huomasi selvästi varsinkin lähelle katsoessa, mutta myös kauas näki paremmin. Tosin oikein hämäräss…
NäköVastattu 7 v

Miten kauan kaihi kasvaa tai voi antaa kasvaa?

Tällä palstalla ei ole juuri pohdittu kuinka kauan kaihi potilas on tiennyt kaihin olemassa olosta ennen leikkausta. Eli kiinnostaisi tietää miten nopeita tai hitaita kaihinne on ollut kasvuvauhdiltaan? Lisäksi kaihityy…
NäköVastattu 3 v

Silmänpohjan ikärappeuma nuorella

Olen n.30v mies, kävin viime joulukuussa yksityisellä silmälääkärillä kun minulla ilmaantui näkökenttään tummia kuvioita esim. kun tuijottaa läppärin näyttöä ja sen jälkeen katsoo vaaleaa taustaa vasten, ruutu ikäänkuin…
NäköVastattu 7 v

smile leikkaus ja arpisamentuma

kerronpa oman stoorin...eli kävin vajaa 2v sitten smile laseroperaatiossa.toiseen silmään jätettiin monovision -1.25 toinen silmä ajettiin nollaan. oikein missään vaiheessa itsellä ei ollut sitä haukan katsetta. näkö ol…
NäköVastattu 7 v

Näen nokisadetta pimeässä.

Olen vasta 15v ja aloin näkemään pimeässä nokisadetta, kun katso vähän hämärässä jotakin henkilöä silmiin niin näen vain mustan viivan. Auttakaa D:
NäköEi vastauksia

Näkyykö kaihi optikon tarkastuksessa?

On jo pitempään ollut niin, että toinen silmä näkee jotenkin heikommin tekstin, ihan teksti olisi paljon vaaleampi. Tai niin kuin jotain vaaleaa tulisi näkökenttään, mitä pitää räpsytellä pois. Lasit pitäisi olla nyt ok…
NäköVastattu 7 v

COSOPTista toimitusvaikeuksia

Näin apteekissa juuri sanottiin, mutta kaksi pakkausta pipettejä sain mukaan. En havainnut kysyä, mistähän johtuu...voiko lääke loppua tykkänään?
KuuloVastattu 7 v

Uusimpia ei siis kukaan täällä tunne...

Arvaatte kai miksi ei? Nokon niitä ei Kuulokeskuksista saa. Ne kun ovat niin paljon kalliimpia... Kuulokeskuksista saa siis kyllä hyviä kojeita, mutt ei kaikkein uusimpia ja kehittyneimpiä, niin kuin vuosia sitt täällä …
NäköVastattu 7 v

Resepti silmälääkäriltä

Nykyään nuo silmälääkärit asustaa silmälaseja myyvien liikkeiden takahuoneessa, joten saako tuolta lääkäriltä reseptin niin ettei ostaisi laseja tuosta liikkeestä? Itse tarvitsisin uudet lasit, mutta olen kohta matkalla…
NäköVastattu 1 v

mitkä lukulasit hankkia?

Nyt on ongelma, kun otin halvimmat mahdolliset lukulasit ja en näe niillä nyt edes lukea lehteä. Niihin tuli vain vähän plussaa lisää, ovat siis yksiteholinssit, kaukonäkö on ihan ok, mutta jostain syystä niillä näkee v…
NäköVastattu 7 v

Likinäkö TVssä

Nyt vihdoin sanottiin julkisesti että likinäkö johtuu liian läheltä tuijottamisesta. Tässä tapauksessa kännykän katselusta. Kun Nokia oli voimissaan niin tätä ei saanut sanoa julkisesti. Sen seurauksena Suomessa ehkä jo…
KuuloVastattu 7 v

Tunnetko Oticon VPN 1 -kojeita?

Kun Widexin paremmat kojeet taida olla täällä kirjoitteleville tuttuja, niin oisko Oticon VPN 1 -kojeista sitt kokemusta tai käsitystä? Ne toki lienevät myös valmistajansa parhaimpia, tai liki ainakin, kojeita Eli en ti…
NäköVastattu 7 v

Progressiivisten silmälasien lukualueen leveys

Miten leveä lukualue hyvätasoisissa progressiivissa laseissa tulisi olla ? Hankin juurin ensimmäiset progressiiviset ja ihmetyttää kapea lukemiskelpoinen alue. Jos lukee A4 kokoista sivua normaalilta lukemisetäisyydeltä…
NäköVastattu 7 v

Kokemukseni ASA-laserleikkauksesta

Haluan jakaa kokemukseni ASA-laserleikkauksesta, sillä itse asiaan ennakkoon perehtyessä, en löytänyt juuri mitään tuoreita kokemuksia asiasta. Nykyään tämä leikkausmuoto on ilmeisesti hyvin harvoin käytössä. Olin jo 9 …
AistitEi vastauksia

MIkä aiheuttaa näön täydellisen sumenemisen?

Eli mikä silmässä itsessään aiheuttaa sen, että koko näkökenttä on sumun peitossa? Valot näkyvät kirkkaina pisteinä ja omat kädet valkoisena haamuna ihan lähelle tuotuna , parhaina hetkinä näkyy vähän vaaleanpunaista ih…
NäköEi vastauksia

Iriitti ja kortisonivoide, näkö sumentuu

Hei, kyseessä on ensimmäinen iriittini. Sain yöksi valkoista kortisonivoidetta. Se näköjään sumentaa ja samentaa näön. Aamulla kun heräsin, näin edelleen todella sumeasti. Aivan kuin ilmassa olisi hirveästi höyryä tai s…
NäköEi vastauksia

Kaihileikkauksen jälkeinen näön sumentuma ?

Esitteiden mukaan kaihileikkauksen jälkeen näkö saattaa kirkastua heti ja usein näkee paremmin jo ensipäivinä kuin aiemmin. Entä jos näin ei käykään. Entä jos leikatun silmän näkö on useita päiviä täysin sokea, vaikka a…
AistitEi vastauksia

Lasiaisen irtoaminen silmästä

Minulla todettiin että lasiainen " on irtoamassa" toisesta silmästä. Kuulemma on yleistä, eikä ole hätää. Pitää vain seurata, ettei verkkokalvoon tule "reikää", silloin saattaa koko verkkokalvo irrota! Nyt näkökentässä …